Kaikki Synnit (ensimmäinen kausi, 2019)
Katselin Yle areenasta loistavan suomalaisen rikossarjan Kaikki Synnit (2019). Sarjan aiheena oleva pohjanmaalainen lestadiolaisyhteisö oli mielenkiintoinen, koska sen toiminnasta ei yleensä ole paljoa ulkopuoliselle kerrottu. Varsinkaan näistä nurjista puolista. Sarja paneutuukin aiheeseen rohkeasti. Myös muita mielenkiintoisia aiheita on mukana, kuten ulkomaalaistaustaisen pizzerian pyörittämisen vaikeus ja nuorisoa keräävä anarkistikultti. Sarja tuntuu aiheissaan hyvin realistiselta, uskottavalta ja mahdolliselta.
Päänäyttelijöiden kemia toimii loistavasti ja he tekevät mainiot roolit. Myös muut sivuosien näyttelijät suoriutuvat mainiosti.
Sarjan ensimmäinen kausi pitää otteessaan loppuun asti ja koukutti vahvasti. Mietiskelin päivisin sarjan tapahtumia ja odotin iltaa, että pääsisi pian katsomaan miten juoni etenee. Ensimmäinen kausi päättyikin aivan liian nopeasti ja odotan, että pääsen kakkoskauden pariin, vaikka se käsitteleekin jo uutta keissiä, uusilla päähahmoilla.
En keksi sarjasta mitään huonoa sanottavaa. Pieni miinus tulee alkuteksteissä kuultavasta tunnarista, joka lauletaan aika rallienglannilla, mutta se on pieni murhe.
Suosittelen jyrkästi!
- Kai Kumpulainen 9.11.2020

Tämä käsittelee Pohjois-Pohjanmaata. Se on eri asia kuin Pohjanmaa.
VastaaPoista