Brawl in the cell block 99 (2017)

Brawl in the cell block 99 (2017)
Vince Vaughn on suoraan sanottuna ollut aina minun inhokkinäyttelijä. Se on se epähauska, ilmeetön sivuhenkilö kaikissa Owen Wilsonin ja Ben Stillerin komedialeffoissa. Kun näin vuonna 2017 ekan kerran trailerin elokuvasta Brawl in the cell block 99, olin ällikällä lyöty. Vince näytteli kaljua, tatuoitua, badassia jättiläistä vakavassa vankiladraamassa. Tämähän oli nähtävä, miten mies muuntautuu tuollaiseen rooliin suorastaan frankenstainmaiseksi jättiläiseksi, hirviöksi, jota ei pysäytä mikään. No pari vuotta siinä sitten vierähti, ennen kuin pääsin elokuvan pariin, mutta onneksi vihdoinkin näin sen.


Elokuva alkaa draamalla, kun hinaustyöläisenä toiminut Vince Vaughn saa potkut ja kotiin tullessaan paljastuu, että vaimokin (Jennifer "Dexterin sisko" Carpenter) pettää miestä. Vince laittaa autonsa paljain käsin pakettiin ja kiloin paloiksi ja päättää ottaa elämänsä hallintaan. Vaimolle käy, että mies diilaa hieman kamaa, että saadaan rahaa ja uusi vauva tulille. No pian perheellä onkin hieno asunto, kolme autoa ja homma hallussa. Kunnes eräs keikka menee munille meksikolaisten takia ja häkki heilahtaa. Vince aikoo hoitaa linnareissun määrätietoisesti ja järjestelmällisesti, mutta kakkua tulee Jopa 7 vuotta, 3 vuoden sijaan. Linnaan päästyä meksikolaiset rupeavat kiristämään Vinceä kotoa käsin, että vaimolle ja varsinkin sikiölle käy aika ikävästi, jos mies ei hankkiudu redleaf vankilaan, osastolle 99 ja tapa sieltä tiettyä kaveria. Uhkauksia vankilaan välittää kipeän roolin tekevä Udo Kier. Redleafia taas johtaa kovaksi keitetty Don "Miami Vice" Johnson ja asiat mutkistuvat.


Elokuvan alussa seuraamme sinertävällä kuvalla ja washed out - väreillä korostettua vakavaa draamaa, jossa on thrillerin aineksia. Kun elokuva yllättävän pitkän ajan kuluttua sitten päätyy vankilaan, muuttuu se enempi vankila-draamaksi, jolloin myös rankempi väkivalta ottaa ensiaskeleet ja nähdään kovaotteisia turpajuhlia, mutta hillitysti. Yllätyksekseni (ja toivottavasti en spoilaa liikaa), kun päästään vihdoin selliosasto 99:lle, leffa muuttuu vahvasti Grindhouse-elokuvaksi, jota ei aiemmin olisi arvannut ja väkivallasta tulee äärimmäisen brutaalia. Väkivallan teot tulevat aika puskista, ja niillä on shokkiarvoa. Tyylikeinona on käytetty 70-lukuisia praktikaali-efektejä, jotka toimivat itselle lujaa, mutta voivat olla tietyllä tapaa, jopa huvittavia, kaikessa överiyydessään. Kumminkin todella piristävää nähdä tällaista kamaa nykypäivänä. Loppupuolisko elokuvasta tavallaan hieman vesittää alun draamaa ja hitaasti kasvatettua tarinaa ja henkilö-kasvatusta, mutta samalla tuo mahtifiiliksiä oikeuden tapahtuessa. Viimeinen freimi ja lopputekstien tarantinomainen funk-musiikki korostavat Grindhouse-fiiliksiä, vielä enemmän.


Bone Tomahawkin ohjannut S. Craig Zahler on myös tämän elokuvan ohjaajana. Bone tomahawkia en ole vielä nähnyt, mutta tämä leffa sai kaiken minun huomioni nyt, ehkä tulevalle Tarantinolle, eli S. Graig Zahlerille. Elokuva jäi mieleen pyörimään pitkään. Mahtavaa. Suosittelen!

- Kai Kumpulainen 15.10.2019