Katselin pitkästä aikaa (22.11.2017) kaikkien tunteman mestariteoksen, eli David Fincherin Se7en.  Yllättävän hyvin on aikaa kestänyt. Valaistus ja äänimaailma on hieno ja muutenkin leffan visuaalinen puoli on mun lemppareita.  Näyttelijät ovat mahtavia, paitsi että nyt huomasin diggailevani enemmän Morgan Freemania kuin nuorena kollina taas Brad Pittiä, mutta Kevin Spacey kyllä varastaa shown viimeisellä puolituntisella.  Murhilla ei mässäilty niin överisti kuin nykypäivänä, vaikka shokeeravia olivatkin aikanaan. Enemmän jää mielikuvituksen varaan.  Musat on hienot ja piinaava tunnelma on yllä kokoajan. Nine inch Nailsin Trent Reznorin alkuteema Closer to god on minulle henkkoht klassikko. Yhden illalliskohtauksen takia ihmisistä myös välittää ja siksi loppu onkin niin tehokas. Elokuva on niin mieleenpainuva kaikkiaan, että en ole sitä edes monesti katsonut, ehkä 95, 2005 ja nyt. Suosittelen! Upea klassikko 5/5. - Kai Kumpulainen 22.11.2017

Ensimmäinen John Wick leffa oli yllätyskova toimintapläjäys, joka palautti Keanu Reeveksen toimintatähtien kärkikastiin. Se loi uuden legendaarisen hahmon, itse "Baba Yagan", josta Keanu tullaan pitkään muistamaan. Kakkososa nosti panoksia pontenssiin 10 ja oli oikein toimiva jatko-osa John Wick saagaan. Nyt katsoin vihdoinkin kolmannen osan jatkumoa nimeltä John Wick Chapter3: Parabellum (2019) . Elokuva jatkuu siitä mihin kakkonen jäi. John Wickin perässä on koko ammattitappajien järjestö, joten mätkittävää ja ammuttavaa riittää Wickille reilun kahden tunnin ajaksi. Mistä päästäänkin siihen, että mielestäni elokuva on hieman liian pitkä. Jouduin katsomaan sen osissa, koska jatkuva tappaminen rupesi puuduttamaan. Pienissä osissa elokuvan koreografiat ovat kyllä näyttäviä, vaikka tätä samaa on nähty jo kahden leffan verran. Nyt mukaan on tuotu mm. hevosia, koiria ja moottoripyöriä. Elokuva on visuaalisesti kiehtova. Maailma jossa Wick ja muut tappajat pyörivät on kuin

Katselin pitkästä aikaa Disneyn animaation Wall-E, vuodelta 2008.  Muistan kun tämä elokuva oli uusi, oli Blu-ray tullut juuri markkinoille ja tämä elokuva toimi referenssi-levynä näyttämään kuinka terävä hd-kuva voi olla. Ja olihan se vieläkin todella hyvän näköinen. Elokuvan parasta antia on alkupuoli, jossa ei ole ollenkaan dialogia, vaan näytetään miten Wall-e päivänsä käyttää tyhjällä maaplaneetalla roskia puristaessa kuutioksi ja tavaroita talteen keräessä, torakka ystävänsä kanssa. Myös ihan loppu on sympaattinen Evan ja Wall-en palatessa maapallolle. Avaruudessa ja Axiom aluksella tapahtuvat kohtaukset ovat ihan hyviä, mutta eivät nouse alun ja lopun nerokkaan mykkäelokuvan tasolle. Itse wall-e on todella suloinen hieman e.t:ä muistuttava hahmo. Elokuva on hyvin kantaaottava ja ennusti hyvin sen, että kohta ihmiset eivät tee mitään muuta kun makoilevat ja katselevat ruutuja, eli nykyään kännyköitään. Eli erilaisten ruutujen ja kerskakulutuksen orjia. Eniten olen aina ihme

Katselin uusimman Terminator-leffan odotukset aika matalalla, mutta avoimin mielin. Toivoin kaikkien muiden olevan väärässä ja tämän olevan yllätyskova veto. Edellinen muovinen ja marvelmainen Genisys oli jättänyt pahan maun suuhun, ja ajatus oli, että ei tämä voi millään niin huono olla. Kyseessä on uusin Terminator sagan osa, joka pyyhkii kakkosen jälkeen kaikki osat kaanonista ja esittelee itsensä uutena Terminator kolmosena. Itse James Cameronin tuottama ja Tim Millerin (Deadpool) ohjaama Terminator Dark Fate (2019) Elokuva alkaa kohtauksella, joka pyyhkii kaiken sen mitä kakkos-osassa saavutettiin ja aloittaa uuden uhan. Samalla surmansa saa kakkosesta tärkeä hahmo, jonka kuolemaa en olisi toivonut. No jos ajattelee, että tämä on vain taas tällainen yksi vaihtoehtoinen ja teoreettinen näkemys, miten asiat jatkuisivat, niin elokuvan katselua pystyy jatkamaan.  Muuten tämä hahmon turhaan tappaminen hieman häiritsee. No tilanne on kumminkin se, että tässä on uusi John Connor

