Tilaajat

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)


Muistan kun näin Pitch Black (Pimeän uhka)-elokuvan esimmäistä kertaa vuonna 2000. Leffa oli yllätys hyvä Alien-tyylinen scifi-survival-kauhu, jossa oli mielenkiintoinen moderni antisankari, joka ei ollut tavallaan sankari ollenkaan. Tämä elokuva oli myös ensikosketus Vin Dieseliin, joka oli täysin tuntematon silloin. Tämä oli hänen ensimmäinen ja paras elokuvarooli, mitä hän tuli ikinään tekemään. Kaikki muut roolit ovat olleet kädenlämpöistä pullistelua ja saman hahmon kopiointia tämän jälkeen. Tämä hahmo oli niin cool, että hän sai oman elokuvatrilogiansa, animaatioelokuvan (jossa Diesel ääninäyttelee) ja videopelin (jossa myös Diesel ääninäyttelee), kyseessä oli hahmo nimeltä Richard B. Riddick, jonka piti olla tarinan yksi sivuhahmoista, mutta testiyleisön hänestä innostuttua, Riddick nostettiin lopulta päähahmoksi. Pienen budjetin Pitch Blackin jälkeen hahmo jatkoi tarinaa 100 miljoonan Riddickin aikakirjoissa, mutta silti hahmo ei ollut enää sama, kun sosiopaattisesta rikollisesta ja vaarallisesta murhaajasta tehtiin sankarihahmo seuraavaan osaan. Myöhemmin elokuva sai jopa lisänimen "Chronicles of Riddick: Pitch Black", että se tunnistettaisiin Riddick-elokuvaksi. 20-vuotta myöhemmin päätin katsastaa oliko elokuva vielä niin cool ja tyylikäs, kun muistin sen olevan.

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)

Avaruusalus joutuu tekemään pakkolaskun jouduttuaan meteorisateeseen. Alus rysähtää autiolle aavikkoplaneetalle, jota valaisee kolme eri aurinkoa. Miehistö kerää kimpsut ja kampsut ja koittaa selviytyä paahtavassa kuumuudessa, kunnes auringot laskevat ja tulee täysin pilkko pimeää. Pimeydestä maan päälle mönkii avaruushirviöitä, jotka näkevät pimeässä kaikuluotaimiensa avulla. Avuttoman miehistön on otettava vaarallinen, mutta etevä murhaaja ja rikollinen avukseen selvitäkseen hirviöiltä, koska vangilla on kyky nähdä pimeässä. Kyky, jonka hän on kirurgisesti hankkinut vaarallisessa vankilassa.


Elokuva kasvattaa mielenkiintoa Dieselin Riddick-hahmoa kohtaan pitkin elokuvaa. Alussa katsoja luulee, että kyseessä on mielenkiintoinen sivuhahmo ja porukan pahis. Miehistössä oleva nuorukainen ihailee Riddickiä ja pian tämä jo apinoi liikkeitä ja ulkonäköä. Ensimmäinen twisti on siinä, että luulemme Riddickin vanginvartijan olevan poliisi, mutta tämä paljastuu kieroksi narkkari-palkkionmetsästäjäksi. Toinen twisti on siinä, että nuorukainen joka matkii Riddickiä, ei olekkaan poika, vaan tyttö. Kolmas ja lopullinen twisti, mikä ei nykypäivänä ole enää suurikaan spoileri, on se, että Riddick onkin tarinan päähahmo. Hahmo, joka on eläimellinen ja jolla on enemmän yhteistä avaruushirviöiden kanssa, kuin ihmisten, jotka ovatkin ihan tykinruokaa. Vin Diesel oli roolissaan 31-vuotias nuorukainen ja hyvässä vedossa.


Visuaalisesti elokuvaa oli hieman aika syönyt. CGI näytti epäuskottavalta ja videopelimäiseltä. Vanhalta videopeliltä. onneksi hirviöitä ei liikaa esitelty valossa, joten niitä kesti katsoa vielä.  Alkupuolella nähtävä keltainen ja sininen suodin kuvassa olivat 2000-luvun alussa cooleja musavideoefektejä, mutta nykyaikana puhkipalanut keltainen kuva oli vaan rasittavaa katsoa. Onneksi sitä ei nähdä kuin alkupuoliskolla. Muistin, että aikanaan se oli hienoa, mutta ei enää. Elokuvan pieni budjetti oli käytetti taidokkaasti ja leffa tuntuukin kalliimmalta, kuin onkaan. Myös gore-kohtauksia oli mukana, joka oli bonusta. Olikin yllätys, että nuoret pojat kärsivät karmivimman näköiset kohtalot elokuvassa. Tällaista kauhuelementtiä ei enää jatko-osassa ollut mukana. Elokuvan vahvuus onkin siinä, että siinä on kauhuelementtejä mukana jatko-osan ollessa vain perinteinen toimintaseikkailu.

Musiikki elokuvassa on oikein jylhää ja toimivaa. Musiikista vastaa Graema Revell


Vaikka elokuva oli vanhentunut ja näytti hyvin paljon 2000-luvun alun leffalta, niin muistin taas miksi aikanani tykästyin elokuvaan ja miksi silloin pidin Vin DIeseliä hienona uutena tähden alkuna, josta ei voi sanoa samaa enää tänäpäivänä. Pidin aikanani myös Riddick-hahmosta kovinkin paljon, mutta innostus väljähti myöhemmin jatko-osien hukatessa hahmon hienous. Tällaisia pienemmän budjetin Alien-kopioita nähdään nykyään vähemmän, joten oli ihan mukava palauttaa itsensä näihin maisemiin. Pitch Black on edelleen Vin Dieselin paras elokuva ja Riddick-aikakirjojen paras osa. Tästä saamme kiittää ohjaaja David Twohya. Suositellaan jos ihmettelet mistä Dieselin suosio on saanut alkunsa.

- Kai Kumpulainen 24.2.2020





Kuvagalleria: 












Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Game of Thrones (2011-2019)

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)