Dust Devil (1993)

Richard Stanleyn Hardware (1990) kuuluu suurimpiin suosikeihini. Harmillisesti mies ei ole ohjannut kuin kourallisen elokuvia sen lisäksi. Näihin kuuluu mm. surullisenkuuluisa Dr. Morean saari (1996) ja pitkän tauon jälkeen ilmestynyt, H.P. Lovecraftin novelliin perustuva Color Out Of Space (2019), mikä oli mielestäni ihan hyvä. Yhtä pätkää en ollut vielä nähnyt sen hankalan saatavuuden takia. Kun vastaan tuli mahdollisuus hankkia elokuva äärimmäisenä megaboksina, kaikkine herkkuineen ja soundtrackeineen, niin pakkohan se oli napata katsottavaksi. Kyseessä on yliluonnollinen kauhuelokuva nimeltä Dust Devil (1992). Elokuvasta on useita eri versioita. Katsoin näistä uusimman nimeltä Final cut.

Dust Devil (1993)

Wendyllä ja tämän miehellä on ongelmia parisuhteessa. Wendy lähtee kävelemään ja poimii matkallaan tienvaresta kyytiinsä liftarin. Hän ei tiedä, että liftari on juuri aikaisemmin suorittanut rituaalimurhan lähimaastossa. Kun liftari viettelee hänet motellihuoneeseen, alkaa todellisuus paljastua Wendylle. Eikä kyseessä ei olekkaan ihan tavallinen sarjamurhaaja. Tästä alkaa takaa-ajo läpi etelä-afrikan hiekkadyynien...

Elokuva on visuaalisesti komea. Sen unenomainen ja happoinen tyyli tukee verkkaista kerrontaa ja minimalistista menoa. Se on myös melko brutaali ja erittäin verinen elokuva. Nähdäänpä tässä melkein Cronenbergin Scannersin veroinen pään räjähtäminenkin, noin niin kuin vertailun vuoksi.

Pääosaa elokuvassa näyttelee kaunis Chelsea Field.  Itse tunnen Fieldin parhaiten Masters of The Universe (1987) leffan Teelana. Myös Harley Davidson and the Marlboro Manissa (1991) ja The Last Boy Scoutissa (1991) Chelsealla on muistettavat roolit. Dust Devilissä Chelsea tuntuu näyttelevän parhaan roolinsa näistä kaikista. Wendy Robinsonin roolia voisi verrata Terminator ykkösen Sarah Connoriin.

Itse pölypaholaista esittää Robocop kolmosesta (1993) ja Tombstonesta (1993) tunnettu Robert John Burke. Burke on aika hyvä viettelevän sarjamurhaajan rooliin ja onhan mies tässä elokuvassa aika könsikäs.

Elokuvasta on monia eri versioita. Ensimmäinen versio oli 120 minuuttia pitkä, mutta Miramax vihasi sitä ja leikkasi ilman lupia leffan 87 minuuttia pitkäksi. Miramax olisi halunnut elokuvan olevan lähempänä Uhrilampaita. Stanley pääsi kompromissiin 95-minuuttia pitkästä versiosta. Final Cut, jonka itse katsoin oli 108 minuuttia pitkä, mutta samasta boksista löytyy myös work print, joka on taas 115 minuuttia pitkä. Ota näistä sitten selvää.

Katselin elokuvan Limited Collector's Edition boksista, jota voisi kuvailla leikkisällä nimellä "megasaatana". Boksissa on järkyttävä määrä extroja, dokumenttejä, useita versioita elokuvasta ja jopa elokuvan soundtrack cd. Muutenkin se on komea kapistus.

Ohjaaja itse tekee cameon elokuvassa. Juuri kun Dust devil muuntautuu koiran näköiseksi, on ohjaaja meikin takana.

Erittäin komeat musiikit elokuvaan on säveltänyt Simon Boswell. Mies tunnetaan mm. sellaisista nimikkeistä kuin The Crying Game ja Lord of Illusions. Musiikit luovat elokuvaan erittäin komean tunnelman.

Dust Devil on päräyttävän tyylikäs kauhuleffa, joka yhdistelee etelä-afrikkalaisia kansantaruja westerniin. Se tuo sarjamurhaajateemaan yliluonnollisia elementtejä ja hapokkaita hetkiä. Vaikkakin Dust Devil on tyylikkäämpi ja visuaalisesti jopa hienompi, kuin Hardware, kallistun kumminkin hardwaren puoleen, sen cyberpunk sci-fi-teeman takia. Suosittelen sitä silti kaikille kauhu ja western faneille, jotka eivät säikähdä hieman taiteellisemmasta visuaalisesta tyylistä. Mistään Jodorowsky El Toposta ei kumminkaan ole kyse. Onpa elokuvassa erittäin tyylikkäitä praktikaaliefektejäkin.



The desert knows her name, now. The devil has taken her hand. He has stolen both her eyes. When she looks into a mirror, she will see his shadow. The dust devil, must keep moving to survive, blown by the desert wind; on and on throughout eternity - without rest or pity.

- Kai Kumpulainen, 19.2.2023

Julistegalleria:

Limited collector's edition box set.