The Last Boy Scout (Viimeinen Partiopoika, 1991)

Koska Bruce Willis joutui lopettamaan näyttelijänuransa sairautensa takia, päätin kunnioittaa miehen uraa katsomalla yhden sieltä kulta-ajan Willis-elokuvista. Olen aina pitänyt tästä elokuvasta, mutta ajatellut, että se kuuluu sinne parhaimmiston alempaan keskikastiin. Olen toki katsoinut tämän useasti junnuna, mutta viime kerrasta oli aikaa 15-20 vuotta. Nyt katsottuani sen vihdoin uudelleen huomasin, että leffahan on aivan loistava ja sinkoutuu sinne parhaiden Bruce Willis-elokuvien kärkeen omissa kirjoissani. Elokuvan on ohjannus Ridleyn veli Tony Scott. Olenkin katsellut myös Tony Scottin filmografiaa läpi viimeaikoina ja täytyy todeta, että tämä menee herran top vitoseen heittämällä. Kyseessä on vuoden 1991 The Last Boy Scout, eli Viimeinen Partiopoika. Tällaisia elokuvia ei enää nykyään tehdä, eikä niitä saisikaan enää tehdä.

Varoitus: Sisältää ylitsevuotavaa toksista maskuliinisuutta.

The Last Boy Scout (Viimeinen Partiopoika, 1991)

Bruce Willis on Joe Hallenbeck, yksityisetsivä joka kännissä paneskelee oravia hengiltä ja nukkuu krapulaansa pois autossaan, kun samaan aikaan hänen työnantajansa Mike taas paneskelee hänen vaimonsa kanssa. Hallenbeck saa ukon kiinni lähes itseteossa ja kun hän on piessyt miehestä paskat pihalle ja napannut samalla uuden työtehtävän, Mike kohtaa kohtalonsa autopommin siivittelemänä. Hallenbeckin uuteen tehtävään liittyi amerikkalaisen jalkapallon pelaajia, urheiluun liittyvää rikollisuutta, prostituoitu ja Damon Wyans.

Viimeinen partiopoika on perinteinen kasarin Buddycop-leffa, mutta extralikaisella twistillä. Se on rosoisempi, likaisempi ja väkivaltaisempi, kuin useat saman ajan edustajat. Myös huumori, jota tässä viljellään on hyvin roisia, epäkorrektia ja misogyynistä, mutta samalla erittäin hauskaa. Tällaista ei vaan saisi enää nykyaikana tehdä, ja siinä onkin yksi elokuvan viehätyksestä, kunhan ei ole liian tosissaan sen kanssa. Härskeistä vitseistä vastaa mm. Shane Black, jonka "hienoja" äijävitsejä kuultiin jo Predatorissa.

Visuaalisesti elokuva on oikein hyvän näköinen ja se on valaistu komeasti. Asunnot ovat yleensä tunkkaisia ja pölyisiä  ja ulkoa tulevat valonsäteet tunkeutuvat tuhnuisiin kämppiin. Vastavaloa ja neonvaloja on myös käytetty hienosti luomaan tunnelmaa saastaisesta ja likaisesta maailmasta. Elokuvasta huokuukin sellainen moderni Noir-henki. Tony Scott osaa kyllä ohjata hyvän näköisiä elokuvia.

Elokuvassa kuullaan sana "Fuck" 102 kertaa. Tuohon aikaan tuollainen kiroilun määrä elokuvassa oli aika äärimmäistä. Nykyään siihen on ihmiset tietysti turtuneet.

Bruce Willis näyttelee perinteistä John McClane-hahmoaan, mutta tällä kertaa sellaista versiota, joka on vetänyt alkoholismin, itseinhon, naisvihan ja vittumaisuuden äärimmilleen. Hän on todellinen antisankari ja karikatyyri 90-luvun alun äärimaskuliinisesta mieskuvasta. Eli eritäin viihdyttävä hahmo.

Wayansin veljesten Damon Wayans on hyvä vastapari Willikselle ja sanailu mollemmin puolin on oikein toimivaa. Ei hän mikään huippunäyttelijä ole, mutta toimii tässä roolissa oikein mainiosti. Tarina kertoo, että Willis ja Wayans vihasivat toisiaan, mikä luo mukavaa kitkaa kohtauksiin, jossa he naljailevat toisilleen kilpaa.

Taylor Negron on loistava nihilistisenä pahiksena, Milona, joka jää mieleen omituisella habituksellaan. Milon piti olla vieläkin sadistisempi ja äärimmäisempi alkuperäisessa käsikirjoituksessa, mutta se lopuluta muutettiin.

Mukana on myös tunnettuja kasvoja pienemmissä rooleissa, kuten Halle Berry yhdessä ensimmäisistä rooleistaan, mm. MacGyverista tuttu Bruce McGill Mikenä ja Sons of Anarchyn Kim Coates.

Musiikeista vastaa legendaarinen Michael Kamen (Die Hard, Lethal Weapon, Highlander) ja monessa kohtaa tuleekin mieleen mm. Die Hard tietyistä sävelkuluista. Musiikit ovat oikein toimivat luomaan asiankuuluvaa tunnelmaa.

Last Boy Scout menee heittämällä Bruce Williksen ja Tony Scottin parhaimmistoon, ainakin omissa kirjoissani. Se on rosoisempi ja roisimpi, kuin aikansa muut vastaavat leffat ja siksi ehkä juuri nautittavampi. Huumori ja meno on niin äärimaskuliinista ja misogyynistä äijäilyä, että sille ei voi kuin nauraa. Jos katsoo sanakirjasta "toksinen maskuliinisuus", niin sieltä löytyy tämän leffan kuva. Tällaista elokuvaa ei saisi tehdä enää silotellulla nykyajalla ja siksi se onkin niin piristävää nähtävää pitkästä aikaa. Suositellan katsottavaksi hyvässä seurassa ja vaikka parin oluen kera. 

 I told you, if you ever touch me again, I'll kill you. - Joe Hallenbeck

- Kai Kumpulainen 3.4.2022

Julistetaidetta: