Tilaajat

Black Rain - Musta Sade (1989)


 Mielestäni Ridley Scottin paras elokuva on vuoden 1982 Blade Runner. Hieman Blade Runnerin tunnelmissa kulkee myös hänen hieman unohdettu noir-henkinen poliisithrilleri Black Rain - Musta Sade (1989). Vaikkakin kyseessä ei ole läheskään niin syvällinen, tai tyylikäs elokuva, on Black Rain tavallista tasokkaampi 80-luvun kyttäleffa. Parasta leffassa on Japanilainen neonvalojen täyttämä miljöö, joka on ollut aikanaan hyvinkin eksoottinen, futuristinen ja näyttää hyvältä vielä tänäkin päivänä. Mutta miltä leffa muuten näyttäytyy nykypäivänä katseltuna...

Black Rain - Musta Sade (1989)

Michael Douglas on Nick Conklin, paatunut kyttä, joka ei kaihda varastaa likaisia rahoja työkeisseitä. Hän on eronnut ja hankkii lasten elatusmaksuja ajamalla laittomia katukisoja prätkällään. Hänen parinaan toimii rehdinpi ja kunnollisempi Charlie Vincent  (Andy García). He ovat väärässä paikassa väärään aikaan ja todistavat Yakuzan teloituksen keskellä New yorkia. He pidättävät Koji Saton (Yūsaku Matsuda) ja saattavat tämän omaan maahansa Japaniin, jossa pidätetty pääsee heti karkuun. Etsivät päättävät jäädä maahan nappaamaan kadonneen gangsterin ja samalla ajautuvat syvemmälle Japanin alamaailmaan...



Ensiksi täytyy mainita, että elokuva on visuaalisesti upea. Aikalaisekseen ja kyttäleffaksi Ridley Scott on panostanut sen ulkoasuun. Varsinkin kasari-Japani näyttää mystiseltä paikalta jokapuolella pursuavine neonvaloineen. Myöskin valaistuksia on mietitty. 





Michael Douglas on roolissaan kuin epäsympaattinen ja vittumaisempi Tappavan aseen Martin Riggs. Melkein kaikki kyttäkliseet ovat käytössä, mutta tämä hahmo menee jo reippaasti antisankarin puolelle ja hänestä on jopa hieman vaikea pitää, ennen loppua. Andy García on taas vallan pidettävä "hyvä kyttä", josta välittää eniten ja siksi juonessa onkin loistava käänne, vaikkakin kliseinen. Toinen symppis on heidän Japanin kollega Ken Takakura, joka näyttelee sääntöjä noudattavaa, hyväntahtoista Masahiro Matsumotoa. Yūsaku Matsuda on Koji Satona sopivan ärsyttävä pahis. Spielbergin vaimo Kate Capshaw, tai oikealta nimeltään Kathleen Sue Spielberg on iltapukuaan ja kampaustaan myöden kuin Indiana Jonesin kuvauksista napattu. Hän on se pakollinen nainen tällaisessa miesvaltaisessa leffassa, jossa kaikki muut näyttelijät ovat miehiä. Lopulta naista nähdään aika vähän.



Elokuvan heikkous on siinä, että sen juonenkäänteet ovat kokeneelle katsojalle ennalta arvattavissa. Joko kyseessä on kliseekimppu, tai sitten myöhemmät elokuvat ovat ottaneet tästä mallia, mutta uudelle katsojalle kaikki käänteet ovat ennen nähtyjä. Myöskin kaikki hahmot ovat aika stereotyyppisiä. On likainen kova kyttä, hyvispartneri, vieraanmaan sympaattinen kollega, vanha kunniallinen gangsteripomo ja valtaa havitteleva kunniaton nuorempi gansteripomo ja se nainen iltamekossa seinäruusuna. Myöskin kunnon kyttä vs pukupellet asetelma on kliseinen. Ja se että perusamerikkalainen on aivan hukassa japanilaisessa kulttuurissa. Tosin kaikki nämä asiat olivat uusia juttuja vielä vuonna 1989. 



