It: Chapter 2 (Se – Toinen luku, 2019)

Stephen Kingin It - Se kirjaan perustuva minisarja vuodelta 1990 oli lapsuuteni yksi tärkeimmistä kauhuelokuvista. Sitä katseltiin ala-asteella useita kertoja. Välillä jopa useita kertoja putkeen. Nyt kun aikuisiällä sen katsoin uudelleen, se ei ollut enää niin karmiva, vanhentuneiden tehosteiden takia, mutta Tim Curryn Pennywise pelle oli pitänyt karmivuutensa yllä ja sarjan tunnelma oli vieläkin häiriintyneen epämukava. Psykologinen kauhu oli enempi läsnä, kuin mitä kuvassa näkyi. Musiikeista puhumattakaan. Vuoden 2017 remake oli ihan yllättävän hyvä kauhuilu Stranger Things-sarjan hengessä ja sisälsi yllättävän raakoja kohtia, mutta perustui enempi Jumpscareihin ja tunnelma oli tipotiessään. Bill Skarsgårdin Pennywise oli lähempänä jotain otusta, eikä aiheuttanut samanlaista häiriintynyttä vibaa, kuin se että tavallinen pelle kurkkii viemäristä, minne semmoinen ei luonnollisesti kuulu. Silti pidin jollain tavalla tästä erilaisesta näkemyksestä ja siitä, että elokuvassa retroiltiin 80-luvun nuorisoelokuvien mukaan. Nyt oli aika katsoa elokuvan eeppisiin mittoihin paisuva Toinen Luku (Ohj. Andy Muschietti, Mama).

It: Chapter 2 (Se – Toinen luku, 2019)

Luusereiden klubin jäsenet ovat kasvaneet aikuisiksi. Heidän on jätettävä normaali elämänsä ja palattava Derryyn kohtaamaan lapsuutensa kauhut, koska SE on palannut.

Alkuperäiseen minisarjaan verratessa tässäkään osassa ei rakenneta niinkää hipivää häiriintynyttä tunnelmaa ja psykologista kauhua, joka kasvaa oman mielen sopukoissa, vaan on lähdetty toiminnalisempaan säikyttelyyn, ja jopa seikkailua sisältäviin tapahtumiin. Pennywisen luomat örkit ja kummajaiset eivät ole oikeastaan kovinkaan pelottavan näköisiä, vaan enempi sarjakuvamaisia. Mieleeni pompahti mm. Ghostbusterin haamut ja uusin Hellboy digiörkkeineen. Elokuva on siis luultavasti suunnattu hieman nuoremmille katsojille, jotka voivat jopa diggailla näitä piirroshahmomaisia otuksia. Nuorempi yleisö on otettu mukaan myös siinä mielessä, että vaikka hahmot ovat kasvaneet aikuisiksi, palataan kokoajan takaumien kautta nuorten luusereiden pariin. Itse olisin halunnut, että tässä jaksossa oltaisiin keskitytty vain aikuisiin. Pieni spoiler! Eräs mummeli kohtaus on hyvä esimerkki tämän elokuvan hengestä. Juuri kun alat voida hieman tuskaisasti karmivan tunnelman hiipiessa, kohtausta kevennetään hassulla alastomalla mummolla, joka muuttuu pian sarjakuvamaiseksi hassunkuriseksi örkiksi jonka silmät harittavat minne sattuu. Uusille katsojille tämä voi olla hyvä ratkaisu, mutta itse kun pakosti vertaan alkuperäiseen minisarjaan, niin kaipaan enempi sitä tunnelmaa ilman mitään slapstickiä.

Elokuvan eeppisiin mittoihin menevä lopputaistelu kyllä pelastaa paljon. Se on mielestäni parempi, kuin alkuperäisen sarjan naurettava kumihämähäkki ja oikeastaan selventää enempi, mistä IT:in hahmossa on kyse. Se myös kertoo millaisesta elokuvasta on kyse, koska se yhdistelee seikkailua, toimintaa ja sitä kauhua. Tässä ei ole tarkoituskaan luoda psykologista kauhua, vaan hahmojen on seikkailtava pelottavissa ansoissa, voittaa vihdoin pelkonsa ja kasvaa ihmisinä. Pidin paljon loppu-osiosta joka kesti huiman tunnin. Elokuvan pituus lähenee kolmea tuntia ja mielestäni se on aivan liian pitkä kesto tällaiselle toiminnan täyteiselle leffalle, jossa tapahtuu kokoajan jotain, mutta tarinan kannalta se ei ole välttämätöntä. Varsinkin kauhuelokuvan pituutena se on liian paljon. Oikeastaan elokuva ei ole kovinkaan kauhea, vaan enempi viihde-elokuva. Suuren yleisön viihde-elokuva.

Elokuvassa on paljon eastereggejä ja viittauksia Stephen Kingiin ja nähdäänpä erään kirjailijan cameoroolikin leffassa. Tästä tuleekin mieleen pieniä Marvel universumi yhtäläisyyksiä. Ja nähdään tässä kirjan fanien kaipaama kilpikonnakin. Ainakin jossain muodossa. En kyllä pidättäisi hengitystä sitä odottaessa.

Näyttelijöistä eniten esille nousee James McAvoy (x-men), joka päästelee eniten tunteitaan esille. Jessica Chastain on myös taas kerran oikein hyvä. Bill Hader on elokuvan koominen kevennys, ja onnistuukin siinä välillä. Ja Bill Skarsgård on kyllä edelleen aikas hyvä Pennywisenä, mitä nyt cgi:n takaa häntä erottaa. Kun Skarsgårdia ei vertaa Tim Curryyn, varastaa hän shown tässä.

 

Musiikeista vastaa Benjamin Wallfisch (Blade Runner 2049, Shazam) mikä on tehnyt ihan toimivaa musaa tällaiseen toiminnallisempaan leffaan, mutta alkuperäisen minisarjan musiikit olivat niin karmivan häijyt ja haikean epätoivoiset, että loivat suurimman osan tunnelmasta ja tässä ei siihen päästä.

Elokuva oli loppupuolensa ansiosta oikein hyvä, mutta alkupuolisko ei toiminut minulle ja vertaan tätä väkisinkin alkuperäiseen minisarjaan, joka on syöpynyt otsalohkoon. Pidin myös enemmän ensimmäisestä osasta, tämän ollessa aivan liian pitkä. Onneksi tarina sai tyydyttävän päätöksen ja mysteerit aukesivat lopulta. Suosittelen tätä heille, jotka eivät ole alkuperäisen minisarjan ylimpiä faneja ja heille jotka etsivät kevyttä, mutta nopeatempista viihdekauhua, joka vähän väliä säikyttelee, mutta ei mene ihon alle. Siis lähinnä nuorempi yleisö on tässä kohteena, ei vanhat paatuneet kauhu-leffojen konkarit. Kirjan fanit eivät vieläkään saa tyydyttävää versiota, mutta eikös se niin mene, että kirja on aina parempi kuin elokuva.

- Kai Kumpulainen 19.7.2020