Spawn (1997)

joulukuuta 03, 2024

Kun Spawn-sarjakuvan ensimmäinen numero ilmestyi Suomessa, olin heti aivan myyty. Se sisälsi kaikea, mikä oli sarjiksissa coolia 90-luvulla. Oli Venomin kaltainen symbioottipuku, Darkmanin kaltainen pahasti palanut päähahmo, Batmanin kaltaista goottipönötystä kirkkojen katoilla, murhaajapelle, jättimäisiä aseita, saatanateemaa ja jopa helvetti. Sekä paljon muuta. Kaiken lisäksi lehti oli suunnattu varttuneemmalle yleisölle, eikä lapsille. Lehti lähti heti kestotilaukseen ja tilasinkin kaikki numerot, mitä Suomessa julkaistiin. Ne löytyvät vieläkin hyllystä. Kun lehtien sivuilla ruvettiin vihjailemaan Spawn-elokuvasta, olin aivan pähkinöinä. Kuinka siistin elokuvan tuosta saisikaan aikaiseksi. Tuo olisi nähtävä elokuvateattereissa. Harmillisesti Spawn-elokuva ei koskaan saapunut Suomen teattereihin, mutta onnekseni löysin sen lopulta videokasettina Anttilasta. Kannessa komeili teksti "Pimeyteen syntynyt. Valan velvoittamana." Vaikka elokuva ei ollut täydellinen, tarjoili se sellaista tehostetykitystä, jota ei ennen ollut nähnyt ja kyllä siitä vain nautti. Parasta oli elokuvan soundtrack, joka yhdisteli aikansa kuumimpia alternativebändejä saman ajan kovimpiin konemusaartisteihin. Soundtrack tulikin ostettua cd:nä ja kuunneltua puhki. Spawn oli tuote juuri minun ikäiselle sarjis- ja musanörtille. Vuodet vierivät ja varsinkin elokuvan CGI-tehosteet alkoivat vanheta silmissä. Leffaa katselin aina vuosikymmenien välein sillon tällöin ja pitihän se hommata hyllyyn kaikissa uusimmissa formaateissa. Edellisestä katselukerrasta ehtikin vierähtää hyvä tovi, kunnes nyt vihdoinkin tuli sopiva aika tarkistaa miltä leffa näyttää tänä päivänä. Leffaseuraksi saapui elokuvaharrastaja Kalle Repo.

Spawn (1997)

Elokuva seuraa Al Simmonsia (Michael Jai White), palkkasoturia, joka petetään ja tapetaan. Hän palaa helvetistä antikristuksen kenraalina, mutta päättää taistella hyvän puolesta kostettuaan entiselle pomolleen Jason Wynnelle (Martin Sheen). Elokuvassa nähdään myös Clown- eli Violator-demonin roolissa John Leguizamo, joka varastaa huomion omalla groteskilla mutta karismaattisella esityksellään.

Vaikka juoni on periaatteessa uskollinen sarjakuvan lähtökohdille, käsikirjoitus kärsii kliseisestä dialogista ja kiireisesti kerrotusta tarinasta, mikä heikentää tunnesidettä hahmoihin. Sarjakuvissa samat tapahtumat kestävät useiden kymmenien numeroiden ajan, joten lyhyeeseen puoleentoista tuntiin on täysin mahdotonta saada ahdettua kaikkea niin, ettei tarina ja hahmot kärsisi. Siksi homma jää melko pintapuoliseksi. Tällä kerralla dialogi oikein pomppasi silmääni, sillä sitä esittäessä näyttelijät olivat todella tönkköjä ja ilmeettömiä. Dialogi tuntui olevan vain kliseisiä onelinereitä, joita on nähty loputtomiin toimintaelokuvissa. Niiden seuraaminen oli jopa huvittavaa ja se toikin aivan uuden viihdelisän leffaan.

Toki Michael Jai White tekee parhaansa pääroolissa, mutta hahmo jää harmillisen yksipuoliseksi yrmyilksi. Whitea on nähty muissakin supersankarileffoissa, kuten Toxic Avenger 2 -3 ja The Dark Knight.

