Dick Tracy (1990)

Vuoden 1989 Batmanin jättisuosion vanavedessä valmistui toinen sarjakuva-elokuva nimeltä Dick Tracy. Batmania ja saman ajan Roger Rabbitia jäljittelevä sarjisleffa oli kohta kaikkien huulilla. Dick Tracysta tuli hetkeksi aikaa yksi isoimmista elokuvatapauksista siihen mennessä, eikä suosiota yhtään vähentänyt elokuvassa esiintyvä Madonna, joka oli tuohon aikaan uransa huipulla ja nautti megasuosiosta. Elokuva perustui ikivanhaan sarjakuvastrippiin vuodelta 1931, Dick Tracyn ollessa Batmania ja Supermiestäkin vanhempi hahmo. Elokuvan megasuosio loppui Terminator 2 ilmestyessä elokuvateattereihin, mutta leffa jätti unohtumattoman muistijäljen kaikille tuon ajan lapsille ja nuorille. Oli aika jälleen palata elokuvan pariin hankkimani blu-rayn avulla ja katsastaa oliko se kestänyt aikaa miten.

Dick Tracy (1990)

Vuonna 1938 gangsteripäällikkö Big Boy Caprice (Pacino) yhdistää voimansa muiden kaupungin gansteripomojen kanssa ja ottaa kaupungin valtaansa, halliten sitä Lip Manlikseltä valtaamaltaan klubilta, nimeltä Club Ritz. Suoraselkäinen, keltaiseen takkiin ja hattuun sonnustautunut etsivä Dick Tracy (Beatty) ei tätä kauaa katsele ja laittaa kapuloita Big Boyn rattaisiin parhaansa mukaan. Tehtävää vaikeuttaa Lip Manliksen entinen tyttöystävä Breathless Mahoney (Madonna) ja muuan Kasvoton hahmo, joka terrorisoi sekä Big Boyta, että Tracya. Samaan aikaan Tracyn tyttöystävä jää ilman huomiota ja kadulta pelastettu poika "The Kid" meinataan viedä orpokotiin, vaikka poju alkaa kiintyä Tracyyn...

Ihan ensimmäiseksi täytyy mainita elokuvan upea visuaalinen ilme, josta se parhaiten muistetaan. Leffa on kuin sarjakuva, joka on herännyt eloon. Lavasteiden "Matte Painting"-taustamaalaukset ovat kursailemattoman piirrosmaisia, mutta samalla uppoavat oikeisiin lavasteisiin luoden värikkäästä, mutta synkästä maailmasta elävän piirrosmaailman.



Elokuva onkin kuin noir-animaatio, mutta värittömyyden sijasta se on räikyvän värikäs. Kaikki vaatteet, autot ja talot ovat kirkkaan värisiä ja kaikki perusvärit, kuten keltainen, punainen ja vihreä ovat selkeästi edustettuina. Leffa onkin lavasteiden puolesta erittäin upeaa katsottavaa.

Toinen, mistä elokuva muistetaan on sen hullunkurisesti maskeeratut gangsterit. Alkuperäisessä sarjakuvassa gansterit olivat yliampuvan karikatyytisia ja heidän kasvonsa vastasivat heidän nimeään. Noh, elokuva on ottanut tuon seikan kirjaimellisesti ja on tehnyt hamoista jopa vieäkin ylimapuvia. Huippunäyttelijät ovat maskeerattu lähes tunnistamattomiksi, hullunkurisiksi ja jopa hirviömäisiksi hahmoiksi. Se on ehdottomasti yksi elokuvan vahvuuksista ja pitää mielenkiintoa yllä.

Myös yksi elokuvan vahvuuksista on sen näyttelijät, jotka ovat aikansa huippuluokkaa. Big Boyn hahmona toimii itse Al Pacino, joka tekee vähintään Jokerin arvoisen suorituksen räyhäävänä mafiapäällikkönä. Pacino olikin roolista Oscar-ehdokkaana. Vaikka hänet on maskeerattu vahvasti on hän tunnistettava. 

Warren Beattyä pidettiin aikanaan liian vanhana Dick Tracyn rooliin, mutta 52-vuotias Batty on mielestäni ihan sopivan ikäinen. Beatty aiottiin alunperin maskeerata myös enempi sarjakuvaa muistuttavaksi kovaleuaksi, mutta maskeeraus oli ihmisten mielestä liian luontaantyöntävä sankarille, joten hän jäi itsensä näköiseksi. Beatty tyytyy roolissaan olemaan suurimmaksi osaksi hämmästyneen näköisenä suu auki, mutta toiminnalisemmissa kohtauksissa hän on mies paikallaan. Tämä on tavallaan sellainen sympaattinen versio Kovasta luusta nimeltä Dick Tracy.

Madonna on ehdottomasti yksi elokuvan suurista tähdistä  ja hoitaa hommansa hyvin. Hän ei arkaile esittelemästä sulojaan näkyyhän siellä jopa rintavarustustakin, mikä on outoa nuoremmille suunnatussa elokuvassa. Noh, ajat olivat toiset. Onhan Madonna parhaimmillaan tässä, ennen kaikenmaailman kauneusleikkauksia. Madonna hoitaa myös elokuvan laulunumerot. Alunperin rooliin kaavailtiin Michelle Pheifferiä, mutta hän vaihtui Batmaniin kissanaiseksi.

