Vuonna 2004 ohjaaja Twohy ja Vin Diesel päättivät jatkaa Pitch Black elokuvan päähahmon, Riddickin tarinaa. Jatko-osa olisi hahmon soolo-elokuva Riddickin aikakirjat. Näiden kahden elokuvan välille tehtiin animaatio-elokuva The Chronicles of Riddick: Dark Fury, jonka tarkoitus on sitoa kahden erilaisen elokuvan juonet yhteen ja selittää miten Riddick päätyi pakoilemaan palkkametsästäjiä eri planeetalle, kuin pelastamansa Imami ja Jack toiselle New Meccalle. Elokuva muistuttaa paljon vuotta aiemmin ilmestynyttä Animatrix-animaatio elokuvaa ja myöhemmin tullutta Gotham Knight animaatiota, joiden trakoitus oli laajentaa pääelokuvien Matrixin ja Dark Knightin maailmaa lyhyiden animaatioiden avulla, sillä erolla, että edellä mainitut sisälsivät useitä irrallisia lyhäreitä, kun taas Dark Fury on yksi lyhytelokuva, joka jatkuu suoraan Pitch Blackistä, TCOR:iin. Dark Furyn on ohjannut korealainen animaattori Peter Chung, jonka töihin kuuluu mm. Animatrix, Transformers: the movie ja vars

Vuoden 2004 Chronicles of Riddickin jälkeen oli aika palauttaa hahmo lasten- ja nuorten sankarista takaisin Badassiksi murhamieheksi ja savageksi. Siihen hommaan otettiin kaikkien Riddick-elokuvien ohjaaja David Twohy ja budjetiksi kolme kertaa pienempi summa kuin edellisellä kerralla. Nyt oli tarkoitus tehdä Back-to-basics pienen budjetin scifitoiminta, jossa fanien toiveesta palautettiin k-16 ikäraja ja vapautettiin raakalainen nimeltä Richard B. Riddick. Katsoin elokuvasta ohjaajan version, joka on 8 minuuttia pidempi. Se lisää elokuvaan paremman juonen, enemmän Necromongereita ja raaempaa gorea. Riddick (2013) Director's Cut Riddick syöstään vallasta Necromongereiden hallitsijana ja hänen pudotetaan karulle planeetalle varmaan kuolemaan, mutta Riddick on niin pirun kova äijä, ettei suostu kuolemaan. Hän päättää, että tähän loppui pehmoilu ja alkaa löytämään itsestään vanhaa kunnon petoeläintä. Kun montaasi on hoidettu, hän ilmoittaa itsensä paikallisille palkkion metsäst

Pitch Black elokuvan päähahmoksi noussut Riddick jäi elämään fanien keskuuteen ja saikin muutama vuosi myöhemmin oman soolo-elokuvansa The Chronicles of Riddick (2004) . Neljä kertaa isommalla budjetilla tehty elokuva ei tyytynyt enää olemaan pienen budjetin survival-kauhu, vaan tällä kertaa kyseessä oli eeppinen Avaruusooppera lukuisine sivuhahmoineen ja pg-13 ikärajoineen. Ikärajan laskiessa hahmosta katosi jotain tärkeää ja antisankari ja murhamies muuttuikin lopulta pullistelevaksi "oikeaksi" sankariksi, joka pelasti naisia ja pieksi vaan pahiksia. Pitch Blackin jälkeen tähän elokuvaan johdatti "anime"-animaatio The Chronicles of Riddick: Dark Fury , jossa Riddickin ääninäyttelijänä toimi Vin Diesel itse. Tämä idea toi mieleen edellisvuonna nähdyn animatrixin. Anime sijoittui siis Pitch Blackin ja chroniclesin väliin.   The Chronicles of Riddick (2004) Elokuva alkaa siitä kun palkkionmetsästäjät jahtaavat Riddickiä, mutta jo kohta hän nappaa urpojen aluksen

