Armomurhaaja (2017)

3 simoa oli yllätyshauska komedia, jonka löysin vahingossa ja jonka näyttelijöistä ja ohjaajasta tuli kerta heitolla suosikkejani, mutta nyt kun näin vihdoinkin ohjaaja Teemu Nikkin elokuvan ARMOMURHAAJA (Euthanizer, 2017) niin siinä jää moni leffa kauas taakse. Huh huh, mikä leffa.

Matti Onnismaa on Veijo Haukka, mekaanikko joka sivubisneksenä lopettaa eläimiä halvempaan hintaan kuin eläinlääkäri, mutta hintana on aina moraalisaarna eläimen omistajalle. Onnismaa vihaa ihmisiä ja onkin enempi eläinten puolella. Haukan elämänkatsomuksessa kivulla täytyy olla tasapaino ja sen tulee tuntemaan aika moni kylän ihminen. Sekaan soppaan sekoaa vielä vahvasti soldiers of odineita parodioiva ja kritisoiva Suomen soturit.

Kyseessä on synkkä ja pikimusta komedia, jossa on myös hienoa draamaa ja satiiria. Elokuva tempaa mukaansa ja kokoajan haluaa tietää enemmän ja katsoa lisää, vaikka kuinka raskaaksi ja oudoksi aiheet menisivätkin. Se osaa yllättää ja vastaavanlaista suomalaista leffaa en ole ennen nähnyt. Se myös pistää ajattelemaan asioita syvällisemmin. Trailereista sain käsityksen, että tässä on ensimmäinen suomalainen vigilante leffa tyyliin väkivallan vihollinen, mutta ei se lopulta ole ollenkaan sellainen, vaan vie homman paljon pitemmälle ja kritisoi lopulta koko vigilante-käsitettä.

Mukana nähdään Jari Virman, joka on koomisen karmeassa roolissa epätoivoisena luuserina, joka ei onnistu missään, eikä saa kunnioitusta kuin viimeisessä virheessään. Rami Rusinen (Rendel, Rotikka) on Suomen sotureiden johtaja ja vakuuttava juuri tuollaisena jengin päämulkkuna. Mukana onkin paljon juuri Rendel-kastia ja tämä leffa näyttää miten kostotarinan voi tehdä ilman isoa budjettiakin. Heikki Nousiainen on myös loistava pienessä roolissaan Onnismaan sairaana isänä.  Hannamaija Nikander yllättää hienolla roolityöllä erikoislaatuisena tyttöystävänä ja leffassa käy kääntymässä mm. Alina Tomnikov, Ilari Johansson, Santtu Karvonen jne.

Olen vuoden 2008 "Kaveri"-lyhäristä asti pitänyt onnismaan ja Jouko Puolanton kemiasta ja Joukoa voisi nähdä enemmänkin suomileffoissa. Onnismaa itse vetää oscarin arvoisen suorituksen ja karisma on ylitse vuotavaa.

Vaikka elokuva on pienimuotoinen on se heittämällä parhaita suomalaisia elokuvia koskaan. Se menee niin ihon alle ja loppu jää pyörimään päiviksi mieleen. Suorastaan varkain ravistelevaksi kokemukseksi nouse tuleva kulttiklassikko.

Tätä ei kyllä voi ehkä suositella herkille lemmikkieläinten omistajille julmien kohtausten takia, mutta toisaalta tässä ollaan eläinten puolella koko ajan ja niiden elämät nostetaan korkeampaan arvoon kuin ihmisten lopulta.

Näillä tunnelmilla ja fiiliksillä 5/5.