Halloween special: Rob Zombie's Halloween Part 1 & 2

Katselin uudelleen paljon haukutun Rob Zombien ohjaaman Halloween remaken vuodelta 2007.
Niin paljon kun Rob Zombieta diggailenkin musiikin, kirjojen ja leffojen tekijänä, niin tässä on menty hitusen metsään. Ainakin jos vertaa alkuperäiseen klassikkoon.
Ongelmana on se, että Michael Myers on lähdetty liikaa inhimillistämään ja selvitämään realismin keinoin, että mikäs mies se onkaan. Alkupuoliskolla nähtävä laspuus ja kehitystarina on kyllä ihan mielenkiintoinen ja katsottavaa tavaraa, mutta jos kyse ei olisi legendaarisesta Myersistä, niin sulattaisin leffan paljon paremmin. Minun mielestä Myers ei ole koulukiusattu, päähänpotkittu kieroon kasvanut psykopaatti-nuori, josta kasvaa kaksimetrinen vapaapainija-hevaria muistuttava slipknotin kitaristi. Michaelin kammottavuus pilee juuri mystisyydessä. Vulgaaria kielenkäyttöä ja white trash kulttuuria on mielestäni ylitsevuotavasti ja tarpeettoman paljon. uskotaan jo että tästä on haluttu raflaavampi kuin alkuperäisestä.
Loppu puolisko on taas puuduttavaa perus halloweenia, mikä ei edes pelota tai järkytä. Myers vaan rynnii seinien läpi ja hajottaa paikkoja, kuin mikäkin raksapurkaja.
Elokuvassa on pari hyvää kohtaa, jossa on hyvä tunnelma. Eka on se kun Myers pukee ekan kerran naamarin naamalle aikuisena ja alkaa soimaan klassinen tunnari. Toinen on viimeiset sekunnit, kun elokuva loppuu tyylikkäästi, kuin seinään.
Mukana on kyllä paljon mun lempparinaamoja näytelemässä, kuten Malcolm McDowell, Brad Dourif, William Forsythe, Sid Haig, Udo Kier!, Tom Towles ja sympaattinen Danny Trejo.

Jos tämä olisi ollut joku muu kuin halloween leffa, olisin ollut armollisempi sille. 2/5

- Kai Kumpulainen 31.8.2018

Rob Zombien Halloweenin jälkeen oli pakko katsoa, että kuinka huono se kakkonen on, koska olen kuullut siitä vain huonoa.

Vuonna 2009 tehty leffa alkaa siitä mihin ykkönen jäi. Alkupuolella elokuvaa tulee sellasta mättöä ja brutaalia tappoa yhteen putkeen, että se rupeaa pian puuduttamaan ja shokkiarvo lopahtaa, vaikka pidinkin siitä, että tapot ei ole mitään puolivillaisia teinileffoista tuttuja.
Näyttelijät oli pitkälti samoja kuin ykkösessä, ja diggasin seriffistä ja Loomisita. Hyvänä uutena juttuna pidin myersin visioita äidistä, joka toimi tulkkina sille, että mitä michael päässään miettii. Samaa kikkaa oli käytetty supersankarileffassa Rendel, josta aasinsiltana päästään siihen ajatukseen, että jos esim. Spiderman on kaikkien nörttipoikien haave tulla nörtistä kaikkivoivaksi supersankariksi, niin onko rob zombien myers kaikkien päähänpotkittujen ja koulukiusattujen fantasia tulla jättimäiseksi pysäyttämättömäksi kostokoneeksi, jolle kukaan ei mahda mitään. Koska michaeliahan näissä leffoissa fanitetaan eikä uhreja.

Leffassa oli paljon enemmän realismia, kuin aiemmissa osissa ja myersin yliluonnollinen olemus, oli vaihdettu tavalliseen sarjamurhaajaan. Se on joko hyvä tai huono asia, ihmisestä riippuen.

Diggasin eniten pidennetyn version psykologin osioista, jossa puitiin psykologisia dilemmoita ja mielenterveysoireita. Leffa myös näytti ekaa kertaa että kuinka myersin murhat vaikuttavat uhrien lähinomaisiin ja koko kylään ja siihen miten michaelin sisko on mennyt aivan sekaisin kokemistaan. Angel myersin itkupotkuraivarit ja huutaminen onkin aika rasittavaa katsottavaa, vaikka luultavasti noin se menisi oikeastikkin.

Eniten leffassa minua häiritsi michaelin muuttaminen yliluonnollisesta kasvottomasta pahuudesta , puliukonnäköiseksi perus massamurhaajaksi. Toisaalta se oli ihan freesi näkemys aiheesta.

Ja tulihan siellä wierd alin vitsi siitä, että puhutaanko tässä nyt austin powersin näyttelijä myersistä.

Leffa oli tavallaan uudellainen ja hitusen realistisempi näkemys aiheesta, joka oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei syrjäytä alkuperäisen elokuvan mystiikkaa ja hienoutta. Hyvin Rob zombien näköinen brutaali leffa.

- Kai Kumpulainen 11.11.2018