Kattelin äsken Cuben (1997, ohj.  Vincenzo Natali ) netflixistä pitkästä aikaa. Ihan nerokas leffa! Pitää otteessaan koko leffan ajan, vaikka näyttelijät on aika kökköjä ja ärsyttäviä. Koko homma on kuvattu yhdessä huoneessa, tai lavasteessa, mutta se on saatu tuntumaan, kuin cubeja olisi loputtomasti. Gore tehosteet ovat loistavia. Erittäin kova ja loppu toimii edelleen. Jatko-osista ei voi sanoa samaa ja kolmonen paljastaa cubesta jo liikaa. Tälle annan 4/5 - Kai Kumpulainen 11.11.2019 Mondo-juliste Cube boxini.

Olen aina ollut kova Christopher Lambert fani siitä asti kun muksuna näin Fortress ja Highlander elokuvat. Jäbän ääni on vaan niin siisti. Ensimmäinen Highlander leffa on klassikko ja jopa legendaarinen "There can be only one"-lineineen. Harmikseni en ollut nähnyt tätä kakkosta koskaan, koska en ollut saanut sitä käsiini kultaisella 90-luvulla mistään. Parempi myöhään kun ei milloinkaan ja siksi vihdoinkin ostin sen DVD:nä. Kyseessä on siis  musavideo-ohjaaja Russell Mulcahyn toinen Highlander elokuva Highlander 2 - The Quickening (vuodelta 1991) ja siitä se ohjaajan paranneltu versio, eli Renegade version vuodelta 1995. Tällä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä ykkösen jatkumon kanssa ja tämä leffa menee ihan omia polkujaan, ilmeisesti jonkin tuotantohelvetin takia. Christopher Lambert on Highlanderina kehittänyt jonkinlaisen suojakentän maapallon ylle, koska otsoonikerros on mennyt menojaan ja nyt kun se on ilmeisesti palannut, niin iso yhtiö rahastaa sillä edelleen

Myönnetään, että en ole ollut koskaan mikään suurin fani DC:n hahmolle Green Lantern, eli Vihreä Lyhty. Takavuosien Ryan Reynoldsin tasapaksu elokuvakaan ei hahmoa parantanut silmissäni. Keräiltyäni aikani DC:n animaatio-elokuvia, vastaan tuli leffa, jonka hankkiminen tuntui kaikkien Batman ja Superman leffojen jälkeen mielenkiintoiselta ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Kyseessä on DC animaatioleffojen alkupään tuotos Green Lantern: First Flight (2009) . Juoni lyhykäisyydessään: Avaruudesta tippuu alus, jonka sisällä on loukkaantunut muukalainen Abin Sur. Muukalainen antaa Maan miehelle ja hävittäjäpilotille Hal Jordanille erikoisen sormuksen, jonka avulla hän pystyy luomaan mitä vaan mielikuvitus tuo mieleen. Taakkana sormuksessa on se, että Hal joutuu avaruuteen Green Lantern Corpsien jäseneksi ja on pian avaruuspoliisin hommissa, lähes tahtomattaan... Käsikirjoittaja Alan Burnett (Batman: Mask of the Phantasm) ja tuottaja Bruce Timm (Batman animated series) ovat onnist

Lapsena katsoin monia kertoja tämän, silloin hieman pelottavan ja synkän, Steven Spielbergin tuottaman ja Dom Blunthin ohjaaman  An American Tail, eli paremmin suomessa tunnettu Fievel matkalla amerikkaan, vuodelta 1986. Tarina kertoo venäjän juutalaisten maahanmuutosta uuteen amerikkaan ja siellä new yorkiin. Elämä ei ole helppoa. Tarina on kuvattu hiirten näkökulmasta, jotka lähtevät kissoja pakoon, mutta joutuvat ojasta allikkoon. Amblin entertainment teki omia isoja animaatioita Disneyn klassikoiden tapaan, mutta näissä oli erona tietty vakavahenkisyys ja synkkyys ja huumorin vähäisyys. Silti ne oli tehty komeasti ja animointi ja taustat on hienon näköisiä koko elokuvan ajan. Myös amerikan historiaa tulee tutuksi tässä. Kyllä tämä toimi vieläkin nostalgian nälässä ja lapset jakso katsoa alusta loppuun, eli laatu leffa. - Kai Kumpulainen 27.1.2019

