Tilaajat

He-Man and the Masters of the Universe (animaatiosarja 2021)

 
He-man-faneja hemmotellaan tänä vuonna jopa toisella animaatiosarjalla. Tällä kertaa piirrostyyli on vaihdettu Pixaria muistuttavaksi tietokone-animaatioksi ja hahmot ovat modernisoitu rankalla kädellä tuoden karvapöksyt 2020-luvulle vauhdilla. Sarjan tyyli oli sen verran erilainen ja suoraan sanottuna lapsille suunnatun näköinen, että otin tyttäreni mukaan katsomaan sarjaa, samalla seuraten miten vanha He-man modernisoituna toimisi nykysukupolvelle. Edellinen Kevin Smithin sarja oli oikeastaan todella loistava, mutta venyisinkö itse näin pitkälle He-man fanituksessani.

He-Man and the Masters of the Universe (animaatiosarja 2021)

Nuori Adam ja sopeutumattomien sankarisakki löytävät Harmaakallon legendaarisen voiman ja oivaltavat, että heidän kohtalonsa on puolustaa Eterniaa pahalta Skeletorilta.

Prinssi Adamia ja Skeletoria myöten jokaiselle hahmolle on annettu taustatarina ja hahmot kasvavat jaksojen aikana lähes tuntemattomista tyypeistä lähemmäs sitä millaisena ne muistamme aikaisemmista sarjoista. Nämä hahmojen muodonmuutokset ovatkin sarjan suola, kun tunnistamattomasta hahmosta alkaa kuoriutua se tutuntuntuinen kaveri. Myös tunnetuimille pahiksille on luotu taustatarinat ja alkuperäiset nimet ennen muodonmuutosta.

Kaikista kauimmaksi alkuperäisestä versiosta on viety Teela, joka on yhdistelmä Sorceresia ja Teelaa. Samoin Ram man on jopa vaihtanut sukupuolta ja onkin nyt tyttö nimeltä Ram Ma'am. Ja erikoisimpana muokkausena tulee mielestäni Orko, joka on tällä kertaa hämmentynyt robotti. Välillä tuntuukin, että hahmoille löytyvät isät ja esi-isät ovat niitä alkuperäisiä hahmoja, joista nämä uudet ammentavat vain mallia.

Myös yksi tekijä on muutettu. Nimittäin He-manin ja Gringerin lisäksi supervoimia ilmaantuu muullekkin ryhmän jäsenelle, kun He-man kutsuu voimiaan. Tästä tulee mieleen hieman Power rangers.

Adamin setä Keldor vs He-man

Animaatio tyyli on tätä modernia Pixar-tyyliä, johon on lisätty erikoinen efekti, eli aina kun jokin paikka savuaa tai pölisee on savupilvi piirtämällä piirretty animaation päälle. Muuten kestin animaatiotyylin ihan hyvin, mutta He-manin pikkujalat ovat häiritsevän näköiset ja perusteettoman pienet. Kai hän on vaan skipannut jalkapäivät salilla.  

Skeletor on yksi parhaista hahmoista sarjassa.

Jos sarjasta etsii vain vanhaa nostalgiaa on sen löytäminen tiukassa. Samoin ne joille alkuperäinen kasarisarja on pyhä, luultavasti suuttuvat tästä uudesta "raiskauksesta", joka on selvästi suunnattu nykypäivän lapsille. Mutta jos sarjalle antaa mahdollisuuden, tarjoaa se mielenkiintoisia ja koukeroisia juonikuvioita ja huolellisesti toteutettuja taustatarinoita. Itse katsoin tätä hyvin avoimin silmin ja yllätyin positiivisesti, kuinka laadukas ja mukaansatempaava sarja onkaan. Jokainen jakso jää aina jännittävään cliffhangeriin, joten tekee mieli jatkaa aina hieman seuraavaa jaksoa, ja pian huomaa katsoneensa usean jakson putkeen. Myöskin tyttäreni osti sarjan täysin ja katsoi sitä ihan mukisematta.



Jaksot eivät ole kuin 26 min pitkiä, joten sarjan katsoo pian läpi. Jos Ihmepeheen ja Big Hero 6:n kaltaiset disneyn ja pixarin animaatiot toimivat sinulle, on tämänkin katsomin yhtä vaivatonta ja mukaansa tempaavaa.

- Kai Kumpulainen 25.9.2021













Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Heikki Silvennoisen muistoa kunnioittaen (1954-2024)

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Jouluelokuva: Die Hard - Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

Rankataan Jack Ryan-elokuvat

Jurassic Park maratoni, arvostelussa 1, 2 ja 5

Ensifiilikset: Joker: Folie à Deux (2024)

Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Onnellinen Mies (1979)

Game of Thrones (2011-2019)

The Hunt for Red October - Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)