Kasari kyttäleffaksi ja buddycop-elokuvaksi leffa on kyllä komean näköinen, synkkä, sopivan vakava ja se ei sisällä juuri ollenkaan tahallista tai tahatonta huumoria. Ainoat hauskat kohtaukset ovat hyväntahtoisia ja kertovat hahmojen kasvusta. Hahmojen kasvaminen elokuvan loppuunmennessä onkin hyvää tarinankerrontaa ja lopulta katsojalle jää hyvä mieli, niinkuin kunnon kasarileffoista pitääkin jäädä. Leffalla on kyllä vahva kasarileima. Kasarileffojen ystäville tämä elokuva on varmasti yksi suosikeista. 



Elokuvan loistavasta syntikkascoresta vastaa itse Hans zimmer. Musiikki tuo blade runnerin lisäksi mieleen ensimmäisen terminaattorin. Syntikkamusiikkien lisäksi elokuvassa kuullaan eri artistien kappaleita Iggy popista UB40:neen ja Soul II Souliin. Vuonna 2012 la-la-land music julkaisi soundtrackin uudelleen tuplalevynä.

Elokuva nimi Musta sade viittaa 75 vuotta sitten tapahtuneeseen Japanin Hiroshiman pommitukseen. Puolisen tuntia räjähdyksen jälkeen osassa kaupunkia alkoi voimakas niin sanottu musta sade. Se oli sekoitus likaa, pölyä, nokea ja erittäin radioaktiivisia hiukkasia. Tulipalot raivosivat kaupungissa. Itse elokuvassa ei juurikaan sada.

Elokuva sai Oscar-ehdokkuudet Parhaasta äänityksestä ja Parhaista äänitehosteista.

Jos 80-luvun elokuvat ja varsinkin kovat kyttäleffat ovat juttusi, mutta kaipaat niihin tyylikkäämpää ympäristöä, on tässä leffasi. Se on synkkä thrilleri, joka on hieman ennalta arvattava, mutta silti oikein viihdyttävä ja nautittava pläjäys. Se ei ole Ridley Sottin parhaimmistoa, mutta ei huonoinkaan ja nousee kumminkin genrensä parempiin elokuviin. Henkilökohtaisesti pidin tästä.

- Kai Kumpulainen 12.11.2020



julistetaidetta:






























Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän hetken suosituimmat arvostelut

Greystoke - The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984)

Kuva
Pikkupoikana Tarzan oli tietysti kova juttu. Isän kanssa katseltiin Weissmullerin mustavalkoisia Tarzan-elokuvia, kirjastosta lainattiin Burroughsin kirjoja ja ostelin divarista 80-luvun Tarzan-sarjakuvia. Myös kasarileluja tuli haalittua. Metsissä leikittiin Tarzan-leikkejä. Ainut mikä puuttui, oli aiheeseen sopiva Tarzan-elokuva, johon perustaa leikkinsä. Sellainen mikä olisi tuore ja minun sukupolvelle suunnattu teos. Sellainen lopulta löytyikin, mutta lapsen silmin se oli kummallisen tylsä ja vakava. Sitä kumminkin katsottiin, vaikka siitä puuttui naivi seikkailu ja viihteellisyys. Kyseessä on Hugh Hudsonin (Chariots of Fire) ohjaama brittiläinen draama Greystoke: The Legend of Tarzan, Lord of the Apes (1984). Pääosaa, eli John Claytonia esittää suosikkinäyttelijäni Christopher Lambert . Elokuva hakee Tarzanin legendaan realistisempaa lähestymistapaa ja itse Tarzanin nimeä ei mainitä kertaakaan. Reilu 30 vuotta siihen meni, ennen kuin palasin tämän nostalgisen elokuvan pariin, mut
Lue lisää

Elokuvaprojektori esittää: 24h kauhua! - Halloween maraton 2024

Kuva
Elokuvaprojektori esittää: 24h kauhua! - Halloween maraton 2024 Leffabunkkeri -kanavan  Ville  ja  Elokuvaprojektori -kanavan  Timo Laakso  pitävät Halloweenin aikaan perinteisen kauhumaratonin, jossa he katsovat kauhuelokuvia 24 tuntia yhteen putkeen. Teatterina toiminnalle toimii Timo Laakson Kino Laakso. Elokuvien välissä he arvioivat näkemiään elokuvia kanavilleen. Kävin tänä vuonna pyörähtämässä miesten maratonissa kolmen elokuvan verran ja kauhunsekaiset hetket taltioituvat Elokuvaprojektorin juuri julkaisemalle koosteelle. Tänä vuonna kooste julkaistiin poikkeuksellisesti Elokuvaprojektori kanavalla kun Leffabunkkerin villellä on tosielämän kiireitä niin ei olisi kerinnyt editoimaan sitä. Videon voi katsoa tästä alta tai tästä linkistä. Elokuvaprojektorin saateteksti: Halloweenin huikea maratooni on jälleen takana. Elokuvia tuli katsottua kaikkiaan sen 12 kappaletta ja joukossa oli muutamia todellisia helmiäkin. Ei muuta kuin tarkastamaan mitä tuli katsottua ja seuraamaan kuinka
Lue lisää

Pika-arvio: Gladiator II (2024)

Kuva
Ensifiilikset: Gladiator II (2024) Aluksi olin vähän kahden vaiheilla, että onko Gladiatorin jatko-osa ihan tarpeellinen, mutta kun mahdollisuus tuli Gladiator kakkosen ennakkonäytökseen, niin Ridley Scott fanina ampaisin suunnan kohti teatteria. Onhan ensimmäinen osa yksi parhaista leffoista 2000-luvun alusta.  Ensifiilikset olivat hyvät. Alkupuoliskolla nähtävät CGI-laivat hieman rikkoivat immersiota, samoin myöhemmin nähtävät CGI-apinat.  Näistä kumminkin selvittiin säikähdyksellä ja leffa näytti oikein komealta. Myös taistelukohtaukset olivat kauttaaltaan hyviä. Tässä leffassa kyllä CGI-eläimet saivat hämmentävän paljon damagea. Vähän kävi niitä jopa sääliksi.  Elokuvan habitus oli muutenkin yllättävän konservatiivinen, kun ottaa huomioon minkälaisia elokuvia Disneyn tallista on nykypäivänä tippunut. Sinisilmäinen heteromachomies pistää nippuun kaikki jotka muistuttavat vähemmistön jäseniä ja ottaa vallan takaisin itselleen. Näin kärjistäen. Ehkä tässä oli tekoajalla laskelmoitu Tr
Lue lisää

Rendel: Cycle of Revenge (2024)

Kuva
Ensimmäinen Rendel-elokuva oli tapaus, jota fanitin tosissani. Vihdoinkin Suomeen oli saatu oma supersankari, joka oli vielä tyyliltään juuri sellainen josta itse pidin, eli synkkä kostaja. Seurasin elokuvan tekoa somessa ja medioissa vuosia, eikä lopputulos ollut edes hullumpi. Elokuva julkaistiin vihdoin 2017. Pidin näkemästäni. Kun kuulin, että Rendelille kaavailtiin jatko-osaa, olin erittäin innoissani. Tuosta hahmosta saisi irti vielä vaikka mitä. Vielä kovempi juttu oli, kun kuulin, että elokuva kuvattaisiin kotikaupungissani Jyväskylässä. Miten hienoa olisi nähdä oma kaupunki supersankarisynkistelyn temmellyskenttänä. Kävin jopa katsomassa elokuvan kuvauksia paikanpäällä, vuonna 2019. Arkiviikkona kuvaukset kestivät aamuyöhön ja aamulla piti mennä vielä töihin. Oli upeaa nähdä miten rekka-autot räjähtelivät silmieni edessä. Tämä pitäisi heti nähdä elokuvateattereissa, kun mahdollista. Sitten odottelussa alkoi mennä vuosia, ja suureksi pettymykseksi tuli ilmoitus, että hahmon luo
Lue lisää