Glenne Headly toimii Dick Tracyn tyttöystävänä, joka ei suostu kilpailemaan Tracyn huomiosta, mutta hoitaa "The Kidiä" hyvin, jota taas esittää Charlie Korsmo (Alunperin rooliin oli tulossa Macaulay Culkin)

Myös poliisivoimissa nähdään legendaarisia näyttelijöitä, kuten Dick Van Dyke, mutta ganstereissa vasta onkin tunnettuja kasvoja, kuten aikansa huippunäyttelijä Dustin Hoffman, William Forsythe, Paul Sorvino, James Caan ja artisti Mandy Patinkin.

Elokuvan miinuspuoleksi voisi mainita sen sekavan kohdeyleisön. Itse tarina ja juonikuviot ovat selkeästi suunnattu aikuisille. Mukana on vanhan koulukunnan gansterielokuvaa ja jopa romantiikkaa kolmiodraaman muodossa. Silti elokuvan visuaalinen puoli on lapsia ja nuoria kosiskeleva, jonka tarkoitus myydä paljon sarjakuvia ja leluja. Siltikään elokuva ei sisällä paljoakaan toimintaa. Ammuskelukohtauksetkin ovat aikalailla raakoja konekiväärimittelöitä. Nähdään tässä tosin yksi Batmanilta lainattu kattolasin läpi hyppääminen. Myös se on huomioitavaa, että leffassa ei poikkeuksellisesti nähdä Dick Tracyn syntytarinaa, vaan hahmo on ollut jo pitkään virassa, eikä hänen taustoja esitellä juurikaan. 

Elokuva onkin tavallaan sukua saman ajan Roger Rabbitille, joka on vanhemmalle yleisölle suunnattu, piirroshahmoja vilisevä gansterielokuva. Itseasiassa Roger Rabbitissa piti ollakkin Dick Tracy-cameo, mutta se jäi pois. Sen lisäksi elokuvateattereissa näytettiin lyhyttä Roger Rabbit animaatioelokuvaa ennen Dick Tracyn esitystä, nimeltä Roller Coaster Rabbit.

Elokuvan yksi tärkeimmistä elementeistä visuaalisuuden lisäksi on sen musiikit, jotka on luonut maestro Danny Elfman. Elfman teki myös Burtonin Batmaneihin musiikit ja samankaltaisia säveliä voi molemmista huomata. Musiikit ovat samaan aikaan synkä, sankarilliset ja jämäkät, mutta luovat sen tietyn sarjakuvafantasia-fiiliksen. Myös saman vuoden toisessa supersankarielokuvassa, Darkmanissa kuullaan Elfmanin musiikkia, mikä luo samanlaisen fiiliksen kaikkiin näihin sarjisleffoihin. Darkmanin vaatetuksessa on myös yhtäläisyyksiä Dick Tracyn klassiseen hattuun ja takkiin. Näiden leffojen vanavedessä sai alkunsa myös samankaltainen The Shadow, joka sijoittui myös samalle aikakaudelle Dick Tracyn kanssa ja molemmat hahmot on luotu alunperin vuonna 1931. Myös Madonna julkaisi oman levynsä elokuvassa esittämistään kappaleista. Sekin oli hitti.

Koska kyseessä oli megablockbuster, piti siitä tuottaa paljon myös oheistuotteita, kuten leluja ja videopelejä. Leluissa käytettiin samaa muottia, kuin saman ajan Teenage mutant ninja turtles-figuureilla, joten hahmoista tuli erikoisia länkisääriä, eikä Tracylla ollut edes keltaista takkia yllään, mikä on paha virhe. Leffasta julkaistiin myös muutama prequel-sarjakuva, joka taustoitti leffan alkuasetelmaa, sekä itse leffan tarina. Näistä sarjiksista omistin melko varmasti kaikki. Pelejäkin tuli pelattua.

Muistan lapsena pitäneeni elokuvan visuaalisesta puolesta ja sen musiikeista valtavasti. Minulla oli myös muutama saman ajan sarjakuva ja oheiskrääsää aiheesta, mutta silti leffan tarina ei napannut koskaan tosissaan. Nyt vanhempana katsoessani sitä uudestaan, on sen tarina puoli jopa kiinnostavampi, kuin ikinään aiemmin. Tästä huomaa, että tarina on oikeastaan vain ja ainoastaan aikuisille suunnattu. Kyllähän tuota upeaa visuaalista puoltakin tuli jälleen ihasteltua, mutta tällä kertaa nautin eniten Pacinon ja Hoffmanin roolisuorituksista ja Madonnan esiintymisistä. Myös Glenne Headly veti mielestäni todella hyvän roolin. Beatty itse jätti vähän kylmäksi, hahmon ollessa hieman pökkelö draamapuolella, mutta ei se oikeastaan menoa haitannut. Elokuvan on muuten ohjannut Warren Beatty itse.



Suosittelen katsomaan elokuvan uudelleen, mikäli et ole sitä vuosikymmeniin nähnyt, tai jos on päässyt käymään niin, että et ole sitä koskaan nähnyt. Se on sarjakuvaelokuvien alkuajan yksi tärkeimmistä elokuvista, ajalta jolloin tällaisia megaluokan sarjisleffoja ei ollut vasta kuin kourallinen. Elokuva on myös viimeinen amerikkalainen blockbusterleffa, jossa ei ole käytetty CGI:tä. Eli vahva suositus tälle.

- Kai Kumpulainen 10.5.2022