Double Dragon (1994)

Muistan kuinka nuorena poikana oli jännittävää päästä tämän leffan pariin. Uusien elokuvien näkeminen oli aikalailla sen varassa, oliko jollain meidän kylällä kyseinen leffa kasetilla ja saiko sen ehkä lainaan jopa. Videopeleihin perustuvat elokuvat olivat hyvin harvinaisia ja niihin liittyi aina tietty hype ennen ilmestymistä, mutta tämä elokuva tuli aivan puskista ilman ennakkohypeä, kun kaveri yhtkkiä kiskaisi anttila-kasetin silmien eteen. Van Dammen Street Fighter oli juuri nähty ja vaikka se ei ollut kovin kaksinen, niin oli se sentään videopelifilmatisointi, joka lisäsi tavallaan sen katseluarvoa, ainakin siinä iässä. Samoin saman ajan Super Mario leffa oli kovaa valuuttaa, vaikka sillä ei ollut pelin kanssa paljoa tekemistä. Hyvin samaan kategoriaan meni siis Double Dragon (1994). Tässä vaiheessa oli jo tottunut, että videopeli- ja sarjakuvaelokuvat eivät 90-luvulla vastanneet juurikaan lähdemateriaalia ja riitti, että niissä oli etäisesti samoja teemoja. Myöskään huomattavasti parempi Mortal Kombat ei ollut vielä ilmestynyt. 

Eihän Double Dragon lopulta ollut kovin kaksinen leffa ja näytti kököltä jo ilmestyessään, mutta löytyisikö leffasta kalkkuna-arvoja näin 31 vuotta myöhemmin? Tilasin leffan blu-raynä ja pistin heti pyörimään kesäloman ratoksi.

Double Dragon (1994) 

Double Dragon perustuu samannimiseen klassiseen videopeliin, mutta valitettavasti vuoden 1994 elokuvasovitus ei onnistu siirtämään pelin yksinkertaista viehätystä valkokankaalle. Elokuva kertoo veljeksistä, Billy ja Jimmy Leestä, jotka taistelevat pahaa rikollispomoa vastaan saadakseen mystisen medaljongin molemmat puoliskot haltuunsa. Medaljonki sisältää nähkääs taikavoimia, jonka avulla pystyisi hallitsemaan koko maailmaa.

Elokuvan pääosia esittävät Mark Dacascos ja Scott Wolf, joilta löytyy kyllä energiaa, mutta käsikirjoitus ei tarjoa heille juuri mitään syvyyttä tai uskottavaa kehitystä. Totta puhuakseni en edes muistanut, että tässä on Dacascos, vaikka mies oli ihan lempparipotkijoita 90-luvulla. Tässä hän vaan ei pääse tekemään mitään kovin näyttävää ja jää kokoajan taka-alalle Wolffin viedessä joka kohtausta kohelluksellaan. Street Fighter leffaan oli saatu yksi aikansa kovimpia nimiä, eli Jean Claude Van Damme, joten Double Dragon tyytyi hieman halvempaan martial arts versioon. Tosin Dacascos on osoittautunut erittäin kovaksi potkijaksi muissa hänen leffoissaan, vaikkei koskaan noussut niin isoksi nimeksi kuin Van Damme.

Robert Patrick (T-1000, Terminator 2) vetää roolinsa pahiksena yliampuvalla innolla, mikä tekee hänen hahmostaan tahattoman koomisen. Patrick onkin elokuvan viihdyttävimpiä elementtejä. Vaikea sanoa, oliko hänen kampaus aikanaan järjettömän cool, vai jo silloin hilepyttä aiheuttava.

Alyssa Milano toimii vastarintajengin pomona ja hänessä onkin jotain ihastuttavaa energiaa.

Visuaalisesti Double Dragon on aikansa näköinen: neonvaloja, outoja futuristisia lavasteita ja halvalta näyttävää toimintaa. Nuorisoa kosiskellaan kaikella mahdollisella, mikä oli "coolia" tuohon aikaan. Taistelukohtaukset jäävät valitettavan heikoiksi, mikä on iso ongelma elokuvalle, joka perustuu nimenomaan taistelupeliin. Ottaen huomioon, että pelissä ei juuri tehdä muuta kuin mätkitään, tässä elokuvassa taas tehdään ihan kaikkea muuta. Esim. koko ajan ollaan takaa-ajossa jollain  huvittavalla menopelillä. Tulevaisuuden maailma ja erikoisilla madmax-autoilla ajelu tuo myös mieleen Super Mario leffan omituisen apokalyptisen cyberpunk-maailman. 

Tässäkin Los Angeles on kokenut valtavan maanjäristyksen ja siksi koko kaupunki on kuin postapokalyptisessa jälkitilassa. On vuosi 2007 ja siksi tapahtuvat sijoittuvat pitkälle tulevisuuteen.

Objektiivisesti tarkasteltuna elokuva yrittää olla sekä camp-henkinen että nuorisolle sopiva seikkailu, mutta lopputulos on lähinnä kömpelö ja sekava. Se ei toimi kunnolla komediana, toimintana eikä pelisovituksena. Double Dragon on 90-luvun pelielokuvien alisuorittaja, joka tarjoaa lähinnä tahatonta huumoria ja nostalgisen kuriositeetin arvoa. Se ei tee oikeutta lähdemateriaalilleen eikä kestä aikaa kuin korkeintaan kulttihuumorin näkökulmasta.

Mistä päästäänkin siihen, että henkilökohtaisesti tavallaan nautin elokuvan naivista menosta ja kalkkuna-arvoista, jopa enemmän kuin nuorena. Vaikka tiedostankin sen olevan hyvin kökkö ja lapsellinen, on siinä jotain ihmeellistä viehätystä. Ehkä nostagialla on osuutta asiaan. Yksi suurimmista viehättymisen kohteista on kaupunki, joka on kuin teiniversio Escape From New Yorkista. Myöskin kaupungin jengit ovat huvittavalla tavalla viihdyttäviä ja välillä tulee mieleen Toxic Avenger-leffoista tutut mielikuvitukselliset jengiläiset. Pientä plussaa tulee myös Mark Dacascoksesta, mutta sitäkin suurempaa hervottomasta Robert Patrickista ja ihastuttavasta Alyssa Milanosta. Tosin Robert Patrickin hahmon "varjotaika"-efekti ei ollut muuttunut vieläkään sen paremmaksi minkälaisena sen muistin. Se on kyllä karmea efekti. En tiedä uskaltaako tätä suositella kellekkään. Ei varmaankaan. No ehkä korkeintaan asiaan vihkiytyneille kalkkunaleffojen harrastajille ja 90-luvun huoltoasemapotkuleffojen ystäville.

- Kai Kumpulainen 5.8,2025

Juliste- ja promogalleria:

Tällaisen julkaisun hankin leffasta. HUOM! Kyseisessä blu-rayssä ei ole ollenkaan tekstejä.

Elokuvan kylkiäisenä tuli myös perinteisesti lelusarja, jolla ei ollut hirveästi tekemistä itse elokuvan kanssa, paitsi paketin logo.