Jäniksen Vuosi (Le Lièvre de Vatanen, 2006)

Kuva
Arto Paasilinnan kirjaan perustuva Risto Jarvan elokuva Jäniksen vuosi (1977) on yksi suosikkielokuviani suomalaisesta tarjonnasta. Sen lisäksi olen aina pitänyt todella paljon ranskalais-amerikkalaisesta näyttelijästä Christopher Lambertista . Se mikä on mielestäni todella mielenkiintoista on se, että Ranskassa on tehty vuonna 2006 elokuva Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta ja siinä Litjan tilalla Vatasta näyttelee itse Christopher Lambert. Kun vastaan tuli sattumalta jokin vuosi sitten tieto tästä, oli elokuva pakko hankkia käsiin, nähdäkseni, että minkälaisesta teoksesta on kyse. Nyt vihdoinkin pääsin sen näkemään. Elokuvan on ohjannut Marc Rivière. Jäniksen Vuosi  (Ransk. Le Lièvre de Vatanen, 2006) Tom Vatanen (Lambert) on oravanpyörään kyllästynyt toimittaja. Eräänä päivänä hän työkaverinsa kanssa törmää autolla jänikseen, joka lentää metsään. Huolestunut Vatanen lähtee katsomaan, kuinka jänölle kävi. Jäniksen löytäessään hän tulee siihen tulokseen, että ei enää halua palata au
Lue lisää

Virtaset ja Lahtiset (1959)

Kuva
Katselin pitkästä aikaa Jack Witikan ohjaaman Virtaset ja Lahtiset vuodelta 1959. Se on ensimmäinen Suomessa kuvattu ja kehitetty kokoillan värielokuva (värimenetelmänään Eastmancolor; aikaisemmat oli prosessoitu ulkomailla) Plot: Perheen isä (Heimo Lepistö) kinastelee lastensa kanssa, jotka ovat kateellisia naapuriperheen Lahtisille. Kun Lahtisten isä täyttää 50 vuotta, Virtaset lähettävät harmistaan huolimatta kukkia Lahtisille, mutta saavat selville, että perheen poika oli vaihtanut kukkien tilalle luudan. Poika oli luullut kukkia tarkoitetuksi omaan konfirmaatiotilaisuuteensa vaikka oli nuoruuden kapinassa ehdottomasti kieltänyt niiden tuomisen kirkkoon. Pahaksi onnekseen perheen isä oli kirjoittanut saatesanoiksi hienona pitämänsä latinankielisen lauseen "sic transit gloria mundi!- Niin katoavainen kunnia" Pääosissa nähdään Heimo Lepistö, Ritva Valkama, Pertti Palo, Helge Herala, Olavi Ahonen ja Elina Salo, joten aika kova kattaus parhaimmistoa tässä tarjoillaan.
Lue lisää

Prospect (2018)

Kuva
  Zeek Earl ja Chris Caldwell julkaisivat vuonna 2014 lyhytelokuvan nimeltä Prospect. Koska lyhäri oli sen verran toimiva tapaus, päättivät he tehdä siitä kokopitkän elokuvan. Elokuvaa on kehuttu kovasti kaikilta osapuolilta, jotka ovat sen nähneet. Olihan se itsekkin vihdoinkin todistettava, millaisesta mestariteoksesta on kyse. Nappasin blu-rayn Pienestä Leffakaupasta ja pistin sen pyörimään. Tässä fiilikset... Prospect (2018) Elokuva kertoo työläisluokan isästä (Jay Duplass), sekä tyttärestä (Sophie Thatcher), jotka matkustavat syrjäiselle muukalaiskuulle tavoitteena rikastua. Kuun ilmakehä on myrkyllistä, mutta isä on tehnyt diilin kuuhun piilotetuista jalokivistä. Kuun erämaassa kiertelee muitakin hahmoja, omat tarpeet mielessään. Työkeikka muuttuu pian selviytymistaisteluksi isän törmätessä mieheen nimeltä Ezra (Pedro Pascal) ja tämän apuriin "Numero kakkoseen"(Luke Pitzrick). Ensiksi pitää mainita elokuvan visuaalinen ilme, joka on hyvin persoonallinen. Avaruusalukset
Lue lisää

Inferno (aka. Desert Heat, 1999)

Kuva
  Aina kun luulee nähneensä nuoruuden suosikkinäyttelijän kaikki elokuvat moneen kertaan, niin löytyy yksi mitä ei ole vielä nähnyt. Leffahyllyjä kaivellessani vastaan tuli Jean Claude Van Dammen tähdittämä teos Inferno, vuodelta 1999. Leffa sijoittuu siihen aikaan, kun en enää aktiivisesti katsonut Van Dammen leffoja ja onkin jäänyt siksi näkemättä. No parempi myöhään kuin... Kannen perusteella elokuva vaikuttaa todella halvalta ja geneeriseltä toiminta pätkältä, mutta huomattuani ohjaajan nimen lähti leffa heti katseluun.  Elokuvan on ohjannut legendaarinen John G. Avildsen , joka vastaa yksistä 80-luvun kovimmista klassikoista, kuten Rocky (1976), Rocky 5, Karate kid 1&2 jne . Viimeisenä ohjauksenaan hän on lähtenyt tekemään omaa visiotaan Kurosawan Yojimbo – Onnensoturista . Ihan Kurosawan tasoista ei elokuvasta tullut, mutta sitäkin viihdyttävämpi machoilun ilosanoma. Tässä on itseasiassa niin macho meininki, että luultavasti se canceloidaan jonkin tahon toimesta pian ja hävit
Lue lisää

Kahdeksan Surmanluotia (1972)

Kuva
Mikäpä elokuva puhuttelisi paremmin näin isänpäivänä, kuin Mikko Niskasen Kahdeksan Surmanluotia . Vuosia tuo suomalaisen elokuvan merkkiteos on ollut meikäläisen katsomislistalla, mutta viisituntiselle spektaakkelille ei ole meinannut löytyä aikaa. Nyt kun löysin Yle Areenasta Martin Scorsesen johtaman säätiön The Film Foundation rahoittaman, 35 mm -filmikopiolle restauroidun version, niin ajattelin että nyt olisi otollinen hetki katsella tämä ajaton teos. Oliko teos kaiken kuulemani hehkutuksen arvoinen. No vastaan heti, että oli. Alta voitte lukea, että miksi. Kahdeksan Surmanluotia (1972) Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia (1972) on suomalaisen elokuvan klassikko, joka on harvinaisen intensiivinen ja realistinen kuvaukseltaan. Elokuva perustuu todellisiin tapahtumiin Pihtiputaalla talvella 1969 tapahtuneeseen verityöhön, jossa juovuksissa riehunut pienviljelijä Tauno Pasanen ampui neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Elokuvassa päähahmon nimi tosin on Pasi Ojala. Elokuva s
Lue lisää

U Turn - U-käännös helvettiin (1997)

Kuva
Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, Natural Born Killers , Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1997 ohjaama loistava U Turn - U-käännös helvettiin. Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta hauskan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket ovat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin härkää taas sarvista ja tein rohkean uukkarin suoraan kuumimpaan helvettiin... U Turn - U-käännös helvettiin (1997) Bobby Cooper on ajelehtija, joka on menossa maksamaan velkojaan vaarallisille gangstereille Las Vegasiin. Tehdessään U-käännöksen pois määränpäästä, hänen autonsa hajoaa Arisonan pieneen kylään Superioriin. Kummallisella autopajalla selviää, että auton ko
Lue lisää