Punisher: War Zone (2008)

Punisher hahmolle ei ole mielestäni vielä tehty sellaista oikein nappielokuvaa, joka tulkitsisi hahmoa täydellisesti. Netflixin sarja tosin on loistava, realistinen näkemys aiheesta, mutta sitäkin pidän vain yhtenä tulkinta, enempi kuin magnum opuksena. Jokainen Punisher-elokuva ja näyttelijä löytää kyllä paikan sydämmessäni, mutta vain yksi näyttelijä on noussut lempparikseni ulkoisen habituksen takia. Se on tietenkin könsikäs nimeltä Ray Stevenson. Hän on mielestäni täydellinen Tuomari, koska näyttää aivan siltä, kuin olisi repäisty suoraan sarjakuvan kannesta. Tämä on yksi syy miksi olen katsonut Punisher Warzonea enemmän, kuin muita Punisher-leffoja yhteensä (sarjaa en laske tähän). Toinen syy on se, että leffa on kaikessa juustoisuudessaan aivan älyttömän viihdyttävä paketti, ollessaan samalla äärimäisen brutaali, mutta sarjakuvamaisen kieliposkella tehty. Ekaa kertaa päätin tutkiskella tätä leffaa vähän syvemmältä.

Punisher: War Zone (2008)

Kun mafiaperhe pitää kemuja onnistuneen keikan kunniaksi, paikalle saapuu kuokkimaan vigilante-kostaja Frank Castle, tai paremmin kylillä tunnettu nimellä Punisher. Kun Castle laittaa mafioosoja pinoon, niin paikalle saapuvat tilannetta varjostaneet kytät, jolloin Billy "The Beaut" Russotti pakenee paikalta salaiseen tehdasrakennukseen. Punisher seuraa rikollisia tehtaalle, jolloin tulee vahingossa ampuneeksi soluttautumistehtävissä olleen FBI-agentin. Billy Russotti päätyy Castlen käden kautta lasimurskaimeen. Billy selviää hädin tuskin lasimurskan seassa, mutta hänen komea ulkomuotonsa on tärviöllä ja tikatun naamansa takia hän alkaa kutsumaan itseään Jigsawiksi (palapeli). Punisher katuu, koska surmasi väärän miehen ja päättää laittaa pillit pussiin, mutta joutuu suojelemaan kuolleen FBI-agentin perhettä, jota Jigsaw uhkaa välikohtauksessa menettäneiden rahojensa takia...

Kun Thomas Janen Punisher (2004) ei saanutkaan sovittua jatkoa, vaan homma rebootattiin, oli se faneille ihmetyksen aihe. Edellinen Punisher oli teattereihin suunnattu Marvel-elokuva, joka haki isompaa yleisöä John Travoltan ja kevyemmän väkivallan avulla. Vaikka leffa ei ollutkaan ihan kokoperheen viihdettä, niin Warzoneen verrattuna se oli vielä aika kepeää menoa. Punisher Warzonen julkaisi Lionsgate Legacy, joka tunnetaan mm. monen brutaalin kauhuleffan julkaisijana, kuten Saw-leffasarja (molemmissa pahiksen nimenä on muuten Jigsaw).



Brutaalia oli myös meno tässä Punisher elokuvassa, jossa kukaan ei ollut turvassa. Heti alku kohtauksessa vanhempi rouva saa puukosta päähän ja myöhemmin herttainen mummeli on menettänyt kasvonsa kokonaan ja tilalla on vain mössöä. Kun Punisher taas lyö nyrkillä lurjusta kasvoihin niin tilalle jää vain kuoppa ja parkouria harrastava ketku ammutaan singolla palasiksi kesken ilmaveivin. Jopa ennestään pidätetyltä rovolta Punisher päättää ampua naaman irti haulikolla. Että sellasta menoa.



Ekalla kerralla olin yllättynyt leffan raakuudesta, mutta samalla sen brutaali meno oli rakkautta ensisilmäyksellä, koska Marvel-leffoissa ei oltu pitkään aikaan nähty mitään näin jyrkkää menoa kymmeneen vuoteen, sitten ensimmäisen Bladen. Thomas Jane itse kieltäytyi elokuvan pääroolista, koska ajatteli sen olevan liian sarjakuvamainen, koska hän olisi itse halunnut esiintyä paljon realistisemmassa pätkässä. Myöhemmin julkaistiinkin lyhytelokuva Dirty Laundry (2012), joka esittelee Thomas Janen juuri tällaisessa maailmassa. Pätkä on muuten vallan mainio.

MCU ei tavallaan ollut vielä vuonna 2008 olemassa, vaikka se starttasikin Iron Manilla samana vuonna. Marvelin oikeudet olivat vähän levällään siellä täällä. Tämä Marvel-leffa julkaistiin alanimikkeen alla "Marvel Knights". Marvel Knights nimikkeen alla piti julkaista useita "synkempiä" Marvel tarinoita, mutta leffa "universumi" tyssäsi Ghost Rider: Spirit of Vengeance-leffaan, joka oli myös tällainen vähän rosoisempi pienen budjetin Marvel-elokuva.

Tässä elokuvassa brutaalin menon lisäksi kiehtoo sen sarjakuvamainen meininki. Yhdessä kohtaa se tuo mieleen vahvasti vuoden 1989 Batman-elokuvan, jossa Jigsaw hikisessä kirurginluolassa poistaa kääreet naamasta ja pyytää peiliä. Tämä toi mieleen Jokerin ensi esiintymisen Batmanissa. Muutenkin meno on sarjakuvamaisen over-the-top. Pahikset ovat yliampuvia psykopaatteja, jotka nauraa hihittelevät, kuin vanhoissa Batmaneissa konsanaan.



Värimaailma leffassa on ylikorostuneen häiriintynyttä ja kaikki hahmot ovat lähinnä karikatyyreja oikeista hahmoista. Siis hyvin klassisen sarjisleffan tyylinen. Tyyli uppoaa meikälaisen viihdemakuhermoon loistavasti, vaikka yleensä pidänkin realistisemmista ja vakavemmista sarjisleffoista enemmän. Tässä on myös tiettyä roska- ja B-leffan otetta, joka uppoaa meikäläiseen. Elokuvan väripaletti on suunniteltu vastaamaan sarjakuvien kuvia. Siksi kuvassa nähdään vain kolme kirkkaampaa pääväriä kerrallaan.

Parasta elokuvassa on Punisher itse. Ray Stevenson on kuin ilmetty Punisher, 2004 vuoden Punisher Max-lehtien sivuilta. Tämä Punisher on myös säälimättömämpi lahtaaja, kuin Thomas Janen, versio. Olisin toivonut Thomas Janen leffaan, hitusen jyrkempää ja vähemmän sankarillista menoa. Tässä sitä saa roppakaupalla. Stevenson ei mieti kahta kertaa, ampuako pahikselta aivot seinälle. Siksi hän tekee myös virheitä , mikä on mielenkiintoista. Kuinka Punisher selviää oman itsensä kanssa, kun moraalikoodi kusee ja hän huomaa tappaneensa hyvisten puolelta ihmisen. Stevenson osaa myös näytellä hyvin surua, tuskaa ja piinaavia flashbackeja perheensä kohtalosta. Ray Stevenson improvisoi monia onelinerejä leffaan, sen perusteella, mitä hän itse tiesi suoraan Punisher-sarjakuvista.

Punisherilla on myös yllättävän paljon kamuja ollakseen julma sarjamurhaaja. yksi niistä on Microchip, joka hankkii Castlelle laittomia aseita sieltä, täältä. Microa esittää mm. Seinfeldistä ja Jurassic Parkista tuttu Wayne Knight.

Dash Mihok on poliisi Soap, joka on viisi vuotta tutkinut Punisherin keissiä, saamatta tätä jostain syystä koskaan kiinni rysän päältä. Soap pitää Punisher Task Force-osastoa poliisiaseman kellarissa.

Julie Benz on kuolleen FBI-agentin vaimo Angela Donatelli, jolla on myös tytär, jolle Punisher osoittaa inhimillistä sympatiaa.

Colin Salmon on taas kova kyttä, joka jahtaa Punisheria. Salmon on tuttu mm. Krypton-sarjasta Zodina ja Resident Evil-elokuvista. 

Pahispuolelta löytyy taas Dominic West, joka esittää Punisherin arkkivihollista Jigsawia. Vaikka Punisher-sarjassa käytiin komeasti läpi Jigsawin henkistä puolta ja sen murenemista, niin tämä Jigsaw näyttää enempi sarjakuvien sekopäältä ja on muutenkin hyvin sarjakuvamainen pahis. Tätä karua ulkomuotoa odotin sarjan hahmoltakin, parin naarmun sijasta. West on tuttu Wire-sarjasta.

Jigsawin sekopäinen veli on täysin over-the-top kamaa ja on jo vähän kiikunkaakun onko hahmo enää ollenkaan uskottava, vai meneekö se b-sekoilun puolelle. Munuaisia ihmisiltä syövä Looney Bin Jim on Doug Hutchisonin tulkitsema. Doug Hutchison on tuttu mm. Green Milen iljetyksenä. 

Siinä missä elokuvan scoresta vastaa Michael Wandmacher, niin muusta musiikkitarjonnasta vastaavat erilaiset vaihtoehtorock- ja metallibändit. Elokuvan soundtrack nousikin listoille näiden mättöbändien ansiosta. Leffa siis hyödyntää 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun kikkaa laittamalla alternativebändejä soundtrackille, jolloin lätty myi itse itseään hittikokoelmana, vaikkei itse leffaa olisi käyty katsomassa. Varsinkin rankemmissa sarjisleffoissa tätä kikkaa on käytetty jo The Crow-leffan ajoista. Ja sehän toimii! Ainakin itselleni. Albumi on nimittäin täynnä kaikkea sitä, mitä tuli jo nuorena kollina kovasti kuunneltua kuten esim. Slipknot, Rob Zombie, Static-X, Pendulum ja Slayer. Oikein kova kattaus. Lopputekstien pääbiisinä toimii Ramallah yhteen days Of Revenge.

Punisher Warzone on sopivasti sarjakuvamainen, mutta ultrabrutaali ja hieman juustoinen b-leffa, jonka parissa allekirjoittaneella ei ole koskaan tylsää. Se myös sisältää lemppari Punisher-näyttelijäni. Se ei varmasti sovi kaikille ja herkemmille se voi olla liikaa. Laatua hakeville se on taas ehkä liian lowbudget. Se ei ole täydellinen Punisher-elokuva, mutta mielestäni se pitää paikkaansa omanlaisena sarjisvisiona aiheesta, Thomas Janen version ollessa kiltimpi ja isomalle yleisölle suunnattu versio, Dolph Lundgrenin version ollessa taas silkkaa kultti-kasarirymistelyä ja Jon Bernthalin tähdittämän sarjan hakiessa hahmoon realistisuutta ja draamaa. Suosittelen joka tapauksessa! Punisher Warzonen on muuten ohjannut nainen, nimeltä Lexi Alexander (American Gothic). Se on ainut Punisher-elokuva, jonka on ohjannut nainen .

"Priest : God be with you, Frank.
Frank Castle : Sometimes I would like to get my hands on God."

- Kai Kumpulainen 30.5.2022

Julistetaidetta: