Tilaajat

Space Jam (1996)



Olin nuorena poikana kova pelaamaan koripalloa. Kaikki kesäpäivät menivät koriskentällä. Olin jopa joukkueessakin ja koulussa meidän luokka oli se joka pääsi koulujen välisiin koriskisoihin. Siksi oli harmi, että korikseen liittyviä urheiluleffoja ei ollut kuin kaksi ja siksi nuo kaksi jäivätkin niin tärkeiksi. Toinen oli Mustat donkkaa tykimmin ja toinen vuoden 1996 SPACE JAM!

Elokuvassa Avaruusolennot Moron mountainsilla kaipaavat vetonaulaa huvipuistoonsa. Niinpä örvänkänkäleet päättävät kaapata Looney tunesit maanpäältä vetonauloiksi. Väiski Vemmelsääri vaatii, että asiasta kisattaisiin galaxien välisessä koriskisassa, koska alienit ovat niiin pienikokoisia. Niinpä örkit kaappaavat NBA-starojen voimta ja muuttuvat Monstars-joukkueeksi täynnä valtavia jättiläisiä. Väiski ja kumppanit nappaavat Michael Jordanin joukkueeseensa, että olisi jotain mahdollisuuksia. Wayne Knight (Jurassic Park) jää golf kentälle ruikuttamaan, kun Jordan napataan golf-reiän kautta piirrosmaailmaan. Bill Murray taas koittaa päästä NBA:han koska uskoo pärjäävänsä siellä.

Elokuva on Roger Rabbitin jalanjäljissä toteutettu "Piirrosmaailma kohtaa oikean"-tyylinen ratkaisu. Tosin Roger Rabbit nähtiin jo melkein 10-vuotta aiemmin, että tehokeino ei ollut enää tuossa vaiheessa kovin tuore. Hieman tietokone-efektejä oli tuotu piirrettyjen ohelle, että siinä mielessä oli jotain uuttakin osattu luoda. Laiskinta animointia nähdään, kun ihmisten päät ovat lähellä ruutua ja taustalla on jokin simppeli piirretty elementti. Muutenkin noita puhuvia päitä nähdään lähikuvassa vähän turhan paljon.

Leffa on röyhkeä mainos/tuotesijoittelu brändäys-leffa Warnerilta, mutta kaiken säheltämisen ja sekoilun keskellä on kumminkin jonkinlainen sielu ja hyvä meininki, joka välittyy jälkipolvillekkin. Oma poikani sai tästä lisämotiivia korisharkkoihinsa.

Kovin on nostalginen tämä leffa jo minulle, vaikka esim. kaksi vuotta aiemmin tullut Pulp Fiction tuntuu yhä tuoreelta leffalta, heh. Johtuu ehkä siitä, että viime katsomiskerrasta on n. 20 vuotta.

Elokuvasta tehtiin sarjakuva, videopelejä eri alustoille, lelusarja ja muuta oheiskrääsää. Muistaakseni jokin Brendan Fraserin näyttelemä jatko-osakin tuli, nimeltä Looney Tunes: Back in Action.

Vuonna 2021 tulee Space Jam 2, jonka päätähtenä nähdään LeBron James.

- Kai Kumpulainen 16.11.2019


Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)

Vesa-Matti Loiri 1945-2022