Terminator: Dark Fate (2019)

Katselin uusimman Terminator-leffan odotukset aika matalalla, mutta avoimin mielin. Toivoin kaikkien muiden olevan väärässä ja tämän olevan yllätyskova veto. Edellinen muovinen ja marvelmainen Genisys oli jättänyt pahan maun suuhun, ja ajatus oli, että ei tämä voi millään niin huono olla. Kyseessä on uusin Terminator sagan osa, joka pyyhkii kakkosen jälkeen kaikki osat kaanonista ja esittelee itsensä uutena Terminator kolmosena. Itse James Cameronin tuottama ja Tim Millerin (Deadpool) ohjaama Terminator Dark Fate (2019)




Elokuva alkaa kohtauksella, joka pyyhkii kaiken sen mitä kakkos-osassa saavutettiin ja aloittaa uuden uhan. Samalla surmansa saa kakkosesta tärkeä hahmo, jonka kuolemaa en olisi toivonut. No jos ajattelee, että tämä on vain taas tällainen yksi vaihtoehtoinen ja teoreettinen näkemys, miten asiat jatkuisivat, niin elokuvan katselua pystyy jatkamaan.  Muuten tämä hahmon turhaan tappaminen hieman häiritsee. No tilanne on kumminkin se, että tässä on uusi John Connor, joka on tällä kertaa nainen (Natalia Reyes), sitten on häntä suojeleva Kyle Reese (Mackenzie Davis), joka saapuu tulevaisuudesta, mutta hän on tällä kertaa nainen... myös. Sitten on pahis terminaattori (Gabriel Luna) joka jahtaa tätä naista, mutta häntä ilmestyy suojelemaan Sarah Connor, joka on tällä kertaa se sama Sarah, kuin ykkösessä ja kakkosessa, eli legendaarinen Linda Hamilton. Lopulta Arskakin kaivetaan naftaliinista mukaan taistelemaan tätä t-1000:n uudempaa mallia (Rev-9) vastaan... hetkinen, onko tässä ihan sama juoni kuin terminator kakkosessa, mutta miespäähenkilöitä on vaihdettu naisiksi... No joka tapauksessa näillä mennään.




Ekana ongelmana huomasin, että tämä uusi John Connorin korvaaja nainen Natalia Reyes on aivan väärä valinta tärkeimmäksi ja keskeisemmäksi hahmoksi elokuvaan. Tässä hahmossa ei ole mitään tykättävää, enkä välitä hänestä pätkääkään. Ehkä näyttelijä valinta on väärä ja Reyes olisi jossain muussa roolissa enempi eduksi. Toisena ihmetyksenä tuli lause jonka Sarah heittää yhdessä kohtaa, eli hän ääneen toteaa: Olet John Connor... olet uusi John Connor. Pakko oli vähän irvistää samalla kun kahvit purskahti suusta. Pitikö tätä ilmiselvää faktaa vielä korostaa, niinkuin katsoja olisi täysi idiootti. Noh pikkujuttuhan tuo oli.
Toisena ongelmana huomasin elokuvan hätiköivän tyylin, jossa kunnon tunnelmaa ei ehdi syntyä. Jos nyt vertaa vaikka T2 kohtausta, jossa Arska ilmestyy tulevaisuudesta, menee prätkäbaariin ja pistää ukot nippuun. Kohtausta fiilistellään ja tunnelmoidaan huolellisesti, joten kohtaus on ikoninen. Tässä on vastaava kohtaus jossa Mackenzie ilmestyy tulevaisuudesta ja alastomana pistää poliisit nippuun. Kaikki on niin pian ohi, että silmänräpäytyksen jälkeen mietin, että mitä tässä tapahtui. Siinäkö se mehuilukohta meni jo ohitse.
Kolmas ongelma on elokuvan CGI. Elokuvan alkukohtauksessa nuorennetut hahmot ovat tehty todella vakuuttavasti CGI:llä, mutta kaikki muu elokuvassa on joko feikin näköistä tai muuten latteaa, joka ei millään pärjää melkein 30-vuotta vanhoille T2:n praktikaaliefekteille. Hyvä vertailukohta on T2:n tulevaisuuden kuvat sodasta ja Dark Faten samanlainen kohtaus missä terminaattorit nousevat vedestä. Toisessa on mieletön tunnelma ja uskottavat robotit. Toinen näyttää videopelin alkudemolta.
Neljäs ongelma on itse Arnold Schwarzenegger joka tuo aikamoista campyä muuten vakavaan elokuvaan, mutta jos leffaa ei ota muutenkaan kovinkaan tosissaan, niin tavallaan tuo kevennys kaikessa koomisuudessaan on aika ikimuistettavaa. Riippuu katsojan mielentilasta.



Mutta jos edellä mainitut pystyy hyväksymään, tai ei pidä kahta ensimmäistä Terminaattoria maailman tärkeimpinä elokuvina, niin kyseessä on oikein mukiinmenevä toimintapläjäys, jossa pitkästä aikaa pahisterminaattori tuntuu oikeasti uhkaavalta ja pysäyttämättömältä. Vielä kun kahden ekan leffan kauhutunnelmia olisi lisätty hahmoon olisi kyseessä tosi kuumottava tapaus. Nyt hän on vain toimintaleffa-tason uhkaava tapaus. Hassun Carl-terminaattori esittelyn jälkeen Arska tekee parasta Terminaattori suoritusta sitten Terminator kakkosen. Mies on samalla todella karismaattinen ja Badass.



Omaksi suosikikseni ja elokuvan valopilkuksi nousi Cyberneettisesti laajennettu sotilas Grace, eli ihana Mackenzie Davis (Blade Runner 2049). Tämä hahmo on samalla herkkä,  haavoittuvainen ja hieman rookiemainen, mutta myös vahva henkisesti ja fyysisesti. Hän oli selkästi joutunut kestämään todella kovia tulevaisuudessa. Eniten välitin tästä hahmosta ja hänen kohtalostaan kuin kenenkään muun hahmon. Grace saikin eniten parrasvaloaikaa muihin verrattuna.




Musiikeista ei jää mieleen mitään ihmeempiä ja olisin toivonut kuulevani vielä kerran kunnolla Terminator tunnaria pauhaamassa, eikä vaan vähän vihjaillen ja hissutellen.


Leffa on puoleen väliin oikein toimiva ja mielenkiintoinen, mutta sen jälkeen kun Carl esitellään yleisölle, juoni muuttuu mielestäni liian suoraviivaiseksi ja puuduttavaksi toiminnaksi, jossa ei enää tapahdu mitään järin mielenkiintoista. Eniten häiritsee kohtaukset jossa terminaattorit vain viskovat toisiaan ja muita hahmoja. Viskominen on tylsin ratkaisu. Olisin halunnut nähdä sen ansan mitä hahmot aikoivat virittää tälle Rev-9:lle. Samalla kun vanhoista hahmoista päästään eroon, niin tässä tarjoillaan puhdas pöytä tulevien sukupolvien Terminaattorileffoille.



Tästä tekstistä jäi varmaan todella negatiivinen kuva, joten täytyy korostaa, että kyseessä on kumminkin varsin toimiva ja viihdyttävä Terminator-elokuva, joka jää kumminkin pitkälle kahden ensimmäisen Terminaattorin taakse ja omasta mielestäni vielä Salvationinkin taakse, mutta ohittaa kolmosen ja Genisyksen olemalla näitä huomattavasti parempi. Salvationia puolustan, koska se yritti sentään tehdä jotai uutta ja erilaista ja siksi pidän siitä paljon. Kyllä tämä kannattaa katsoa, vaikka sitten Mackenzien takia.

- Kai Kumpulainen 26.3.2020




-