Zorro kuuluu lapsuuden sankareihin ja lapsena, mulla olikin sarjista ja kuuntelukasettia ja tv-sarja oli suosikkini. Banderaksen ensimmäinen elokuva Anthony Hopkinsin kanssa oli ihan hyvä, vaikka olin jo sen verran vanha, että toivoin vähän synkempää otetta tälle seikkailuleffalle. Kun jatko-osa tuli n. 10 vuotta myöhemmin, oli se minulle suuri pettymys. Aikana jolloin batman begins ja v niin kuin verikosto näyttivät vakavamman aikuisille suunnatun tien, oli Zorron legenda liian lapsellinen, vanhanaikainen ja höpsö kiinnostamaan sen enempiä. Nyt päätin 14 vuoden jälkeen katsastaa leffan uusin silmin. Martin Campbellin (casino royale)  ohjaama jatko-osa vuodelta 2005 alkaa seikkailuhenkisesti vanhan tv-sarjan hengessä, mutta pian zorrolle tulee riitaa vaimon Catherine Zeta-Jonesin kanssa ja erohan siitä pätkähtää. Zorro päättää ryypätä ja bailata suruunsa. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa kolmen alastoman ukkelin kanssa samassa ammeessa ja päättää saada asiansa kuntoon, mutta päätyy

Katselin uudelleen yhden lapsuuden suosikkisarjan Sisko ja sen veli. Näin aikuisena se toimi tietysti sata kertaa paremmin, kun tajusi vitsitkin. Kyseessä on Neil Hardwickin ohjaama sarja Tuijasta ja Immusta, 30-vuotiaista sisaruksista, jotka eivät ole saaneet kunnon otetta elämäänsä. Tuija työskentelee bingoemäntänä ja Immu on ollut kymmenen vuotta kirjoilla yliopistossa. Isän kuolema ajaa Tuijan ja Immun etsimään elämäänsä uutta sisältöä. Hardwick tuo sarjaan tiettyä englantilaista mustaa huumoria, jota ei ollut totuttu näkemään suomalaisissa ohjelmissa. Sarjassa vitsaillaan esim. Kuolemalle, aidsille, syovälle, seksille ja jopa vammaisille. Vammais-jakso saikin kiitosta sen tabuja rikkovasta sisällösta. Vammaiset käsitelläänkin sympaattisesti ja ääriuskovaiset taas saavat kyytiä. Nostalgian lisäksi sarja toimi aikuisiällä loistavana satiirina ja mustana komediana ja se oli pakko ahmia kahdella istumalla. Sarja on täynnä loistavia näyttelijöitä, kuten Tuija Ernamo, Ilmari Saa

Vuoden 2014 X-men elokuva Days of Future Past on helposti top 3 x-men elokuva ja paras osa "prequel trilogiasta". Se yhdisti nerokkaasti "vanhat" ja "uudet" x-men näyttelijät samaan elokuvaan ja toi samalla jotain molempien leffa-sarjojen näyttelijöiden faneille. Se myös yhdisti nämä kaksi sarjaa samaksi leffauniversumiksi. Elokuvasta julkaistiin teatteriversio ja mystisempi Rogue Cut, jota vuosia katselin leffakaupoissa, mutta en arvannut ostaa, kunnes viime vuonna innostuin sen hyllyyni ottamaan aikomuksena se heti katsoa ja eihän siinä edes montaa kuukautta mennyt, kun sen tänä vuonna soittimeeni vihdoin laitoin. X-Men: Days of Future Past - The Rogue Cut (2014) Juoni on sama kuin teatteriversiossa, että Sentinel-robotit ovat tappaneet suurimman osan mutanteista maanpäältä ja Wolverinen on lähdettävä aikamatkalle 70-luvulle pysäyttämään Mystikko surmaamasta Bolivar Trask, josta koko Sentinel projekti saisi alkunsa. Wolverinen aikamatkalle lähe

Katselin juuri netflixiin tulleen thrillerin Triple Frontier (2019). Sen on ohjannut J.C. Chandor, joka on tuttu ainoastaan A Most Violent Year-leffasta. Leffa on täynnä tämän hetken nimekkäimpiä näyttelijöitä esim. Oscar Isaacs (x-men, star wars), Ben Affleck, Charlie Hunnam (sons of anarchy), Garrett Hedlund (tron:legacy) ja Pedro Pascal (got, narcos). Hunnam, Benaflex ja Pascal on vielä mun l emppareita. Armeijan ex-special force yhdistää taas voimansa viimeiselle heist-keikalle, kaapata columbialaisen druglordin rahat ja niitähän piisaa, mutta sanonnan mukaan ahnaalla on paskainen loppu, joten ongelmitta tämä ei onnistu. Leffan vahvuus on siinä, että tapahtumia on vaikea ennustaa ja mitä tahansa voi käydä. Itse en osannut arvata miten tässä käy ja siksi se oli mielenkiintoista seurata. Myöskään leffan sankaria on vaikea hahmottaa heti. Toinen vahvuus on hienot maisemat andien vuoristoissa ja niitä on ilo seurata. Kuva on viimeisintä huutoa ja erittäin skarppi. Netfli

