The Relic - Tappava Kirous (1997)

marraskuuta 01, 2021

Vuosi 1997 oli meikäläiselle oikein otollista vhs-kasettien vuokraamisaikaa ja silloin syntyi monta pientä elokuvasuosikkia. Monetkaan näistä leffoista eivät olleet välttämättä mitään elokuvataiteen mestariteoksia, mutta vastaanottavassa iässä tarpeeksi mielenkiintoisia jättämään muistijäljen aivojen sopukoihin. Yksi näistä "kovista" leffoista oli, nyt jo melkein unholaan painunut The Relic - Tappava kirous. Elokuvaa mainostettiin Stan Winstonin taidon näytteenä. Winston on tunnettu erikoistehostemestarina mm. elokuvista Aliens, Terminator 2 ja Jurassic Park, että melko kovasta oscar-tason taiturista on kyse. Tämän Monsterihorrorin on ohjannut Peter Hyams (Timecop, End Of Days). Vuoden 2021 Halloween oli oikein otollinen hetki katsoa pitkästä aikaa, että oliko aika ajanut tämän elokuvan ohi vai vieläkö tunnelma toimisi meikäläiselle.

The Relic - Tappava Kirous (1997)

John Whitney, Chicagon luonnonmuseon anthropologististi, on tekemässä tutkimusta Länsi-Amerikassa erään heimon keskuudessa. Juotuaan heimolaisten tekemää keittoa alkaa tapahtua. Miehen on tarkoitus palata laivalla Michiganjärvelle, mutta laivan saapuessa sen miehistö on kadonnut ja laivassa on vain kasvin lehtien täyttämä puulaatikko. Laatikko viedään Fieldin luonnonhistorialliseen museoon Chicagoon, jossa sitä alkaa tutkia museon biologi Margo Green (Ann Miller).

Lehdistä löytyy mm. erikoista kasvustoa. Hetkeä myöhemmin museon henkilökuntaa alkaa löytyä päät irti revittyinä. Tapausta rupeaa tutkimaan etsivä Vincent D'Agosta (Sizemore).

Ensimmäisenä mieleeni juolahti katsoessani elokuvan alkua, että kyseessä voisi olla ison budjetin X-filesin "monster of the week"-jakso. Varsinkin kun meininki on alussa vielä pienimuotoisempaa ja Penelope Ann Millerin tutkiva biologi Margo Green tuo mieleen Dana Scullyn.

Sitten kun alkaa tapahtumaan, tulee mukaan 90-luvulta tuttua katastrofielokuvien aineksia, kunnes päästään lähemmäs Alienin ja Jurassic parkin kaltaisia toiminnalisia hirviökauhuiluja. Tuleepa välillä mieleen jopa Die Hard museota piirittävistä poliisipartioista ja helikoptereista.

Elokuvan hirviötä pantataan todella pitkään ja leffa luottaakin siihen, että se mitä ei nähdä on pelottavampaa. Ihminen saa itse luoda mielikuvia ikävistä tapahtumista. Välillä mennään todella rankasti mielikuvituksen varaan, kun museosta sammuu valot ja elokuva muuttuu todella pimeäksi.

Välillä on jopa vaikea nähdä ketä kuvassa on ja kuka puhuu. Valaistus menee aivan minimiin. Onkin katsojasta kiinni pitääkö tällaisesta niukasti valaistusta tyylistä. Itse olen siihen tottunut ja se kuuluu elokuvan tyyliin, mutta olen kuullut myös valitusta tältä saralta.

Vaikka leffa onkin ison budjetin elokuva, ei siitä gorea puutu, mikä onkin leffan parasta antia. Silvottuja ruumiita ja groteskeja irtopäitä viljellään mukavan paljon pitkin elokuvaa. Alkupuolisko leffasta tuntuukin enempi sarjamurhaajathrilleriltä, kunnes totuus alkaa paljastua.

Leffan päätähti eli Kothoga on mielestäni toteutettu näyttävästi paria pientä cgi-kohtausta lukuunottamatta, joista aika on hieman ajanut ohitse, mutta ei pahasti. Kothogaa säästellään toki leffan loppuun, mutta silloin kun se pääsee valloilleen on se aika näyttävä tapaus ja lopussa jopa melko kuumottavakin. Kyllä Oscar-voittaja Stan Winston on ollut tehostemestari paikallaan. Hirviötä nähdään yhteensä vain 4 minuuttia ruudulla. Örvänkönkäleen taustatarina on aika mielenkiintoinen ja yllättävän monimutkainen.

Näyttelijöistä Tom Sizemore tekee melko perinteisen Sizemore-roolin. Mies on kyyninen ja kyllästynyt v-pää etsivä D'agostana. Tällaisiin rooleihin Sizemore on syntynyt.

Mukana on myös museon kuraattorina legendaarinen Linda Hunt, joka tunnetaan mm. Dune- ja Kindergarten cop-elokuvista.

Elokuva perustuu Douglas Prestonin best-seller kauhunovelliin Relic, vuodelta 1995. Elokuvassa on yksi jumpscare-kohtaus, joka on tribuutti Alien-elokuvan kissalle.

Musiikit ovat John Debneyn käsialaa. Leffan score on täynnä toimivaa jännitysmusiikkia, mutta ei kovin mieleenpainuvaa sellaista.

Elokuva oli tälläkin kierroksella oikein viihdyttävä. Parasta elokuvassa oli thrillerimäinen harhaanjohtava tunnelma, gore-efektit ja muut erikoisefektit. Miinuspuolena täytyy mainita keskivaiheen pimeys, joka voi haitata katsojaa, joka haluaa nähdä asioita selkeässä valossa, eikä vain käyttää omaa mielikuvitusta. Myös Alien vs Predator 2 on saanut satikutia samasta aiheesta, joten jos senkään pimeimmät kohtaukset eivät toimi katsojalle, niin ei välttämättä voi sietää tämänkään rainan keskivaihetta. Elokuva on ison budjetin hirviökauhua, jollaisia ei enää tehdä, koska ne eivät sovellu isolle yleisölle ja tämäkin taisi flopata aikanaan. Siksi nykyään nähdään vain Godzilla vs King Kongin kaltaisia kokoperheen monsterileffoja. Itse pidin elokuvasta kovasti, mutta tietyt nostalgialasit päässähän tätä tuli katsottua, joten täysin objektiivista näkemystä ei pysty antamaan. Silti tämä on aliarvostettu ja turhaan unholaan painunut.

- Kai Kumpulainen 1.11.2021