Tilaajat

The Devil All the Time (2020)

 
Netflixin uusin hypetetty lippulaivaelokuva yllättää kovalla näyttelijäkaartillaan! Kun sain kuun alussa tietooni, että tällainen on tulossa, laitoin muistutuksen ja katselin heti kun aika antoi periksi. Ja voi mahdoton minkälainen leffa olikaan kyseessä! Tämä ei todellakaan ole kaikille ja varsinkin alun hitaasti rakentuva juoni voi karkoittaa jonkin katsojan välittömästi pois leffan äärestä, mutta viimeiset 45 minuutti ovat sellaista tapahtumien sarjaa, että heikompaa hirvittää. Kyseessä on tietenkin uunituore The Devil All the Time (2020). Elokuvan on ohjannut Antonio Campos ja se perustuu vuoden 2011 hittikirjaan The Devil All the Time, jonka on kirjoittanut Donald Ray Pollock.

The Devil All the Time (2020)

Elokuva kertoo Toisesta maailmansodasta palaavasta ja sodassa henkisesti arpeutuneesta Willard Russellista ja myöhemmin hänen pojastaan Arvinista. Se myös kertoo pienen tuppukylän kummallisista kristityistä ihmisistä, joista joka toisella on luurankoja kaapissaan... Ja parista sarjamurhaajasta...

Elokuvan teemana ovat vahvasti pahuus, uskonto, kirkko, hurskaus ja anteeksi anto. Elokuva alkaa hitaasti ja kertoo perusteellisesti päähenkilöiden taustat. Alussa päähenkilöt ovat lapsia ja alku kertookin heidän äitinsä ja isänsä elämästä ja teoista. Kun päähenkilöt kasvavat aikuisiksi alkaa vanhat asiat tulla pintaan ja eri henkilöiden kohtalot nivoutua komeasti yhteen. Elokuva on täynnä inhottavia hahmoja, joista on vaikea pitää, mutta joiden tekemisiä on pakko seurata eteenpäin, että mihin tämä kaikki vielä johtaa.

Elokuva on visuaalisesti komean näköinen ja maanläheinen. Ehkä jopa ajattoman näköinen, etten sanoisi.

Näyttelijöitä leffassa on huikea kaarti. Päänäyttelijäksi nouseva Tom Holland yllättää. Olen pitänyt häntä pelkkänä ihan ok Spider-manina, mutta tästä nuoresta hepusta kuoriutuu todella mahtava tunteiden tulkki. Kaikissa kohtauksissa hän on uskottava ja raivo sisällä on käsin kosketeltavaa. Miehestä tuli heti uusi suosikkini. 

Tuleva Batman näyttelijä Robert Pattinson näytti jo kyntensä minulle The Lighthouse-elokuvassa, mutta voi veljet minkä suorituksen hän tässä vetää. Todella korkeaa syvän etelän murretta vääntävä niljakas pastori on sellainen roolisuoritus, että miestä ei samaksi tunnista. Pattinson osaa olla niin kiero, manipuloiva ja inhottava ihmispaska, että tekisi kokoajan mieli vetää turpaan. Todella kova veto mieheltä. 

It leffojen Pennywisenä tunnetuksi tullut ruotsalainen Bill Skarsgård näyttelee Tom Hollandin isää. Mies vetää täysin erilaisen roolin, mitä olen tottunut häneltä näkemään. Tämäkin hahmo on sellainen, että ei tiedä pitäisikö olla hänen puolellaan vai meneekö käytös liian pitkälle. Tällaisia hahmoja elokuva on pullollaan.

Jason Clarke on aina ollut inhokkinäyttelijäni, varsinkin Terminator Genisyksessä. Tässä se toimii, koska hahmo on niin sairas ja inhottava, että jo valmis inho miestä kohtaan ei ole kuin hyväksi hahmolle.

Marvel elokuvien Bucky/Winter soldier Sebastian Stan muuntautuu todella vastenmieliseksi likaiseksi poliisiksi. Jos Bucky aiheutti joitakinn sympatioita aiemmin, niin tämä Sheriffi Lee Bodecker ei sitä varmasti tee.

Harry pottereiden Dudleynä tutuksi tullut Harry Mellingin simät näyttävät valmiiksi jo hieman tärähtäneeltä. Se sopii tähän kajahtaneen pastorin rooliin kuin nenä päähän. Mies onkin aika ristiriitainen hahmo tässä leffassa.

Elokuvassa on näiden miesten lisäksi paljon hyviä näyttelijöitä, mutta kaikkea en aio listata. Sen huomasin, että naiset ovat tässä leffassa kirjoitettu melko seitinohuiksi henkilöiksi. Poikkeuksena Riley Keoughin (Mad Max:fury road) hahmo, jossa on enempi syvyyttä.

Itse Kirjailija Donald Ray Pollock toimii elokuvan kertojaäänenä. Olin varma, että kyseessä on Jeff Bridges, ennen lopputekstejä. Tämä asia on ehkä elokuvan heikoin juttu. Monet kohtaukset olisi tajunnut ilman, että joku selostaa ne sinulle. Vähän sama efekti kuin Blade Runnerin teatteriversiossa.

Elokuvassa on huikea määrä erilaisia hahmoja ja kaikilla heillä on mielenkiintoinen, synkkä tausta. Heidän kohtalot nivoutuvat loppuakohden yhdeksi tarinaksi ja elokuvan loputtua tekee mieli katsoa se uudelleen, löytääkseen muutamia juttuja joita hoksaa vain toisella katselukerralla. Elokuvan näkeekin varmasti eritavalla toisilla katselukerroilla. Jotkin ihmiset eivät välttämättä jaksa katsoa edes ensimmäistä kierrosta loppuun, mutta väitän, että jos jaksaa ensimmäiset 50 minuuttia, niin elokuva alkaa palkita katsojaa ja lopulta alkukin tuntuu tärkeämmältä. Lopulta haluat katsoa alunkin uudestaan, jos vain satuit missaamaan jotain tärkeää.

Elokuva yllätti minut täysin erikoisella kerronnallaan ja en osannut ollenkaan ennustaa, että mihin kaikki menee ja mitä tuleman pitää. Se on todella piristävää nykypäivänä, kun elokuvia on jokunen takana. Elokuva myös vakuutti minulle sen, että kuinka kovia näyttelijän alkuja Tom Holland ja Robert Pattinson ovatkaan. Hieno ja äärimmäisen synkkä teos, joka ei todellakaan ole kaikille. Netflix-elokuvien parhaimmistoa, ellei paras.

"his father fought the devil all the time"


- Kai Kumpulainen 21.9.2020


Vaihtoehtoisia julisteita:















Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

From Paris With Love (2010)

Double Feature: Terminal Force (Galaxis, 1995) & Terminal Force 2 (The Survivor, 1998)

Supersonic man (1979)

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)

Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri

Dinosaurs (tv-series, 1991-1995)

Prospect (2018)

Underwater (2020)

Robocop 2 (1990)