Tilaajat

Willy's Wonderland (2021)



Nicholas Cagella on ollut viimeaikoina aiemman alennustilansa jälkeen hyvä putki loistavia kulttielokuvia kuten Mandy, Mom & Dad ja Color out of space. Siksi olin innoissani, kun näin hänen tuoreimman elokuvansa trailerin. Traileri toi saman tien mieleen Five nights at Freddy's videopelisarjan ja näytti oikein viihdyttävältä sekoilulta. Myös vanhanliiton elokuvat kuten Meet the Feebles kävi mielessä. Tämä olisi nähtävä! Onnekseni leffa julkaistiin melkein heti Netflixiin, joten pääsin sen kimppuun melko nopeasti ja katselinkin sen heti aamutuimaan. Kyseessä on Kevin Lewiksen ohjaama Willy's Wonderland.

Willy's Wonderland (2021)

Nicholas Cage on nimetön mies, joka ajaa turboahdetulla Camarollaan tielle jätettyyn piikkiketjuun. Hän on vieraassa kylässä ja jää tienposkeen odottamaan apua ja hörppimään punch-energiajuomaa. Sattumalta paikalle ajaa pikkukylän hinausmies, joka lupaa korjata renkaat tonnilla. koska Cagella ei ole käteistä, lupautuu hän maksuksi siivoamaan yön yli hinausmiehen ystävän ravintolaa. Ravintola on kauan suljettuna ollut paikka jonka jujuna on ollut lasten synttärikestit. Kestien viihdenumerona on toiminut kahdeksan animatronista nukkea, jotka esittävät erilaisia piirroshahmoja. Päätähtenä Willy näätä. Ravintola on todella kurjassa kunnossa, mutta Cage ryhtyy päättäväisesti ja järjestelmällisesti hommiin...


Tässä elokuvassa Nicholas Cage on total badass. "Talonmieheksi" lopputeksteihin nimetty hahmo on klassinen kovis. Miehellä on nahkainen ajotakki, bootsit, parta ja aurinkolasit. Kaikki mustaa. Hänella on allaan viritetty Camaro. Hän kiskoo kitusiinsa jatkuvalla syötöllä Punch merkkistä kuvitteellista energiajuomaa. klassinen strong, silent type hahmo. Jopa niin silent, että Cage ei sano sanaakaan koko elokuvan aikana. Ei yhtä ainutta one lineria. Silti tämän karisma toimii läpi puolitoistatuntisen. Elokuvan pituus onkin vallan mainio, klassinen, pienenbudjetin kauhuleffojen kesto.

Kauhuleffana elokuva ei ole ollenkaan pelottava, mutta sitäkin viihdyttävämpi ja hauskempi. Kyseessä onkin kauhukomedia, jonka suolenpätkät tuovat etäisesti mieleen Peter Jacksonin alkutuotannon. Tosin niin äärimmäiseen splatteriin ei mennä, mutta roiskeita ja ruumiita riittää. Elokuva pitää otteessaan koko pituutensa, viihdyttäen mitä hauskemmilla ideoilla. Vaikka oletin kokoajan arvaavani miten leffa etenee, onnistui se yllättämään useita kertoja.

Nyt on kyseessä arvostettavan pienellä budjetilla kasaan saatu viihdepläjäys, koska leffan kokonaiskulut olivat naurettavat 5 miljoonaa. Amerikan mittakaavalla tuo on todella pieni summa. Cage on tästä tuskin ottanut taskuunsa isoakaan siivua, koska elokuva näyttää siltä että se olisi voinut maksaa vaikka viisinkertaisesti. Olen nähnyt 5 miljoonan menevän paljon huonompaankin käyttöön ja paljon useammin elokuvamaailmassa.





Leffassa on myös niin paljon kaikkea tulevaa kulttioheistutetta, että jos kohta ei jossain myydä "Willy's wonderland staff" t-paitaa tai Puch-juomaa, niin syön hattuni.

Nicholas Cage jatkaa putkeaan loistavien ja häröjen kulttileffojen parissa tämän kanssa. Idea on niin pöhkö, että se on suorastaan loistava. Leffa tuo myös mieleen vanhat kauhuelokuvat 80- ja 90-luvulta, jolloin ei tietokoneita käytetty apuna. Leffassa ei nähdäkkään yhtään CGI-efektiä, vaan kaikki on "praktikaalia". Suositellaan kaikille elokuvaharrastajille poppariviihteeksi, ja varsinkin Cage-faneille. Tässä on taas yksi mainio Cage-roolisuoritus, sekoilua unohtamatta. Henkilökohtaisesti pidin tästä paljon.

- Kai Kumpulainen 15.7.2021




Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Double Feature: Terminal Force (Galaxis, 1995) & Terminal Force 2 (The Survivor, 1998)

Supersonic man (1979)

From Paris With Love (2010)

Prospect (2018)

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)

Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri

Eraser - Suojelija (1996)

Blade (1998)

Robocop 2 (1990)