Batman Forever (1995)

 Batman 1989 ja Batman Returns oli kovinta shittia lapsena, kun taas aikuisiällä sen homman hoiti Dark Knight trilogia, joka tuli, kuin tilauksena minun ikäiselle aikuiselle Batman-fanille.
Mutta kun olen tässä lapsille koittanut miettiä sopivaa Batman-elokuvaa näytettäväksi, niin semmoista ei tunnu löytyvän samanlailla kuin marvel-maailmasta, josta jokaisen MCU-leffa voi näyttää jo kaikille muksuilleni. Batman leffa ovat liian synkkiä ja kieroutuneita lasten silmille. Joten aloitin sieltä lelumainos-päästä ja Batman ja Robinhan sieltä pyörähti soittimessa. Leffa sai kyllä lasten hyväksynnän, mutta vähän he ihmettelivät hahmoja ja tympeää batmania, että tätäkö tämä paljon kehuttu hahmo on. Joten päätin sitten siirtyä toiseksi laimeimpaan ja lapsille sopivampaan leffaan, eli vuoden 1995 BATMAN FOREVER, jonka Joel Schumacher (rankka päivä) ohjasi ja loppu on historiaa.

Batman Forever (1995)

Täytyy sanoa, että aikuisiällä nämä Schumacherin Batmanit ovat olleet pannassa itselläni tietyistä syistä, mutta tässä arviossa puhuu vahva nostalgia ja se 13-vuotias kaitsu, joka katsoi tämän teatterissa ekaa kertaa, syöden mc donalds-batman ateriaa.

Ensinnäkin hämmästyin taas kerran kuinka lähellä tämä välillä käy Burtonin Batmaneita verrattuna ihan kieliposkessa tehtyyn camp-komediaan nimeltä Batman & Robin. No onhan tuottajana kumminkin häärinyt Burton itse, johtuu ehkä siis siitä. Jos alkuperäinen batman leffasaaga olisi päättynyt tähän osaan, niin ehkä nämä leffat eivät olisi saaneet paskaa niskaan niin paljoa. Tämähän oli suurimmaksi osaksi ihan
siedettävää matskua.

 Näyttelijöistä Val Kilmer ei ole mikään suosikki Batman, mutta muistutta hieman Balen Bruce Wayneä ja onkin hyvin syvällinen ja tausta tragediaa pohdiskeleva Bruce, joka käy motiivejaan läpi psykologi Chase Meridian, eli Nicole Kidmanin kanssa ja tällaiset synkemmät pohdiskelut loistavat poissaolollaan jatko-osassa täysin. On myös hauska nähdä itse Bruce Waynea hoitelemassa toimintakohtauksia sirkuksessa ja pieksemässä pahiksia ilman Batman pukua. Tässä huomaa, että Bruce Wayne on batman ilman pukuakin. Yllättävän synkissä vesissäkin käydään Kilmerin Brucen mielessä.

Tajusin muuten vasta nyt, että tässä on Drew Barrymore pienessä roolissa Kaksinaaman toisena naisena, toinen on tuntemattomampi Debi Mazar. Kaksinaama itse on hieman muovisen näköinen Tommy Lee Jones, joka vetää roolin täysillä, mutta matkien Nicholsonin Jokeria, jollainen kaksinaaman hahmo ei oikeasti ole sarjakuvissa. Täytyy sanoa, että olen aikuisiällä aina inhonnut Jim Carreyn arvuuttajaa, koska se on niiin epärealistinen ja kummallinen ja jim carreymainen glitteripukuisessa hahmossaa, mutta tällä kierroksella hyväksyin senkin. Toihan se lapsille ihmeteltävää. Niin ja olenhan aina pitänyt Robinin hahmoa turhana ja epäcoolina, joka vie batmanilta sitä synkyyttä, mutta jos se on pakko olla mukana, niin käyhän se näinkin, miten leffassa se nähdään, tuleehan Chris O'donnell mukaan Robinina vasta loppumetreillä.

Joel Schumacher on luonut Gotham cityn tähän ihan uudelleen ja se on fantasiamaailma, jossa pilvenpiirtäjien kokoiset patsaat kannattelee ties mitä tasanteita ja neonvalot ovat vallanneet likaisen ja synkän goottimaiseman tehden siitä sairaan sirkuksen, joka toimii tietyllä tasolla, mutta pilataan seuraavassa leffassa tehden koko hommasta parodiaa.

Olen aina pitänyt leffan överi massiivisesta musiikeista ja siitä miten batmanin lähtöä lepakkoluolasta hehkutetaan pauhaavalla musalla ja näyttävillä valoilla. B&R-leffassa tästä tehdään taas parodiaa ja se pilaa kaiken sen mitä BF-tekee eeppisesti.

Olisin halunnut deleted scenesit mukaan teatteriversioon, koska ne ovat sopivan kieroja ja synkkiä tuomaan sitä Burton tunnelmaa mukaan leffaan. Suosittelen tsekkaamaan. Leffassa nähdään monenlaista menopeliä Batmanilla ja minun mielestä H.R.Gigerin suunnittelema Batmobile ja samassa hengessä tehdyt batwing ja batjet ovat aika siistejä vieläkin, vaikka jo leluiksi hyvin toimivaksi suunnitellut ovatkin.

Paljon parjatut Bat-nännit saavat tässä leffassa ensi-iltansa, mutta tässä ne ovat vielä huomaamattomat ja niitä ei pane merkille samalla lailla, kuin B&R-jatko-osassa, jossa ne paistaa joka kohtauksessa. Myös Batmanin hopeinen sonar-puku on perusteltu tässä, koska batman menettää kaikki muut asunsa, paitsi prototyyppiasteella olevan ainoan asun ja lopussa sille tuleekin käyttöä. B&R-leffan ihmepuvut lopussa taas ovat vaan mukana, koska fabulous.

Muistan aikanaan kun kuulin ekan kerran radiosta U2 biisin hold me, thrill me, kiss me, kill me ja ajattelin että tässä on nyt uusi batman biisi, tämä on kova. Se jäikin ainoaksi U2-suosikiksini. Mulla oli silloin kasetilla tämän leffan soundtrack ja sitä tuli kuunneltua, koska Batman. Nykyään tästä löytyy hyllystä myös cd ja LP. Aikanaan tuli PC:llä myös pelattua Batman Forever lisenssipeliä, joka oli toteutettu motion capturella (tai vastaavalla) mortal kombatin tyyliin. MC Donaldsissa oli myös BF-kampanja 1995, jossa aterian yhteydessä sai lasisen Batman forever mukin. Mulla on vieläkin kaikki eri versiot hyllyssä :D Myös sarjakuva adaptaatio löytyi silloin hyllystä.

Tämä on hyvää fantasia eskapismia täysin omassa maailmassaan, joka tasapainottelee burtonin synkempien batmanien, sarjakuvista tutujen juttujen ja vanhojen campimpien batmanien välillä, eikä ota itseään kovinkaan vakavasti, mutta sopivasti. Tämän voi myös näyttää nuoremmille katsojille, paria kierompaa kohtausta lukuunottamatta, ja se on harvinaista batman leffoissa. Tämä on samaan aikaan ihan kauhea ja samalla oikein viihdyttävä.


- Kai Kumpulainen 12.5.2019