Tilaajat

Dog Soldiers (2002)



On uskomatonta, että Neil Marshallin ohjaama brittiläinen Dog Soldiers täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tuntuu, että viime kerran kun katsoin sen 2003 se olisi ollut ihan hetki sitten. Päätin siis juhlavuoden kunniaksi katsoa sen uudelleen. Neil Marshall tunnetaan toisestakin kulttikauhusta Descentistä ja muutamasta muusta toimivasta pätkästä (Doomsday, Centurion), mutta Dog Soldier oli hänen esikoisohjaus. Elokuva onkin yksi genrensä parhaista leffoista ja ihmissusielokuvien joukossa kärkipäässä.

Dog Soldiers (2002)

Juoni lyhykäisyydessään: Brittiläinen sotilasjoukko on harjoitustehtävissä metsässä, kunnes he törmäävät ihmissusilaumaan. Joukko pakenee läheiselle jumalanhylkäämälle talolle, jonka suojissa he yrittävät selviytyä verisestä yöstä.

Elokuvan juoni on melko yksinkertainen, mutta toimiva. Se ottaa vaikuteita klassikoista, kuten Evil Dead, Predator ja Night of the Living Dead. Eli puhtaasta survival kauhusta on kyse, toiminta maustein. 

Elokuva on visuaalisesti omaan mieleeni. Se ei käytä ollenkaan tietokone-efektejä, vaan kaikki maskeeraukset, animatronikit ja tehosteet ovat käsityötä. Ihmissudet näyttävätkin upeilta ja juuri sellaisilta mistä itse pidän. Harmi, että susia nähdään hyvin vähän kerrallaan, mutta se lisää tehosteen uskottavuutta, toki. Leffassa nähdään myös paljon gorea ja suolenpätkiä. Myöskään ammuskelua ja isoja räjäyksiä ei olla unohdettu. Räjäyksetkin on toteutettu oikeasti, mikä on komean näköistä. Kaiken kaikkiaan loistavan näköinen pieni elokuva visuaalisesti.

Näyttelijöistä päälimmäiseksi itselleni nousee Gothamista ja Event Horizonista tuttu Sean Pertwee. Miehessä on sellaista jämäkkää brittikarismaa ja tässä hän on vielä täysissä nuoruuden voimissaankin. Toisena huomioni sai Game Of Thronesissa loistavaa työtä tehnyt Liam Cunningham. Onkin jännä nähdä mies nuorempana, kun on tottunut, että hän esittää aina harmaa partaista konkaria. Pääosaan elokuvassa nousee vasta 28-vuotias Kevin McKidd. Kevin McKidd on itselleni tutuin Rooma-sarjasta. Myös Kevin vetää hyvän roolin. Ryhmän ainoana naisena nähdään Emma Cleasby.

Musiikin elokuvaan on luonut Mark Thomas. Tunnusmusiikista "dog soldiers" tuli itselleni vahvasti mieleen Rambon tunnari. Sen verran jylhästä ja sotilaallisesta musasta kyse. Muukin soundtrack on oikein mainio.

Elokuvassa ei sinänsä ole huumoria, mutta pieni pilke silmäkulmassa on kokoajan, vaikkei voikkaan puhua kauhukomediasta. Yksi Matrix-vitsikin kuullaan loppupuolella. 

Elokuva on oikein mainio pienen budjetin survivalhorror-pätkä, joka ansaitsee kulttisuosionsa. Se näyttää hyvälle ja viihdyttää kestonsa ajan. Tosin kestosta olisin nipistänyt pois noin. 10 min tiivistäen hieman tapahtumia. Vaikka se ei ole kovinkaan pelottava, on se suositeltavaa katsottavaa kaikille kauhuleffojen ystäville, varsinkin 80-luvun kauhuleffojen, joille se tekee kunniaa. Ihmissusileffojen faneille se on pakkokatsottavaa.

- Kai Kumpulainen 12.1.2022



Erilaisia julkaisuja:








Kommentit

  1. Oikein mainio ja toimiva pätkä, en olisi itse tiivistänyt,mutta ymmärrän kyllä miksi sellainen ajatus. Second Sightin 4k julkaisua odotellessa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

From Paris With Love (2010)

Double Feature: Terminal Force (Galaxis, 1995) & Terminal Force 2 (The Survivor, 1998)

Supersonic man (1979)

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)

Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri

Dinosaurs (tv-series, 1991-1995)

Prospect (2018)

Underwater (2020)

Robocop 2 (1990)