Black Rain - Musta Sade (1989)

 Mielestäni Ridley Scottin paras elokuva on vuoden 1982 Blade Runner. Hieman Blade Runnerin tunnelmissa kulkee myös hänen hieman unohdettu noir-henkinen poliisithrilleri Black Rain - Musta Sade (1989). Vaikkakin kyseessä ei ole läheskään niin syvällinen, tai tyylikäs elokuva, on Black Rain tavallista tasokkaampi 80-luvun kyttäleffa. Parasta leffassa on Japanilainen neonvalojen täyttämä miljöö, joka on ollut aikanaan hyvinkin eksoottinen, futuristinen ja näyttää hyvältä vielä tänäkin päivänä. Mutta miltä leffa muuten näyttäytyy nykypäivänä katseltuna...

Black Rain - Musta Sade (1989)

Michael Douglas on Nick Conklin, paatunut kyttä, joka ei kaihda varastaa likaisia rahoja työkeisseitä. Hän on eronnut ja hankkii lasten elatusmaksuja ajamalla laittomia katukisoja prätkällään. Hänen parinaan toimii rehdinpi ja kunnollisempi Charlie Vincent  (Andy García). He ovat väärässä paikassa väärään aikaan ja todistavat Yakuzan teloituksen keskellä New yorkia. He pidättävät Koji Saton (Yūsaku Matsuda) ja saattavat tämän omaan maahansa Japaniin, jossa pidätetty pääsee heti karkuun. Etsivät päättävät jäädä maahan nappaamaan kadonneen gangsterin ja samalla ajautuvat syvemmälle Japanin alamaailmaan...

Ensiksi täytyy mainita, että elokuva on visuaalisesti upea. Aikalaisekseen ja kyttäleffaksi Ridley Scott on panostanut sen ulkoasuun. Varsinkin kasari-Japani näyttää mystiseltä paikalta jokapuolella pursuavine neonvaloineen. Myöskin valaistuksia on mietitty. 





Michael Douglas on roolissaan kuin epäsympaattinen ja vittumaisempi Tappavan aseen Martin Riggs. Melkein kaikki kyttäkliseet ovat käytössä, mutta tämä hahmo menee jo reippaasti antisankarin puolelle ja hänestä on jopa hieman vaikea pitää, ennen loppua. Andy García on taas vallan pidettävä "hyvä kyttä", josta välittää eniten ja siksi juonessa onkin loistava käänne, vaikkakin kliseinen. Toinen symppis on heidän Japanin kollega Ken Takakura, joka näyttelee sääntöjä noudattavaa, hyväntahtoista Masahiro Matsumotoa. Yūsaku Matsuda on Koji Satona sopivan ärsyttävä pahis. Spielbergin vaimo Kate Capshaw, tai oikealta nimeltään Kathleen Sue Spielberg on iltapukuaan ja kampaustaan myöden kuin Indiana Jonesin kuvauksista napattu. Hän on se pakollinen nainen tällaisessa miesvaltaisessa leffassa, jossa kaikki muut näyttelijät ovat miehiä. Lopulta naista nähdään aika vähän.

Elokuvan heikkous on siinä, että sen juonenkäänteet ovat kokeneelle katsojalle ennalta arvattavissa. Joko kyseessä on kliseekimppu, tai sitten myöhemmät elokuvat ovat ottaneet tästä mallia, mutta uudelle katsojalle kaikki käänteet ovat ennen nähtyjä. Myöskin kaikki hahmot ovat aika stereotyyppisiä. On likainen kova kyttä, hyvispartneri, vieraanmaan sympaattinen kollega, vanha kunniallinen gangsteripomo ja valtaa havitteleva kunniaton nuorempi gansteripomo ja se nainen iltamekossa seinäruusuna. Myöskin kunnon kyttä vs pukupellet asetelma on kliseinen. Ja se että perusamerikkalainen on aivan hukassa japanilaisessa kulttuurissa. Tosin kaikki nämä asiat olivat uusia juttuja vielä vuonna 1989. 

Kasari kyttäleffaksi ja buddycop-elokuvaksi leffa on kyllä komean näköinen, synkkä, sopivan vakava ja se ei sisällä juuri ollenkaan tahallista tai tahatonta huumoria. Ainoat hauskat kohtaukset ovat hyväntahtoisia ja kertovat hahmojen kasvusta. Hahmojen kasvaminen elokuvan loppuunmennessä onkin hyvää tarinankerrontaa ja lopulta katsojalle jää hyvä mieli, niinkuin kunnon kasarileffoista pitääkin jäädä. Leffalla on kyllä vahva kasarileima. Kasarileffojen ystäville tämä elokuva on varmasti yksi suosikeista. 

Elokuvan loistavasta syntikkascoresta vastaa itse Hans zimmer. Musiikki tuo blade runnerin lisäksi mieleen ensimmäisen terminaattorin. Syntikkamusiikkien lisäksi elokuvassa kuullaan eri artistien kappaleita Iggy popista UB40:neen ja Soul II Souliin. Vuonna 2012 la-la-land music julkaisi soundtrackin uudelleen tuplalevynä.

Elokuva nimi Musta sade viittaa 75 vuotta sitten tapahtuneeseen Japanin Hiroshiman pommitukseen. Puolisen tuntia räjähdyksen jälkeen osassa kaupunkia alkoi voimakas niin sanottu musta sade. Se oli sekoitus likaa, pölyä, nokea ja erittäin radioaktiivisia hiukkasia. Tulipalot raivosivat kaupungissa. Itse elokuvassa ei juurikaan sada.

Elokuva sai Oscar-ehdokkuudet Parhaasta äänityksestä ja Parhaista äänitehosteista.

Jos 80-luvun elokuvat ja varsinkin kovat kyttäleffat ovat juttusi, mutta kaipaat niihin tyylikkäämpää ympäristöä, on tässä leffasi. Se on synkkä thrilleri, joka on hieman ennalta arvattava, mutta silti oikein viihdyttävä ja nautittava pläjäys. Se ei ole Ridley Sottin parhaimmistoa, mutta ei huonoinkaan ja nousee kumminkin genrensä parempiin elokuviin. Henkilökohtaisesti pidin tästä.

- Kai Kumpulainen 12.11.2020

julistetaidetta: