Tilaajat

King Kong (1976)



Pikkupoikana, 80-luvulla ei ollut vielä tarjolla Peter Jacksonin näyttävää King Kongia, saati näitä nykyisiä monsterverse tehostepläjäyksiä, joissa Godzillakin rymyää mukana, mutta oli minunkin sukupolvelle sentään oma King Kong-elokuvansa, että ei tarvinnut pelkästään turvautua alkuperäiseen mustavalkoiseen vuoden 1933 Kongiin, puhumattakaan niistä Ishirō Hondan versioista. Kyseessä on siis Dino De Laurentiisin tuottama ja John Guillerminin ohjaama vuoden 1976 King Kong! Tätä remakea en ollutkaan nähnyt sitten lapsuusvuosieni, joten oli aika katsastaa se uudelleen. Elokuvan oli tarkoitus olla vastaisku vuotta aikaisemmin ilmestyneelle Tappajahaille ja sen megasuosiolle.

King Kong (1976)

Leffa kertoo varmasti kaikille tutun King Kongin klassisen tarinan jälleen kerran uudelleen, mutta tällä kertaa se on sijoitettu 70-luvulle, 30-luvun sijaan. Muuten mennään hyvin tuttuja latuja. 

Pikkupoikana tämä elokuva vaikutti hyvin modernilta versiolta Kongista, verrattuna aikaisempiin mustavalkoisiin versioihin. Varsinkin kun siinä kuvattiin "nykyaikaa", eikä 30-lukua. Kaksitasolentokonet oli korvattu nykyaikaisilla helikoptereilla, joissa oli minigunit ja Empire state building oli vaihdettu WTC:hen yms. Myös liekinheittiä käytettiin Kongin savustuksessa. Nyt tämä toki näytti auttamatta vanhalta, mutta ei mielestäni huonolla tavalla. 

Visuaalisesti elokuva on aikalaisekseen melko näyttävän näköinen. King Kong Pukuun pukeutunut näyttelijä on melko hyvännäköinen ilmestys, vaikkei huijaakaan ketään luulemaan oikeaksi apinaksi. 40 jalkaa korkea mekaaninen Kong on taas isoin mekaaninen eläin mitä on elokuviin koskaan rakennettu. Lavasteet ovat näyttäviä ottaen huomioon, että ne ovat studioon rakennettu. Mattepaintingit ovat huomaamattoman näköisiä ja trikkikuvat kestäneet aikaa melko hyvin.



Jessica Langea ilmaan nostelevat kongin kourat ovat toteutettu jättimäisillä robottikäsillä, mikä onkin upeasti toteutettu. Onkin melko huikeaa, että jo 70-luvulla on ollut tällaista tekniikkaa käytössä. Tämä herättää kunnioitusta huomattavasti enemmän, kuin cgi:llä toteutettu vastaava.



Erilaiset dinosaurukset ja muut oliot jäävät tässä versiossa toivomisen varaan, mutta ottaapa Kong matsia jättikäärmeen kanssa kumminkin.



Tämä käärme on melko kökön ja muovisen näköinen, joten ymmärrän, miksei muita haastavempia otuksia ole yritetty edes luoda. Tosin vanhassa 30-luvun versiossa oli useitakin dinosauruksia stopmotionilla toteutettuna.



Lopun "junakohtaus" on varsin näyttävä, mutta itse kaupunki on melko tyhjän näköinen. Ilmeisesti kaikki ihmiset ovat "paenneet" paikalta.

Elokuva sai tehosteistaan oscarin.

Elokuvassa on muutamia tunnettuja näyttelijöitä, kuten supercool Jeff Bridges. Nuori Bridgess näyttelee päähahmo Jack Prescottia. Mies on kyllä rennon näköinen pitkässä tukassaan ja parrassaan.

Bridgesin vastanäyttelijä Jessica Lange (Tootsie, 1982) tekee debyyttiesiintymisensä tässä elokuvassa. Hänen hahmonsa Dwan on huonossa mielessä aikamoinen adhd-pakkaus, omasta mielestäni. Mieleen jäävä tapaus kumminkin.

Toisena miespääosanäyttelijänä toimii Charles Grodin, joka on minulle tutuin Beethoven-elokuvasarjan isänä. Siinäkin "eläin" on pääosassa toim.huom. Mies toi vahvasti mieleen nuo Beethoven leffat.

Muistelin, että elokuvassa oli joitakin enempi aikuisille suunnattuja kohtauksia. Yksi oli se kun King Kong alkaa väkisin riisua Jessica Langea ja myöhemmin Bridges mainitsee, että apina yritti "raiskata" naisen. Tämä olisi nykyään aika kyseenalainen kohtaus ja tekee himokkaasta pervo-apinasta vähemmän tykättävän. Aikanaan lopun melko graafinen "veripalttu" jätti myös pienet traumat pikku-Kaitsuun.

Katselin elokuvan espanjalaiselta Studio canalin blu-rayltä, jonka kuva oli todella hyvä. Tosin tästä on julkaistu aivan hetki sitten masteroitu 4k uhd blu-ray, joten suosittelen sitä tietenkin ensimmäisenä.


Elokuva voi olla ikäisilleni jarruille kaikessa nostalgisuudessaan oikein maittava Kong-pätkä, mutta kuten tyttäreni sanoi, tässä ei ole "kontenttia" nuorille, jotka katselevat mieluummin näitä uudempia CGI-tehostepätkiä. Itse arvostan leffaan laitettua käsityötä, joka on vaatinut valtavasti aikaa ja vaivaa. Myös seikkailuhenki vetää puoleensa. Suosittelen sen katsomaan ainakin kerran, jos aihe yhtään kiinnostaa. Itse viihdyin leffan parissa oikein mainiosti. Vuonna 1986 elokuva sai jatko-osan King Kong Lives. Sen olen nähnyt myös viimeksi lapsena ja sen aion katsoa seuraavaksi. Suosikki Kong-leffani on edelleen se Peter Jacksonin versio.

- Kai Kumpulainen 23.4.2023



Julistegalleria:




Mekaaninen King Kong



Erilaisia julkaisuja:
Studio Canalin Blu-ray


Collector's edition Blu-ray

4K UHD Blu-ray



4K UHD Blu-ray Steelbook




Keräilijöiden King Kong patsas









Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Frank Herbert's Dune (miniseries, 2000)

Mad God (Phill Tippet's Mad God, 2021)

Super Force - Iskuryhmä (tv-sarja 1990-1992)

Stay Close (Miniseries 2021)

Inferno (aka. Desert Heat, 1999)

Dune (1984)

Goonies - Arkajalat (1985)

Dust Devil (1993)

Kauhukuu 2023 osa.1.

Legend of Zorro - Zorron legenda (2005)