Tilaajat

Green Lantern - Extented Cut (2011)


Täytyy myöntää, että tämän elokuvan ollessa uusi, vihasin sitä. Se oli kaikkea sitä mitä en toivonut supersankarielokuvalta. Varsinkaan DC:n supersankarielokuvalta, joka oli juuri tuonut watchmenin ja Dark knightin kaltaisia helmiä. Nyt kun katsoin mainion Green Lantern - first flight animaation, huomasin, että hahmossa saattaisi sittenkin olla potentiaalia. Joten päätin ottaa elokuvan uusintakatseluun ja katsoa siitä vielä pidennetyn version, jos se vaikka parantaisi leffaa.

Green Lantern - Extented Cut (2011)

Noh, elokuva oli aika pitkälti samaa kuin teatteriversio. CGI oli välillä aika kehnoa, lyhdyn puvusta on vitsailtu jo deadpool leffoissakin ja pääpahis ruskeana pilvenä oli melko surkea. Verrattavia elokuvia ovat fantastic four leffat ja saman ajan muut supersankarileffat sillä erolla, että tämä ilmestyi paljon myöhemmin, kun parempiakin sarjisleffoja oli jo tullut.


Taika Waititi

Tim Robbins

Taustalla Suicide Squadin pomo Amanda Waller (Angela Bassett)

Tällä kierroksella huomasin, että loistava näyttelijä Tim Robbins oli leffassa isossa roolissa. Myös mahtava huippukomedioiden luoja Taika Waititi oli mukana näyttelemässä. Ja en tiedä onko tämä vain Extented Cutissa, mutta suicide squadin johtaja Amanda Waller oli suuressa osassa tarinaa ja jopa hänen taustojaan käytiin läpi, joten tässä DC-faneille hieman makusteltavaa. Mark Strong (shazam) on loistava Sinestro. Harmi, että hän ei ollut tarinan pääpahis ja muuttuu keltaiseksi vasta lopputeksteissä. Tämä petasi jatkoa, jota ei tullut koskaan.

Mark Strong Sinestrona

Elokuvan paras osio on, kun Hal Jordan treenaa vihreäksi lyhdyksi tulemista avaruudessa ja mitä erikoisempia avaruusolioita nähdään green lantern corpseissa. Huonointa leffassa on väsynyt lopputaistelu, joka on aika vasemmalla kädellä tehty. Harmittaa kun nyt tietää, että hahmosta saisi paljon paremman elokuvan aikaiseksi ja keskityttäisiin eri palneettojen tapahtumiin maapallon sijasta.



En suosittele elokuvaa kuin paatuneimmille DC-faneille kuriositeettinä, tai heille jotka haluavat nähdä kepeää sarjishömppää 2004 vuoden tyyliin.

- Kai Kumpulainen 4.4.2020









Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)

Vesa-Matti Loiri 1945-2022