Katselin vihdoinkin kokonaan loistavan elokuvan Birdman (or The Unexpected Virtue of Ignorance) vuodelta 2014, joka onAlejandro González Iñárritun ohjaama, osittain käsikirjoittama ja myös tuottama satiirinen sysimusta komedia. Se kertoo Michael Keatonin esittämästä entisestä Hollywood-tähdestä, joka yrittää päästä takaisin parrasvaloihin esiintymällä Broadway-näytelmässä, jonka hän myös ohjaa j a käsikirjoittaa. Kaikki ei mene putkeen ja soppaa hämmentää loistava semimulkku Edward Norton. Lisäksi Keaton kuulee Birdman-hahmon äänen päässään, jolta hän saa telepaattisia kykyjä ja lentokyvyn. Tytärkin on juuri vieroituksesta päässyt Emma stone. Ai että tämä oli loistava tällä katselu kerralla, kun vähän tiesin miten elokuva menee, mutta palaset loksahtivat paikoilleen. Tässä leffassa toimi kaikki, näyttelijöitä, tehosteita ja ohjausta myöten. Yhdeltä pitkältä otolta tuntuva kuvaus on hämmästyttävä. Kaksituntinen tuntui puoleltatoista tunnilta ja elokuva oli vaivaton katsoa. L

Meilläpäin ei jostain syystä lapsena pyörinyt Goonies - arkajalat elokuvaa missään muodossa kellään lähimäin, eikä siitä puhuttu sen enempiä. Ekaa kertaa näin siitä puhuttavan internetissä, joskus tuossa 2000-luvun puolessa välin, mutta ajattelin, että se on niin lasten leffa, että en saa siitä irti enää mitään, joten hautasin sen vuosiksi. Nyt kovan painostuksen jälkeen päätin ottaa härkää sarvis ta ja katsoa pois tämän Richard Donnerin ohjaaman ja Spielbergin käsikirjoittaman seikkailun vuodelta 1985. Otin varmuuden vuoksi lapset mukaan, että pääsee tunnelmaan. Ensitunnelmat olikin hämmentäviä. Tämä on kyllä omituisin lasten seikkailu vähään aikaan. Ensiksi lihavaa poikaa haukutaan ja siitä tehdään pilkkaa, ilman opetusta. Kokoajan kiroillaan huomattavasti enemmän kuin nyky marvel elokuvissa. Joka toinen sana on paska tai helvetti. Seksilelut mainittu ensimmäisten minuuttien aikana. Kaikki erilaiset huumeitten nimet mainittu alkuvaiheissa. Graafisesti arveluttava vankilas

Ala-aste ikäisenä oli mahtavaa, jos näki sattumalta jostain fantasiaelokuvia, joissa oli käytetty nukkeja ja animatronisia praktikaaliefektejä tyyliin labyrinth tai päättymätön tarina. Niissä oli oma taikansa ja ei oltu kuultukkaan mistään cgi:stä. Silloin olisi ollut hienoa nähdä elokuva, jonka katsoin tänään vasta ensimmäistä kertaa eläessäni. Jostain syystä tämä ei tullut koskaan vastaan aiemmin. Kyse on nukkemestari Jim Hensonin ja Frank Ozin (star warsin yoda) ohjaamasta kulttiklassikosta The Dark Crystal, 1982. Tänä vuonna 37 vuotta täyttävä nukke-fantasia on huikean näköinen kokemus. Jim Henson on luonut mielettömät määrät yksityiskohtaisia nukkeja ja animatronisia hahmoja tätä elokuvaa varten. Myös lavasteet ovat hienoa katseltavaa kaikkine yksityiskohtineen. Puolet elokuvan ajasta meni ihastellessa yksityiskohtia ja hahmoja. Se oli melko helppoa koska juoni on aika simppeli ja elokuva nykyaikaan verrattuna hidastempoinen. Elokuva on myös yllättävän synkkä ja creepy