3 simoa oli yllätyshauska komedia, jonka löysin vahingossa ja jonka näyttelijöistä ja ohjaajasta tuli kerta heitolla suosikkejani, mutta nyt kun näin vihdoinkin ohjaaja Teemu Nikkin elokuvan ARMOMURHAAJA (Euthanizer, 2017) niin siinä jää moni leffa kauas taakse. Huh huh, mikä leffa. Matti Onnismaa on Veijo Haukka, mekaanikko joka sivubisneksenä lopettaa eläimiä halvempaan hintaan kuin eläinlääkäri, mutta hintana on aina moraalisaarna eläimen omistajalle. Onnismaa vihaa ihmisiä ja onkin enempi eläinten puolella. Haukan elämänkatsomuksessa kivulla täytyy olla tasapaino ja sen tulee tuntemaan aika moni kylän ihminen. Sekaan soppaan sekoaa vielä vahvasti soldiers of odineita parodioiva ja kritisoiva Suomen soturit. Kyseessä on synkkä ja pikimusta komedia, jossa on myös hienoa draamaa ja satiiria. Elokuva tempaa mukaansa ja kokoajan haluaa tietää enemmän ja katsoa lisää, vaikka kuinka raskaaksi ja oudoksi aiheet menisivätkin. Se osaa yllättää ja vastaavanlaista suomalaista leffaa en

Mad TV:stä tutum Jordan Peelen edellinen elokuva Get Out oli loistava sekoitus kauhua, mysteeriä, huumoria, yllättävyyttä, rasismin vastaisuutta ja tummien kulttuuria. Myös näillä samoilla linjoilla jatketaan hänen seuraavassa, yllätys hyvässä Us (2019) elokuvassa. Vuonna 1986 tyttö katoaa huvipuistossa perheeltään peilitaloon, jossa hän säikähtää kaksoisolentoaan. Nykyaina tyttö on kasvanut aikuiseksi ja perhe lähtee lomalle tytön lapsuuden maisemiin. Kunnes yhtenä yönä perhettä rupeaa vainoamaan joukko omituisia hahmoja, jotka paljastuat perheen jäsenten kaksoisolennoiksi. Mistä on kyse? Elokuva asettaa hyvät lähtökohdat, joitten puitteissa haluaa kokoajan tietää, että mistä on kyse. Keitä nämä doppelgängerit ovat. Mielenkiinto pysyy kokoajan yllä. Välillä jännitys ja kauhu kepenee, jopa humoristiseksi ja jopa perheen lapset tappavat porukkaa, kuin heinää sen kummepia murehtien. Juuri kun alkaa olettaa, että kyseessä on pöhkö ja heppoinen kauhistelu, tulee lopun twistin, jok

Katselinpa päivänä muutamana Timo Tjahjanton ohjaaman indonesialaisen toiminta-elokuvan, joka perustuu graafiseen novelliin, eli The Night Comes for Us, vuodelta 2018. Plot: Triadin huipputappaja teurastaa kasapäin porukkaa, mutta jättää yhden tytön henkiin ja saa siitä hyvästä peräänsä liudan murhanhimoisia gangstereita. Leffa oli komean näköinen, erittäin brutaali, (mutta ei ihan splatter kummiskaan), täynnä toistaan hienompia taistelukohtauksia, jotka saavat 2010-luvun hollywood-actionit häpeään. Äkkiseltään ei tule mieleen mitään yhtä komeaa hollywood-actionia, kuin John Wick ja Daredevil-sarja, joissa olisi ollut edes puoliksi näin komeaa toimintaa. Välillä jopa oikeasti jännitin "sankareiden" puolesta, koska tässä leffassa voi kuka tahansa kuolla. Tällaista actionia ei mielestäni ole valtavirrassa ollut liikaa tarjolla ja sitä oli ilo katsoa. Päänäyttelijä oli aika taviksen näköinen ja kukaan ei oikein erottunut toisesta kaverista selkeästi, vaan kaikki oliv

Year of the matrix (2003) oli huikea ilmiö. Samana vuonna tuli kaksi megalomaanista matrix jatko-osaa, Animatrix-animaatio kokoelma, videopeli ja ties mitä. Tuntui, että sinä vuonna ei muusta puhuttu kuin matrixista ja joka paikassa kuhistiin matrix-juttuja. Kavereille jotka olivat nähneet elokuvat ensin, soiteltiin puhelimella ja kyseltiin, että mitä siinä tapahtui. Itselleni ensimmäinen Matrix oli täyden kympin elokuva ja on vieläkin top10 listalla. Kun katsoin nyt uudelleen matrixin jatko-osat Reloaded ja Revolutions, en osaa olla muistamatta kuinka hienoa aika oli niiden tullessa ja kuinka huikeita ja eeppisiä leffat olivat ja se vaikuttaa yhä katselukokemukseeni, joten en osaa olla kovin kriittinen näitä katsoessani, vaan se parikymppinen kaveri hihkuu yhä sisälläni. Vaikka näissä alkaa olla pientä nostalgian poikasta, niin silti tuntuu, että vastahan nämä ilmestyivät. Itse pidän kahta jatko-osaa yhtenä pitkänä elokuvana samanlailla kuin esim. Kill Billejä, mutta vielä su