Tilaajat

Neil Blomkampin paras ja huonoin elokuva: District 9 (2009) ja Demonic (2021)



Vuonna 2009 Neil Blomkamp pudotti pommin loistavan scifi-elokuvan muodossa. Elokuvaa markkinoitiin Peter Jacksonin uutena elokuvana ja tuolloin oli toki ahmittava kaikki, mitä tämä leffaguru oli saanut aikaiseksi Bad Tastesta, Lord Of The Ringsiin. Oikean ohjaajan pian selvittyä pienoisen pettymyksen jälkeen, alkoi kova pöhinä nähdä lisää tämän uuden neron luomuksia. Seuraavat elokuvat, eli Elysium (2013) ja Chappie (2015) toimivat meikäläiselle erittäin lujaa niiden ilmestyessään. Jopa kovempaa kuin monelle muulle, jotka kokivat ne pettymyksenä mainion Distric 9:n jälkeen. Siitä asti olenkin ollut jonkin sortin "Blomkamp-fani". Hartaasti tuolloin toivoin, että mies olisi ohjannut uuden Alienin tai jopa uuden Robocopin, joihin hän olisi sopinut kuin nyrkki silmään. Alienin ohjaus olikin hyvin lähellä.

Kuin varkain, mies lykkäsi pihalle vuonna 2021 pahimpaan koronavöyhätykseen uuden elokuvan, joka menikin minulta silloin täysin ohitse. Nyt vihdoinkin päätin katsoa sen pois blu-ray levyltä, joka oli hyllyssäni levännyt jo tovin. Sitä ennen ajattelin verestää vanhoja muistoja ja katsella miehen esikoisohjauksen tähän pohjalle vertailuksi.

District 9

Vaikkakin District 9:ää markkinoitiin aluksi Peter Jacksonin uutena elokuvana, nousi pian leffan ohjaaja maailman tietoisuuteen. Itsekkin pamahdin kertaheitolla miehen faniksi ja samassa fanipöllyssä ihastelin läpi myös kaksi seuraavaa elokuvaa Elysium ja Chappie, joista pidin myös todella paljon. Varsinkin elokuvien Visuaalinen puoli iski kuin nyrkki silmään. Blomkamp onnistuu tekemään todella realistista, jopa dokumentaarista scifiä, jossa tietokoneella luotu animaatio istuu oikeaan kuvaan  erittäin todentuntuisesti. Leffat ovat yleensä myös todella karuja ja brutaaleja, mikä vain sopii itselleni mainiosti. Olenkin yleensä tällaisen rosoisen ja raa'an scifin ystävä enemmän, kuin kiltin ja viattoman. Kauhuelementeistä puhumattakaan.


Uusintakatselulla panin merkille muutamia asioita. Elokuva on ottanut selkeitä vaikuteita kahdesta scifi-kauhun klassikosta, eli Robocopista ja Cronenbergin Kärpäsestä. Nämä ovatkin omia ikisuosikkejani. Eikä pidä unohtaa vuoden 1988 Alien nation-elokuvaa ja siihen pohjautuvaa tv-sarjaa. Leffa on puettu nerokkaasti dokumentin muotoon, jolloin heiluvat käsivara kamerat ovat ihan oikeutettuja. Visuaalisesti elokuva on hyvin karu ja jopa hieman oksettava (hyvällä tavalla).




Vuonna 2009 elokuvan CGI oli vielä huikean hienoa ja sulautui DVD:n kuvassa taustaan täydellisesti. Tänä päivänä se ei enää huijannut silmää hd-kuvassa samalla tavalla, mutta näytti kumminkin edelleen paremmalta, kuin nykyaikaisissa tusina-marveleissa. Lopussa nähtävä mechsuit oli aivan toista maata, kuin saman ajan Transformereissa.

Päänäyttelijästä, Sharlto Copleystä tuli tämän leffan ansiosta yksi suosikkinäyttelijöistäni. Mies ei ole Wikus Van De Merwen roolissa mikään puhdas pulmunen, vaan alkupuolella jopa aika vihattava ja niljakas hahmo, mutta kasvaa henkisesti sitä myötä, kuin muuttuu pikkuhiljaa vastapuolen jäseneksi. Itseasiassa "rapumiehet" ovat paljon sympaattisempia, kuin yksikään ihminen leffassa. Sharlto nähdään myös mainiossa Hardcore Henry-elokuvassa, joka on tavallaan Blomkampin elokuvien hengenheimolainen.