Martin Sheen taas vaikuttaa koomisen ylinäyttelevältä. Tuntuu, että mies ei aio panostaa tähän rooliin, koska tietää olevansa sarjisleffassa.

John Leguizamo tekee ehkä elokuvan mieleenpainuvimman suorituksen groteskina Clownina. Hän onkin parasta mitä leffa tarjoaa ja aina kun Clowni on paikalla on viihtyminen taattua. Leguizamon maskeeraus on myös aivan huikea. Kaveri on täysin tunnistamaton.

Vuonna 1997 CGI oli vielä kehittymässä, ja "Spawn" on esimerkki aikansa rajoituksista. Vaikka osa tehosteista, kuten Spawnin viitta, on tyyliteltyjä, monet kohtaukset – etenkin helvetin kuvaukset – näyttävät kömpelöiltä ja todella vanhentuneilta.

Välillä ihmetyttää CGI:n tasoero, sillä Violator-otus on tehty erittäin hyvin ja näyttää vieläkin ihan siedettävältä, kun taas helvetti ja siellä seisoskeleva Malebolgia näyttää aivan karsealta.

Puhuessaan Malebolgian suu ei edes liiku ja estetiikka on kuin vanhasta pc-pelistä, joka on tullut muropaketin mukana. Tosin sekin lisää nykyään roska-arvoa ja tahatonta komiikkaa leffaan.

Uudeksi suosikikseni nousi tällä kerralla komeasti lavastettu "ratcity", joka huokui sarjakuvamaista synkkyyttä.

Myöskin Spawnin puku oli hienosti toteutettu, vaikka sarjakuvauskollinen CGI-viitta ei ihan vakuuttanut. Kaikenkaikkiaan vanhanliiton praktikaalitehosteet ja lavasteet näyttivät vieläkin hyviltä.

Ohjaaja Mark A.Z. Dippé ei tunnu löytävän oikeaa sävyä elokuvalle. Vaikka alkuperäinen sarjakuva tunnetaan kypsästä ja synkästä sävystään, elokuva horjuu vakavuuden ja ylilyövän camp-tyylin välillä. Lopputulos on sekava, eikä täysin täytä fanien odotuksia.

Spawn sarjakuvan luoja, legendaarinen Todd McFarlane nähdään leffassa kodittomana miehenä.

Elokuvan soundtrack, joka yhdistää elektronista musiikkia ja vaihtoehtorokkia, on yksi sen parhaista puolista. Mukana on artisteja kuten Marilyn Manson ja Prodigy, jotka sopivat hyvin elokuvan tummanpuhuvaan teemaan. Soundtrack oikeastaan sisälsi kaikkea tuota mitä kuuntelin tuohon aikaan ja olikin aivan mainio veto yhdistää rokkarit konevelhojen kanssa mahtavaksi sillisalaatiksi. Kuuntelen vieläkin mielelläni tuota levyä, joka löytyykin edelleen levyhyllystäni.

Spawn" (1997) on kunnianhimoinen mutta epätasainen yritys tuoda synkkä supersankari valkokankaalle. Vaikka sillä on hetkensä – erityisesti John Leguizamon suoritus ja tietyt visuaaliset elementit – kokonaisuus kärsii heikosta käsikirjoituksesta, keskinkertaisista erikoistehosteista ja epäjohdonmukaisesta sävystä. Elokuva ei oikein onnistunut tavoittamaan sarjakuvan kulttimaista vetovoimaa ja on jäänyt myöhempien, paremmin tuotettujen supersankarielokuvien varjoon. Se on oikeastaan aikansa tuote ja hyvä esimerkki sarjakuvaelokuvasta ennen Marvelin tuomaa isompaa buumia paljon myöhemmin. Henkilökohtaisesti nautin edelleen elokuvasta ja sen tuomasta nostalgiasta. Löydän myös kalkkunaelokuva-arvoja nykyään yhä enemmän, mikä vain lisää tämän viihdepaketin arvoa itselleni. Suosittelen tätä lähinnä kuriositeettielokuvana sarjisfaneille. Parasta tätä on katsoa toisen Spawn-fanin kanssa yhdessä, kuten itse tein.