A Cure For Wellness (2017)
Tuli katseltua tämä paljon puhuttu Gore Verbinskin (Pirates of the caribbean, RIng) ohjaama A Cure For Wellness, 2017.
Elokuvassa kylmä business-mies Dane Dehaan lähtee hakemaan sveitsin alpeilta nimikirjoitusta ukkelilta, joka ratkaisee firman tulvaisuuden. Ukko on saatava parantola/kylpylästä keinolla millä hyvänsä mukaan new yorkiin, mutta yhtäkkiä Dehaan huomaa, ettei itsekkään meinaa päästä pois Jason Isaacsin (harry potter) johtamasta mielisairaalaa muistuttavasta laitoksesta. Ja taustalla on tietysti jotain epäilyttävää ja paljon veden juontia.
Leffa toi heti mieleen vahvasti Leonardo Dicaprion Shutter islandin, eikä päänäyttelijän yhdennäköisyys nuoren Leon kanssa vähentänyt tätä. Myös Kubrickin Shining kävi välillä mielessä. Hyvä puoli tässä on se, että nykyajan remakejen ja reboottien sijaan tämä on oma tarinansa.
Elokuva oli visuaalisesti erittäin hyvännäköinen ja viipyilevät kuvat olivat kuin taidevalokuvia. Jokainen kuvakulma oli harkittu ja visuaalisesti hieno taideteos. Värimaailma oli ankea ja sairaan vihreän filtterin peittämä, eli juuri sellainen josta itse diggailen useasti. Luulin, että parantola on lavasteita ja cgi:tä, mutta tutkittuani asiaa löysin faktaa, että se onkin aito hitlerin aikainen mielisairaala saksassa, Beelitz-Heilstätten, jossa on oikeasti tehty kokeita ihmisillä. Parantola on nimittäin niin hienon näköinen ilmestys, että sitä ihaillessa meni puolet leffan ajasta. Elokuvan "kauhu"-kuvasto oli taas osittain ennen nähtyä muista elokuvista ja osittain aivan uutta ja ennen näkemätöntä. Visuaalisuus toi myös mieleen Cronenbergin ja David Fincherin.
SPOILER:
Eniten ärsytti lopun twisti, missä monsterin palanut naama näytettiin. CGI-efekti toi mieleen pirates of caribbeanin kummitukset ja vuoden 1999 muumion. Olisivat tehneet edes oikean maskeerauksen, niin olisi ollut kuumottavampi. Nyt oli lähinnä epäuskottava ja koominen.

Spoilers end.
Elokuva herätti paljon pohdiskelua seuraavana päivänä ja tajusin siitä paljon juttuja joita en katsoessani ollut ajatellut. Tarinassa oli niin paljon eri asioita pureskeltavana, että moni meni aluksi ohi.
Mysteerin loppupaljastus tuntui aluksi epäuskottavalta ja tyhmältä, mutta oli siinä mielenkiintoisia juttujakin taustalla ja symboliikkaa. Myös hyvää satiiria nykyajan kulttuurista, jossa kaikenmaailman huuhaa parannus kursseja otetaan ja käydään "puhdistautumassa" mieli ja ruumis, vaikkei todellista sairautta olisikaan. Samalla osoiteltiin kylmään business-maailmaan, jossa äitin syntymäpäivät ja hautajaiset jäävät kakkoseksi suurien kauppojen kanssa ja kuinka se elämäntyyli lopulta johtaa tuhoon, kun elämässä ei ole muuta sisältöä.
Myös elokuvan sisäinen logiikka herätti kysymyksiä hyvässä ja pahassa. Jotkut jutut olivat mielenkiintoisia ja jotkut epäuskottavia, jopa leffamaailmassa.

Katselin tämän seuralaisen kanssa ja seuraavana päivänä leffasta riitti paljon puhuttavaa ja kumpikin oli nähnyt asiat hieman eri tavalla.
Eilen ajattelin myös, että en varmaan katso tätä elokuvaa enää koskaan uudelleen, mutta jo tänään haluaisin katsoa sen uudelleen muutamien juttujen selvittämiseksi uudelleen
Kyseessä on karmivaa kuvastoa sisältävä mysteeri thrilleri, jota en suosittele kaikille, eikä se kaikille sovikkaan. Alkupuolisko leffasta on timanttia ja sen hieman pilaa loppuratkaisu, mutta ei kumminkaan täydellisesti. Olisin vaan olettanut lopun olevan samanlainen kuin Shutter islandissa
- Kai Kumpulainen 11.2.2019
Kommentit
Lähetä kommentti