Pelkän rosoisen meiningin ja upean scifin lisäksi elokuva on myös kantaaottava satiiri, niin kuin kaikki mainiot scifit yleensä ovatkin. Se ottaa kantaa mm. Etelä-Afrikan rotuerotteluihin, yms. Visuaalisesti se on edelleen näyttävä ja hyvällä tavalla etova. District 9 on edelleen Blomkapin paras teos ja yksi suosikki leffoistani, jota suosittelen kaikille Scifin ja kauhun ystäville. 


Demonic (2021)

Demonic on sekoitus kauhua ja scifiä. Elokuvassa Carly niminen nainen näkee toistuvasti painajaisia äidistään, joka on aikoinaan tappanut syyttä 20 ihmistä. Kun Carly saa kutsun tieteelliseen kokeiluun, jossa hän pääsee vierailemaan koomassa olevan äitinsä mieleen virtuaalilaitteiden avulla, aikoo Carly jättää viimeiset hyvästi äidilleen. Virtuaalitodellisuuden keinoin Carly pääsee tapaamaan äitiään tämän mielensopukoihin, mutta äiti ei olekkaan siellä yksin.

Blomkapin elokuvien yksi puoleensavetävämmistä ominaisuuksista oli niiden huikea visuaalinen kuvasto ja hyperrealistiset tietokoneanimoinnit. Demonicissä tämä loistaa poissaolollaan ja tilalle on tuotu kankean näköistä kuvaa. Itse virtuaalitodellisuuss on järkyttävän ruman ja tylsän näköinen viritys. Kuin katsoisi jotain tv-elokuvaa 90-luvun lopulta, jossa on keksitty rotoskopiikan avulla luoda karua tietokonegrafiikkaa ihmisten ja esineiden päälle.

Varsinkin alkupuolisko elokuvassa on vastenmielisen tylsän ja ankean näköistä, mutta kun vihdoin pääsee loppusuoralle, alkaa elokuvassa tapahtua joitakin mielenkiintoisia asioita. Tosin nämäkin jutut on tehty satoja kertoja paljon paremmin muissa elokuvissa. Mielestäni en spoilaa liikaa, jos kerron, että mielenkiintoisin asia oli armeijan erikoisjoukkoja muistuttava ryhmä joka koostui manaajista, josta tosin ei otettu juuri mitään irti. Tuntui, että elokuvasta puuttui kohtaus, jossa tämän erikoisjoukon toimintaa näytetään tositoimissa.

Näyttelijät elokuvassa ovat melko tuntemattomia kanadalaisia näyttelijöitä ja kaikki näistä esiintyvät omilla nimillään, joka tuntuu jo aika laiskalta kirjoittamiselta.

Vaikka Blomkamp on ollut yksi moderneista suosikkiohjaajistani, Demoniciä ei tunnista saman miehen ohjaamaksi. Visuaalisesti se on tv-elokuvamainen ja ruma. Onhan toki budjetti ollut vain vaivaiset 1,5 miljoonaa, mutta tälläkin rahalla on saatu paljon parempaa aikaiseksi elokuvamaailmassa, varsinkin kun miettii miehen lyhytelokuvia. Sisällöltään se on taas uuvuttavana tylsä. Leffan juoni on tavallaan ihan mielenkiintoinen, vaikkakin se lainailee ideoita toisita leffoista, ja siitä olisi saanut vaikka mitä aikaiseksi paremmalla ohjauksella, isommalla budjetilla ja kunnon näyttelijöillä. En suosittele tätä kenellekkään, edes Blomkapin kuriositeettielokuvana. Vältelkää tätä kuin ruttoa ja katsokaa mieluummin vaikka miehen Oats studios-lyhytelokuvia. Tai Tarsem Singhin The Cell (2000).

- Kai Kumpulainen 9.6.2021

Julistegalleria:
























Kommentit

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Arachnophobia (1990)

Stay Close (Miniseries 2021)

Battle Beyond The Stars (1980)

The Abyss - Syvyys (1989)

The Spine of Night (2021)

Prospect (2018)

Parhaimmat X-men elokuvat: Logan (2017) ja X-men 2 (2003).

Robocop 2 (1990)

Goonies - Arkajalat (1985)

Reverant (2015)