Tilaajat

Comic Con Finland 10.-12.5.2024

Minulla on vuosia ollut haaveena joskus mennä Kaliforniaan, San Diegoon Sarjistapahtuma Comic Coniin. Tietenkään tuollaiseen reissuun ei ihan joka päivä lähdetä, mutta kun kuulin, että Comic con saapuisi tänne meille Suomen kamaralle ensimmäistä kertaa, hankin liput saman tien koko viikonlopulle. Mukaan seuraksi lähti yksi Helsingin kovimmmista leffaharrastajista, eli luottomies Kalle Repo. Ei muuta kuin suunta kohti Tamperetta. Comic con osoittautui huikean hauskaksi tapahtumaksi, jossa törmäsin useisiin tuttuihin kasvoihin. Tässä lyhyt reportaasi viikonlopusta.

Comic Con Finland 10.-12.5.2024




Comic con järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheulukeskuksessa, jonne keskustasta pääsi kätevästi Messubussilla, joten otimme Kallen kanssa Nyssen alle ja suuntasimme pääkallopaikalle.



Heti sisään tultaessa oli uusi Mad Max-elokuva massiivisesti edustettuna. Se onkin yksi vuoden odotetuimmista pätkistä.



Ensimmäisen päivän mielenkiintoisimpiin ohjelmanumeroihin kuului Sarjismiesten paneelikeskustelu Marvelin alamäistä 90-luvulla. Sarjismiehet podcast on yksi suurimmista suosikkipodcasteistani tällä hetkelle.



Myöhemmin bongasin iloiset Sarjismiehet Vesa Vitikaisen ja Jusa Kyntäjän, mistä muualtakaan, kuin sarjakuvahyllystä tutkimassa uusia mahtijulkaisuja. 



Paluumatkalla täyteen ahdetussa messubussissa oli tunnelmaa. Samaa matkaa keskustaan suoritti Joonatan Porras. Joonatan tuottaa sisältöä elokuvablogiinsa nimeltä Elokuvan taikaa. Joonatanin blogia tulee lueskeltua aktiivisesti. Seuraavana päivänä Joonatan esitti visaisen kysymyksen Kit Haringtonille. 


Kit Harington, joka parhaiten tunnetaan Game Of Thronesin Jon Snowna oli lauantaipäivän yksi kohokohdista. Harmillisesti miestä ei saanut kuvata, joten tässä kuva tyhjästä lavasta. Kit vastaili visaisiin fanien kysymyksiin ja yritti syödä salmiakkia.



Toinen lauantain odotetuin vieras oli legendaarinen ankkataiteilija Don Rosa. Myös Rosa vastaili mainstagella kysymyksiin hyvin pitkillä ja rönsyilevillä vastauksilla ja sen jälkeen jakoi nimmareita faneille. Rosan Ankkatarinat kuuluvat vahvasti nuoruuteeni. Ne olivat niitä parhaita Aku Ankka-tarinoita.

Tapahtumassa oli myös runsaasti tunnettuja tubettajia mukana, joiden esiintymisistä tsekkasimme mm. Roni Bäckin ja Toimistopojat, Lakon, sekä Ihan Just Imus. Välillä luuli olevansa tubeconissa.


Lauantaipäivänä Leffabunkkeri-youtubekanavaa pitävä Ville Vester oli myös aktivoitunut ja saapunut paikalle fiilistelemään populäärikulttuurin artefakteja.



Lee Bemerjo on yksi tämän hetken huikeimmista sarjakuvakuvittajista. Hänen superrealistiset kuvat ovat tuttuja mm. viimeaikaisista Batman albumeista. Olen seurannut miehen töitä jo pidemmän aikaa. Oli hienoa päästä tapaamaan Bemerjo livenä. Myöhemmin hän piirsi surullista deadpoolia lavalla, samalla kun haastattelija kyseli kysymyksiä ja jaaritteli suomalaisesta saunakulttuurista.



Comic coneihin kuuluu isona osana Cosplay-pukeutuminen. Tapahtumassa tulikin vastaan toinen toistaan huikeampia asuja.



Sunnuntaipäivänä ukot senkun reipastuivat. Mieli pidettiin virkeänä pelaamalla Mariota seinänkokoiselta näytöltä.



Yksi mielenkiintoisimmista myyntiosastoista täytyi olla Head Hunter Storen osasto, joka pursusi kaikkea mahdollista elokuvamemorabiliaa ja pop-hahmoa.



Head Hunter Storen kojulta bongasin Alterstream Mediasta tutun Henkan. Henri Nevalaisen youtubekanava on yksi parhaita ja monipuolisimpia suomalaisia leffa-aiheisia youtubekanavia.



Shinya Ohira on yksi tunnetuimpia japanilaisia animaattoreita. Hän kädenjälkeään näkee useimmissa klassisissa Studio Ghiblin animaatioelokuvissa, sekä legendaarisessa Akirassa. En ole mikään animen asiantuntija, mutta klassiset Ghiblit ja Akira ovat tärkeitä teoksia allekirjoittaneelle.



Leffapropseja oli mukavasti esillä ja niitä oli hauskaa tutkailla. Kuvassa Demogorgon Stranger Thingsistä.


Sunnuntaina Wolverinekin oli lähtenyt liikkeelle.



Päivän päätteeksi Henkka nappasi komean Jason lampun kotiinvietäväksi.



Jusakin oli löytänyt harvinaisempaa sarjakuvaa reppuunsa.


Tapahtuman viimeiset hetket tuli vietettyä myyntikojuja tutkiessa.  Suomen ensimmäinen Comic con oli mukava ja ikimuistoinen tapahtuma.

- Kai Kumpulainen 13.5.2024





Kommentit

  1. Oli kyllä todella hieno reissu. Todella paljon oli mielenkiintoista nähtävää Suomen ekoilla Comic Coneilla. 👍

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sarjismiesten kehuista! Kuvakin näytti oikein onnistuneelle. Itsekin tykkäsin tapahtumasta, vaikka sarjisten osuus olisi voinut olla isompi. Tuo Wolverine oli hienon näköinen, varmasti livenä vielä ärjympi näky.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Game of Thrones (2011-2019)