A.I. – Tekoäly (A.I.: Artificial Intelligence, 2001)

Elokuva A.I.-Tekoäly oli lähes unholaan painunut mielessäni, kunnes sain sen syntymäpäivälahjaksi ja muistot virkosivat mieleeni. Muistelin, että kyseessä olisi melko laadukasta cyborgiscifiä ja filosofista pohdiskelua. Tuollaiseen olen muutenkin ollut kalleellaan viimeaikoina, niin laitoin levyn pyörimään samantein. Olihan viime katselusta jo vierähtänyt huimat 20 vuotta. Elokuvan on ohjannut Steven Spielberg, Stanley Kubrickin suunnitelmien pohjalta.

A.I. – Tekoäly (A.I.: Artificial Intelligence, 2001)

Henry ja Monica ovat menettäneet poikansa sairauden takia koomaan. Yhtenä päivänä Henry keksii ratkaisun Monican surulle. Hän nimittäin tuo kotiin oikeaa poikaa muistuttavan robotin, Davidin. Aluksi Monica vieroksuu poikaa, mutta lopulta aktivoi tämän äidinrakkausprotokollan ja David leimautuu Monican "pojaksi". Perheen oikea poika kumminkin parantuu koomastaan ja palaa kotiin. Poikien välille syntyy pian kilpailua, joka eskaloituu pisteeseen, jossa vanhemmat päättävät hankkiutua Davidistä eroon. Normaalisti robotti tuhottaisiin Cybertronics tehtaassa, mutta Monica laskee pojan luontoon oman onnensa nojaan ja varottaa häntä "lihamarkkinoista". David lyöttäytyy yhteen gigolo-robotti Joen kanssa etsiäkseen Haltijan, joka voisi muuttaa hänet oikeaksi pojaksi, niinkuin Pinoccio sadussa...

Elokuva jakautuu selkeästi kolmeen eri osioon, jotka ovat toisilleen eri tyyppisiä. Alussa nähdään kuinka David yrittää sopeutua perheeseen. Ensimmäinen osio on temmoltaan rauhallinen ja maailma muistuttaa nykyhetkeä. Tulevaisuuskuvan voi todeta vain muutamista pikku jutuista ja maailma ei muistuta dystopiaa. Tämä oli osioista toiseksi kiinnostavin ja eniten filosofisesti pohdiskeleva. Se on myös välillä hieman "creepy" kuvastaessaan Davidin robottipuolia.

Toinen osio on se kun David joutuu luonnon armoille ja koittaa selviytyä gigolo-robotin kanssa "lihamarkkinoista", päätyen rogue cityyn. Tässä vaiheessa elokuvan tyyli muuttuu enempi tieteistoiminnaksi. Mukaan tulee erilaisia cyborgi sekasikiöitä, industriaalimusiikkia ja neonvaloja. Tempo on nopeaa ja toiminnallista.



Visuaalisesti ympäristö ottaa vaikutteita cyberpunkista ja maailma onkin lähempänä sekoitusta ghost in the shellistä ja blade runnerista, kumminkin Spielbergmäisellä otteella. Tämä osio oli suosikkini ja ihastelin lähinnä sen visuaalista antia. Myöskin nopea toiminta oli helppoa ja viihdyttävää seurattavaa.

Kolmas osio on surullisen kuuluisa loppu. David kohtaa luojansa, päätyy jään alle 2000 vuodeksi ja lopulta kohtaa lasiveistoksia muistuttavat alienit. Kolmas osio on mielestäni ylipitkä ja tuntuu venytetyltä. Mielenkiinto alkaa laskea unenomaisissa tapahtumissa, mitkä tuntuvat lopulta aivan tarpeeettomilta. Osio kyllä muistuttaa Kubrickin leffoja, mutta sitä hieman pilaa Spielbergmäisyys. Kubrickin omassa elokuvassa tämä olisi voinut toimia paremmin, mutta kun on juuri tottunut, että elokuvan tempo on nopea, niin loppu tuntuu armottoman laahustavalta ja merkityksettömältä. Myöskin loppuratkaisu on epätyydyttävä kaiken ponnistelun jälkeen. 



Vedenalle jäänyt Manhattan on toki hienon näköinen ja tässä vaiheessa nähdään kuinka dystooppisessa tilassa maapallo lopulta onkaan.

Elokuvan päähahmona, eli Davidinä nähdään Kuudennesta aistista tuttu Haley Joel Osment, joka ei räpäytä silmiään koko leffan aikana. Muutenkin hän hoitaa tonttinsa ihan hyvin. Jude Law on Gigolo Joena maskeerattu melko muovisen näköiseksi ja hänen liikehdintänsä korostaa tätä lipevää robottiroolia hienosti. William Hurt on syntynyt tekemään tällaisia kuivakkaita professorin rooleja ja on siksi tässäkin tontillaan. Ääninä kuullaan liuta tunnettuja näyttelijöitä kuten Ben Kingsley, Meryl Streep ja Chris Rock. Brendan Gleeson on lihamarkkinoiden tirehtööri.

Elokuva on visuaalisesti komea ja vain muutamat kohtaukset ovat vanhentuneet, mutta ei pahasti. Praktikaalirobotit ovat hyvännäköisiä ja myöskin praktikaalina tehty teddy-nalle on upeaa katseltavaa. Mikään cgi-nalle ei ole vielä näyttänyt yhtä hyvälle tähän mennessä. 

Elokuva on tullut vuonna 2001, kun kaikilla ei vielä ollut googlea, saati internettiä jatkuvasti käsillään. Googleakin piti selata jossain kirjastoissa pöytäkoneella ja älypuhelimista ei ollut tietoakaan vielä kymmeneen vuoteen. Siksi huvitti, kun elokuvassa piti tietoa hakea erikseen huoneestä, jossa kolikoilla ja seteleillä maksamalla sai kysyä googlea muistuttavalta animoidulta Tohtori Tiedolta muutaman kysymyksen kerrallaan. Käyttöliittymä vaikutti kankealta ja olisi nykyaikana aivan turha keksintö. Tohtorin äänenä tosin kuullaan itse Robin Williamsia.

Robin Williamsista tuli mieleen, että hänen toinen elokuva Robotin elämää vuodelta 1999 on hengenheimolainen tämän elokuvan kanssa. Osittain myös Spielbergin toinen scifi-leffa Minority Report.

Elokuvan scoresta vastaa John Williams ja musiikki onkin oikein komeaa. Tätä tärkeämpänä asiana pidän sitä, että elokuvassa tekee cameoroolin yksi suosikki yhtyeistäni, industriaalibändi Ministry. Ministryä on kuultu aiemmin cyberpunk henkisissä elokuvissa Hardware ja The Matrix, joten se sopii tähänkin elokuvaan kuin nenä päähän.

Elokuva on pinokkiomainen satu, joka jää hyllyyn Ministryn ja nättien cyberpunk-visuaalisuuksien takia, vaikka elokuvan rytmitys heittelee ja loppu on hieman epätyydyttävä. Sillä on kumminkin omat hienot hetkensä, jotka saavat mm. pohtimaan ihmisyyttä. Suurimmaksi osaksi se on kumminkin laadukasta tieteiskerrontaa, unohtamatta hienoa silmäkarkkia.

- Kai Kumpulainen 30.7.2021