Tilaajat

Eraser - Suojelija (1996)

Harvoin tulee katseltua televisiokanavilta elokuvia nykyään. Yleensä katselen elokuvia systemaattisesti ja harkiten aina seuraavaa kohdetta. Tällä kertaa se ei onnistunut, koska avatessani television oli sieltä juuri alkanut Schwarzeneggerin elokuva Eraser. Jäin tuijottamaan alkua. Muistelin, että alussa olisi jotain hyvää matskua. Katsotään se alku äkkiä pois, mietin. Kohta en pystynyt enää lopettamaan tuijotusta. Klassisia kohtia vyöryi perästysten. Välillä ne olivat niin sarjakuvamaisen yliampuvia, että niitä oli vain pakko tuijottaa. Välillä muistin mitä seuraavaksi oli tulossa, joten seuraava klassikkokohtaus oli nähtävä. Yhtäkkiä huomasin, että olin katsonut koko elokuvan. Tajusin, että tämä vähemmälle huomiolle jäänyt Arska-leffa oli selkeästi vielä sitä parempaa Schwarzenegger-tarjontaa ja melko aliarvostettu toimintaelokuva. Toki se ei meni ihan top3 Ahnold-tuotannossa, koska siellä on niin paljon kovia leffoja, mutta selkeästi se on parempi viihdepläjäys, kuin sen jälkeen tulleet Arska-leffat. Elokuvan on ohjannut Chuck Russell, joka tunnetaan sellaisista viihdeleffoista kuin The Mask, A Nightmare on Elmstreet 3, The Blob (1988) ja Skorpioni kuningas. Hän on ollut myös yhtenä tuottajana Michael Mannin Collateral-elokuvassa.

Eraser - Suojelija (1996)

Arnold Schwarzenegger on John Kruger, Eraser. Mies joka tarvittaessa pyyhkäisee henkilön olemasta, eli lavastaa kuoleman ja vaihtaa tälle henkilöllisyyden. Lee Cullen (Vanessa Williams) saa tietää, että Yhdysvaltain puolustusministeriön esimies aikoo salakuljettaa vaarallisia hitech-aseita maasta. Hänen henkesä on täten uhattu. Hän saa avukseen John Krugerin, jonka tehtävä on vaihtaa Cullenin henkilöllisyys.

Muistan kun kävin katsomassa tämän pläjäyksen elokuvateatterissa. Siihen aikaan jokainen Arska-leffa oli nähtävä leffateatterissa. Heti alussa huomasin, että elokuvaan oli tehty uusia gimmickejä, joita ei oltu ennen nähty toimintaleffoissa, kuten röntgen-tähtäimet, valonnopeat railgun-aseet ja naulapommi. Elokuva onkin täynnä usieta mieleenpainuneita klassikkokohtauksia.

En tiedä kuinka paljon spoilaan, jos mainitsen niitä tässä, mutta nyt tulee: 

- Taloon hyökkääminen. Röntgen ase. Naulapommi ja käden repäisy irti naulasta (mahtavaa)

- Mökki action

- Roikkuminen lentokoneesta ja putoaminen auton päälle ilman laskuvarjoa. (överimahtavaa)

- Krokotiilin laukuttaminen (You're luggage)(Jo meemiksi noussut höpsö kohtaus)


- homobaari

- Lattian läpi ilmestyminen ja kahdella superaseella porukan lahtaaminen, ilman että mikään räjäys vahingoittaa.

- Lopun "hämäysräjähdys" ja "junan tuleminen" 

jne jne... jos olet katsonut elokuvan, tiedät mistä puhun. 

Elokuva on visuaalisesti vieläkin ihan kivannäköinen ja vahvasti ysärileffa. Siinä on useita Arska-kliseitä mukana tarkoituksellea. Arnold on itsekkin vielä kuosissa ja "pala" on edelleen iso. Railgunin jättämissä savukiekuroissa on jotain pre-matrixmaista efektiä, mikä oli aikanaan hienoa. Samoin Röntgentähtäimen efekti oli uutta ja erikoista vuonna 1996. 

Eraserin musiikista vastaa legendaarinen Alan Silvestri (Back to the future) ja se sisältääkin ajalleen tyypillistä kitaravingutusta. Toimii tässä leffassa oikein loistavasti. 



Väitän, että elokuva on aliarvostettu ja vähän unohdettu Arnold-leffa, mutta silti se kuuluu selkeästi näihin parempiin leffoihin ennen Kuvernaattorin uraa. Siinä on sarjakuvamaista, yliampuvaa toimintaa, joka on superviihdyttävää ja varsinkin heille, jotka ovat elokuvan aikanaan teatterissa nähneet, se varmasti kutkuttelee oikeista paikoista. Myös Arska on vielä loistavassa vedossa. Oikeastaan Eraser on True Liesin kanssa viimeinen hyvä Arskan toimintaleffa, ennen kuin se sekoilu alkoi junioreiden, turbomiesten ja Batmanien kanssa. Kuudes päivä ja Collalteral Damage eivät enää yllä samalle tasolle mielestäni. End of days on taas ihan jees, mutta ei päihitä Eraseria.

Suosittelen vilkaisemaan, kun tämä nyt televisiossakin pyörii tällä hetkellä uusintana, jos vaikka teille kävisi samoin kuin itselleni.


- Kai Kumpulainen 13.12.2020  




Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Double Feature: Terminal Force (Galaxis, 1995) & Terminal Force 2 (The Survivor, 1998)

Supersonic man (1979)

From Paris With Love (2010)

Prospect (2018)

The Last Dragon - Idän Lohikäärme (1985)

Pitch Black (Pimeän uhka) (2000)

Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri

Dinosaurs (tv-series, 1991-1995)

Blade (1998)