Enemy Mine - Vihollisen armoilla (1985)

 

Lapsena kaverin kanssa katseltiin useasti yhtä mystistä avaruusleffaa, jonka hän oli nauhoittanut videokasetille televisiosta. Pitkiin aikoihin en tiennyt elokuvan nimeä. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun internet alkoi olla kätevä tiedonhakulähde, muistin elokuvasta pätkiä ja löysin leffan vihdoinkin 2000-luvun lopulla. Se oli unohdettu klassikko, nimeltä Enemy Mine - Vihollisen armoilla, vuodelta 1985. Elokuvan on ohjannut Wolfgang Petersen (Das Boot, The Neverending story, Troija). Henkilökohtaisesti ajattelen, että tämä elokuva on Wolfgangin paras ohjaus.

Enemy Mine - Vihollisen armoilla (1985)

Maa-planeetta käy sotaa Dracon-planeetan väen kanssa avaruudessa. Kaksi toisiaan vastaan taistelevaa pilottia joutuvat tekemään pakkolaskun asuttamattomalle karulle planeetalle. Toinen heistä on lajiltaan ihminen, Davidge (Dennis Quaid) ja toinen Drac-muukalainen  (Louis Gossett JR). Aluksi he kamppailevat toisiaan vastaan, mutta pian armoton planeetta pistää heidät tekemään yhteistyötä selviytyäkseen sen lukuisista vaaroista ja hankalista olosuhteista. Voiko nämä kaksi vihollislajin edustajaa oppia sietämään toisiaan, tai jopa ystävystyä ja ymmärtää toistensa kansaa...

Elokuva oli parempi kuin muistin! Se on häikäisevän upean näköinen lavasteineen ja maskeerauksineen ja planeetta oli toteutettu hienosti. Osa laavaperäisistä kohtauksista on kuvattu Lanzarotella (missä itsekkin olen käynyt). Toki avaruusalusten designit ja aseet ovat vanhempaa ski-fikuvastoa, mutta niissäkin on oma viehätyksensä. Elokuvan budjetti on ollu vain 29 miljoonaa, mutta siitä on selkeästi otettu kaikki irti. 

Tunnelma elokuvassa on loistava. Elokuva vaihtelee jännittävästä piinaavaan, siitä todella sympaattisiin hetkiin, jossa hahmoista välittää syvästi ja lopulta kun luulet jo katsovasi kokoperheen viihdettä, se heittää synkkääkin synkemmän vaihteen päälle ja näyttää julmia asioita kokorahan edestä.

Elokuvan tarinan voisi tavallaan heittää perinteiseen sotaelokuvaan, tai vaikka orjista ja orjuuuttajista kertoviin tapahtumiin. Se pohdiskelee erilaisuutta ja sen hyväksymistä. Kaikki vieras voi olla aluksi pelottavaa, mutta kun siihen tutustuu, voi se olla kuinka avartavaa. Leffa myös kertoo siitä miten uppiniskaisuus ja jääräpäisyys vie turmioon. Samalla se näyttää kuinka julma ihminen voi olla. Upea ajaton tarina siis. Tarina perustuu Barry B. Longyearin novelliin. Novelli on osa Enemy mine - kirjasarjaa, jossa on neljä eri osaa.

Dennis Quaidin Davidge tuo mieleen jääräpäisenä kiukkupussina ja naljailijana 80-luvun Harrison Fordin roolit Indiana Jonesista, Han soloon, mutta silti hän antaa sen oman symppaattisen ripauksen rooliinsa. Hän näyttelee melko samanlaista roolia myös Innerspace-elokuvassa. Elokuvan ehkä parasta antia tulee kumminkin Louis Gossettin näyttelmältä Drac-soturilta, eli Jeriba "Jerry"Shiganilta. Hän muuntautuu alun pelotavalta ulkokuoreltaan, kovin inhimilliseksi ja sympaattiseksi tapaukseksi. Todellinen Julmuri tarinassa on Blade Runnerista ja useista muista skifileffoista tuttu Brion James. Hän taitaa juuri tälläiset rooli täydellisesti, eikä hänessä ole mitään sympaattista. 

Indiana Jonesista tuli mieleen, että lopussa nähtävä kaivoskohtaus muistuttaa kovasti Tuomion temppelin kaivoskohtausta usealla tavalla, mutta suorasta kopioinnista ei ole kyse vaan saman ajan hengestä.

Riddick-elokuva sarjan kolmanteen osaan on otettu paljon vaikutteita Enemy Minestä ja sen elokuvien katsoneet huomaavat pian.

Maurice Jarre on tehnyt elokuvan upeaakin upeamman soundtrackin.

Elokuva teki ilmestyessään kovasti tappiota. Mainoskuluineen yli 40 miljoonaa maksanut elokuva tuotti lopulta vain 12.3 miljoonaa. Kilpailijoina oli sellaisia elokuvia, kuin Back To The Future, Goonies, Commando, Rambo 2 ja Rocky 4. Aluksi elokuvasta puhuttiin, että se on vain "tämän viikon Dune". Se oli silti lopulta kriitikoiden ylistämä. Nykyään se nauttiikin suuresta kulttisuosiosta.

Triviaa: elokuvassa nähtävät Pepsi-tölkit ovat kirjassa Coca cola-tölkkejä.

Dennis Quaid palasi tämän jälkeen näyttelemään avaruuselokuviin vasta 24-vuoden jälkeen, elokuvaan nimeltä Pandorum (mikä on myös mainio).

Itselleni tämä elokuva on sekä nostalgiapommi, että suuri klassikko, joka vain paranee vanhetessaan. Todella sielukas ja sympaattinen elokuva ajalta, jolloin ne parhaat klassikot tehtiin. Siinä on aikalaisekseen hienot tehosteet ja ajaton tarina. Suosittelen sitä kaikille elokuvien ystäville ainakin kerran katsottavaksi. 

- Kai Kumpulainen 2.6.2020, *edit. 9.4.2022

Elokuvan vaihtoehtoisia julisteita eri vuosikymmeniltä: