The Bad Batch (2016)
The Bad Batch (2016) on Ana Lily Anirpourin (A Girl Walks Home Alone at Night) ohjaama draama thrilleri kannibaaleista, jotka asuvat dystooppisessa aavikoituneessa maailmassa. Elokuvassa on kauhuelementtejä ja hyvin eteerinen tunnelma.
Elokuvan alussa on pitkä kohtaus jossa ei ole yhtään dialogia. Siinä nuori nainen (Suki Waterhouse) vaeltaa erämaassa, mutta joutuu kannibaalien nappaamaksi ja menettää kätensä ja jalkansa porukan evääksi. Kannibaaleja johtaa alfauros Miami man (Jason Momoa). Suki pääsee lopulta karkuun ja eheytymään Lohtu nimiseen kyläpahaseen, jota johtaa isossa mankassa majaileva kulttijohtaja Keanu Reeves, pornoviiksissään. Yhtenä päivänä Suki törmää kaatopaikalla kannibaaliperheen naiseen ja lapseen. Kostoksi hän teloittaa naisen, mutta lapsen hän ottaa mukaansa Lohtuun. Eräissä LSD-bileissä Suki hävittää lapsen Reevesille. Jason Momoa ei diggaa tilanteesta ja lähtee hakemaan lapsensa takaisin. Apunaan hän käyttää vastahakoista Sukia. Matkalla Momoa törmää myös mykkään puliukkoon, jota esittää lähes tunnistamaton Jim Carrey.
Elokuva on pitkiä maalailuja sisältävä eteerinen kokemus, jossa on vain kourallinen dialogia, mutta tavallaan sitä ei kaipaa. Sitten kun lopulta avataan suu, niin se on Keanun monologi paskasta. Toimintaa leffassa ei ole paljon, mutta alkupuolella nähdään brutaalia ruuanlaittoa raadoillisimmillaan. Tämä ei ole elokuva perinteisten kauhu tai toimintaelokuvien ystäville, mutta vaihtelua kaipaaville se antaa erilaisen tripin.
Musiikit elokuvassa on loistavia ja ne vaihtelevat tyylitietoisesti ysäripopista, clubikonemusaan, new waveen ja vaikka mihin. Soundtrackin aion laittaa kuunteluun heti.
Elokuvan budjetti oli vaivaiset 6 miljoonaa, mutta se ei näy laadussa mitenkään.
Suki, Momoa, Keanu ja Carrey vetävät kaikki nautittavan roolin yhdessä uran erikoisemmista elokuvista. Suosittelen varauksella.
The Bad Batch oli mukana Venetsian elokuvafestivaalien kilpasarjassa vuonna 2016 ja ohjaaja Amirpour voitti siellä Special Jury Prizen.
- Kai Kumpulainen 19.10.2019
Kommentit
Lähetä kommentti