Jouluelokuva : Batman Returns (1992)

Katselin tämän joulun ensimmäisen jouluaiheisen elokuvan. Se on yksi tärkeimmistä lapsuuteni elokuvista, ja yksi parhaista sarjakuvaelokuvista koskaan. Kyseessä on tietenkin Tim Burtonin ohjaama BATMAN RETURNS, vuodelta 1992.

Batman Returns (1992)

Elokuvassa on Jouluaatto ja Gothamissa kuhistaan viemäreissä elävästä Pingviini-miehestä (Danny DeVito). Max Shreck (Christopher Walken) suunnittelee Gothamiin voimalaa, joka voiman tuottamisen sijasta imisi Gothamista virtaa. Bruce Wayne (Michael Keaton) ei suostu rahoittamaan voimalaa, mutta Pingviini yhdistää voimansa Shreckin kanssa ja samalla haluaa löytää vanhempansa, jotka hylkäsivät tämän ollessa vasta vauva. Katuja terrorisoi Red Triangle-sirkus jengi ja paikkoja räjäyttelee pvc:hen pukeutunut kissanainen (Michelle Pheiffer). On siinä Batmanille puuhaa.

Muistan kun isä vei minut katsomaan tätä elokuvateatteriin. Batman oli vanhemmille tuttu 60-luvun sarjasta ja hän varmasti ajatteli, että tässä mennään katsomaan jotain värikästä hölmöilyä ja hassuttelua. Karvas pettymys iski jo alkutekstien aikana, kun  kauhuelokuvamaiset synkät visiot alkoivat lipua miltei mustavalkoisesti kankaalle. Hän ehdottikin, että jos lähdettäisiin pois, eihän tämä ole Batman-elokuva. Myös muita aikuisia ukkoja lähti pois kesken kaiken pettyneenä. Tämä aikuisten reaktio  vaikutti pikku-kaitsuun vahvasti ja kaikki vaarallinen synkkyys oli  rakkautta ensisilmäyksellä. Tämä on osa syy, miksi minusta tuli elinikäinen Batman fani. Minun sukupolvi oli saanut jotain omaa, mitä vanhempi ei pystynyt käsittelemään. 

Muistan myös kuinka kavereiden kanssa ihailtiin, kuinka Batmanilla oli tällä kertaa puku joka muistutti panssaria, enemmän kuin kalsaria. Myös kohtaus jossa Bruce repii kuminaamarin päästään oli jotain uutta ja ihmeellistä, koska naamari ei ollutkaan vain jotain kangasta. Nämä ei tietenkään nykypäivänä ole kovinkaan ihmeellisiä juttuja, mutta 1992 ne vielä hämmästytti ala-aste ikäistä.

Elokuva on täysin ohjaaja Tim Burtonin visio ja hän pääsi toteuttamanaan kaikki fantasiansa tässä elokuvassa. Kaikki hahmot ovat Burton generaattorin läpi käyneitä gootahtavia versioita tai fetissi-hahmoja. Goottilaisuus näkyy myös elokuvaan liittyneessä musavideossa, jonka esittää Siouxie and the Banshees. Kappale kuullaan myös elokuvassa. Elokuvan upeasta soundtrackista vastaa taas Danny Elfman ja se sisältääkin legendaarisia sävellyksiä ja eeppisen Batman-themen, joka on jo klassikoksi muodostunut, yhtenä tunnetuimmista leffatunnareista.



Elokuva on todella synkkä ja sisältää paljon kauhuelementtejä. Alussa nähtävä pingviinin syntymä on karmiva kohtaus  ja kissanaisen henkiin herääminen kissojen saattamana oli pelottava varsinkin lapsena. Yhdessä kohtauksessa Pingviini heiluttaa irtileikattua kättä Max Shreckin edessä ja toisessa puree nenän irti mieheltä, niin että verta suihkuaa. Lopussa nähdään Max Shrekin hiiltynyt ruumis. Yms. Yms. Myös seksistä puhutaan paljon. Sellainen "lasten" leffa. Suomessa ikäräja oli 12 ja itse näin tämän 9-vuotiaana.

Batman v Supermania kritisoitiin murhaavasta Batmanista, mutta se oli enempi tulkinnanvaraista. Tässä elokuvassa se ei ole, koska Batman polttaa yhden tyypin elävältä ja toisen räjäyttää dynamiitilla, samalla virnistäen. Tämä on minulle ihan ok ja olenkin aina pitänyt Batmanin sääntöä, olla tappamatta, hieman turhana. Ainakin tässä Burton-universumissa tappaminen on mielestäni ihan jees.

Elokuvassa nähdään itse Batmania yllättävän vähän ja shown varastaa loistavat DeVito, Walken ja Pfeiffer kolmikko. Koska Batmanin alus tuhoutui ykkösosassa, tällä kertaa erikoisvekottimena nähdään vene, eli Batjet, mikä on erittäin komea. Myös Batmobile esittelee uuden ominaisuuden.

Tällä katsomiskerralla huomasin muutamia juttuja jotka ei tuntunut uskottavalta. Esim. kun Bruce Wayne skrätsää cd-levyä, tuli olo, että tuohon aikaan ei tiedetty vielä, miten cd:t toimii, joten levyä hinkataan kuin vinyyliä. Myös se, että Pingviinillä oli Batmobilen minikokoinen huvipuistoversio hallussaan, tuntui oudolta. Batmanin bumerangi, jonka näyttöön pystyi lataamaan vastustajat, tuntui lapselliselta. Michael Keaton taas näytti Bruce Waynena todella pieneltä ja rimpulalta, verrattuna jylhään ja isoon Batmaniin. Olihan tässä myös se klassinen silmämeikkien häviämis-kohtaus. Gotham city oli vaikuttava näky, mutta tuntui kovin pieneltä ja klaustrofobiselta, kun samoja lavasteita näytettiin useasti. Huomasin myös Batmobilen suojien olevan CGI:tä, mikä oli vielä lapsen kengissa vuonna1991.

Muuta kritisoitavaa ei nyt tullut silmään. Ysäri Ninja Turtles (TMNT)-lelu vilahtaa kuvassa, vaikka muuten Gotham tuntuu epärealistiseltä fantasia-maailmalta, jossa ei ole selkeää vuosikymmentä havaittavissa. Kaikki design on sekoitus 30-luvun dark decoa ja goottilaisuutta nykyaikaan.

Tämän elokuvan ilmestyessä tuotteistajat ja McDonalds oli pettyneitä, koska elokuvaa oli vaikea markkinoida lapsille ja tehdä siitä järkeviä leluja. Myös vanhemmat olivat valittaneet elokuvan synkkyydestä, joka eskaloitui myöhemmin studion ratkaisuun rebootata sarja värikkäämmällä ja hupsummalla Batman Foreverillä.

Kyseessä on edelleen komea kauhufantasiaelokuva, joka pysyy parhaimpien sarjakuvafilmatisointien listalla, mutta jää Batmaneissa ykkös-osalle jälkeen. Henkilökohtaisesti se on ikisuosikki ja tietenkin yksi lempi jouluelokuvistani.

- 30.11.2019 / 11.12.2020 (päivitetty)

Julistetaidetta: